AfterDawn logo

Ohjelmistopatentit: EU aloittaa puhtaalta pöydältä

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
3 kommenttia

Euroopan Parlamentin lakivaliokunta on äänestyksellä päättänyt, että ohjelmistopatentteja käsittelevän direktiivin säädäntö palautetaan ensimmäiseen käsittelyyn. Patenttien vastustajat iloitsevat saavuttamastaan erävoitosta. He pelkäävät, että ohjelmistopatenttidirektiivin myötä Euroopassa ajaudutaan Yhdysvaltojen kaltaiseen tilanteeseen, jossa patentteja myönnetään puhtaille softakeksinnöille.

Päätös palauttaa direktiivi ensimmäiseen käsittelyyn tulee monille Brysselissä työskenteleville yllätyksenä, sillä tapahtuma on harvinainen. Direktiivin vastustajat kuitenkin jarruttelevat innostusta. Florian Muller, No Software Patents -yhdistyksen johtaja, toteaa taistelun olevan vasta alussa. "Meidän täytyy jatkaa painostusta. Tässä tapauksessa vielä vuosia eteenpäin", hän totesi.

Myös Suomessa päätös otettiin ilolla vastaan. Effin puheenjohtaja Ville Oksanen pitää päätöstä hyvänä myös ICT:n "kehitysmaiden" kannalta. "Ohjelmistopatentit ovat kriittinen kysymys itäisen Keski-Euroopan maille, joiden ict-teollisuus ei kykene vielä täysimittaisesti kilpailemaan suurten monikansallisten yritysten kanssa. Siksi on kohtuullista, että näistä maista valituilla eurokansanedustajilla annetaan oikea vaikuttamismahdollisuus direktiivin sisältöön", Oksanen toteaa.


Ohjelmistopatenttiasiaa on käsitelty jo pitkään. Euroopan Parlamentti teki syksyllä 2003 useita parannuksia esitettyyn direktiiviehdotukseen, jotka ministerineuvosto kuitenkin poisti myöhemmin. Tätä perusteltiin muun muassa syytöksin epädemokraattisesta toiminnasta ja suljettujen ovien takana tehdyistä salaisista sopimuksista.

Seuraavaksi kommision pitää joko toimittaa alkuperäinen direktiivi tai kokonaan uusi esitys parlamentin ensimmäiseen käsittelyyn. Nyt käsittelyä kaitsee uusi esittälijä, meppi Michel Rocard.

Effi on toiveikas uuden kierroksen suhteen. Tietoisuus ohjelmistopatenttien vaikutuksista on kasvanut viime aikoina, ja aiheesta on herännyt keskustelua myös Suomessa. Tämä voi mahdollisesti heijastua päätöksentekoonkin. Effi toivoo, että ohjelmistopatenttien kannattajia vaadittaisiin yhä enemmän perustelemaan näkemyksensä todellisella tutkimustiedolla pelkän retoriikan sijaan.

Lähteet:
The Register
Digitoday.fi

3 KOMMENTTIA

Betrayed1/3

Hyvä, onpahan ainakin jollain järkee päässä.

teme5652/3

Todella hyvä juttu. Kerrankin EU:n päätöksessä on jotain järkeä.

JullePuh3/3

Saa nähdä mitä tästä nyt seuraa. Se on ainakin varma, että toi patenttiasia siirtyy vuosilla eteenpäin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT