*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Xbox 2:n julkistus toukokuussa?

Kirjoittaja Ilkka Ketola @ 2.2.2005 19:22 Kommentteja (10)

Xbox 2:n julkistus toukokuussa? Microsoftin odotetaan julkistavan seuraavan sukupolven version sen Xbox-pelikonsolista toukokuussa. Xenon-työnimen alla liikkuvan uutuuden julkaisun odotettiin tapahtuvan jo maaliskuussa järjestettävässä Game Developer's Conference -tapahtumassa. Microsoftin edustaja on kuitenkin vahvistanut, ettei näin tule tapahtumaan.
Uuden Xboxin odotetaan tulevan myyntiin vielä tämän vuoden loppuun mennessä, mutta toistaiseksi itse laitteesta on tihkunut julkisuuteen hyvin niukasti tietoa. Laitteen ensiesittelyn uskotaan nyt tapahtuvan toukokuussa Los Angelisissa järjestettävässä Electronic Entertainment Expossa (E3). E3:ssa keskitytään esittelemään peliteollisuuden uutuuksia markkinoijille, jälleenmyyjille ja julkaisijoille, kun taas GDC on suunnattu enemmän pelinkehittäjille.

Microsoftin uutuuslaitteen lisäksi markkinoille odotetaan seuraavan puolentoista vuoden aikana myös Sonyn ja Nintendon uutuuksia. Sonyn laite tunnetaan tutulla nimellä Playstation 3 ja Nintendon uutukainen nimellä Revolution.

Vaikka laitteiden ominaisuuksista ei ole vielä yksityiskohtaista tietoa, kehitetään niille pelejä jo kovaa vauhtia. Vauhtia on luvassa myös peleihin, sillä uusien laitteiden prosessointitehon ja graafisten ominaisuuksien odotetaan paranevan roimasti.

Peliominaisuuksien ohella seuraavan sukupolven konsolien uskotaan sisältävän ominaisuuksia ja teknologioita, jotka monipuolistavat laitteiden käyttömahdollisuuksia. Uusien ominaisuuksien myötä konsolien roolin olohuoneen viihdekeskuksessa sekä viestintävälineenä odotetaan kasvavan.

Lähde:
BBC

Edellinen Seuraava  

10 kommenttia

13.2.2005 5:11

Sinänsä kyllä hyvä ku julkastaa ennen PS3:sta.

23.2.2005 6:24
cryh4v0c
Inactive

mitä hyvää siinä on että microsoft julkasee xbox2:n ennen sonyn ps3:a? perusteluja kiitos

33.2.2005 7:18

Saa kilpailua vähän tasaväkisemmäks. Eikä niinkuin ennen että kaikilla oli PS2:n kun xbox julkaistiin.

43.2.2005 7:34
cryh4v0c
Inactive

kilpailu on tervetullutta. kunhan vaan se heijastuu kuluttajalle asti. esim. konsoleiden hinnat nopeasti alas kuin myös pelien hinnat ja ennenkaikkee parempia pelejä.

53.2.2005 7:41
revenb
Inactive

Vaikken mikkisoftaa pahemmin arvostakkaan niin munkin mielestä xbox2 julkaisu edes auttaa kilpailua & ehkä jopa pudottaa vähän ps3 hintaa..

63.2.2005 9:39

olkoot miten on mutta roskaboxia en osta vaikka ps3 julkasuun menisi sata vuotta sitä odotellessa :P

73.2.2005 13:56

Xbox, on kaikin puolin paljon parempi kuin PS2 (esim. grafiikka ja ohjain) PS2:sta pelatessa peukalon pitää olla ihan ihme asennosssa, kun taas Xboxin phjain on just käteen sopiva. PS2 on lapsen käden omaaville, ja Xbox aikuisen kädelle sopivampi. Ja hey come on! Jokainen joka on Xboxia pelannut, ja samaa peliä PS2:lla, niin tietää varmasti että kummassa on parempi grafiikka! PS2:n ainut hyvä puoli on se että siihen on enemmän pelejä kuin Xboxiin. En tiedä sitten että kuinka on näiden tulevien versioiden kohdalla, mutta en usko että PS3:a tulee ainakaan meille, ja ei heti alkuun kyllä uutta versiota Xboxistakaan. Mutta kuten vanha sanonta kuuluu: Toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.. Ja maku asioista ei voi kiistellä.

83.2.2005 14:55

makuasioista on turha väitellä kun kerta olen aina oikeassa. Pelien hintaan en ota kantaa, mutta molemmissa konsoleissa on todellakin omat hyvät puolensa. Itellä PS2 160GB kovolla ihan vain MGS2:n ja MGS3:n takia. Xboxin tilasin pari päivää sitten Halo 2:n takia. Oikeastaan aivan sama kumpi konsoli tulee ensin, vasta kun toinen konsoli ilmestyy markkinoille kilpailu alkaa ja hinnat tippuvat.

93.2.2005 14:55

Totta, makuasioista ei voi kiistellä.

104.2.2005 11:55

Ylimääränen postaus sori, mutta Supon pitäisi olla miun firofoxin mukaan viimoinen kirjoittaja (10 viestiä supo vika) mutta näen omani viimoisena ja laskin että 9 viestiä on vaan. elih, jos nyt sit hyppäis itelle se puuttuva viesti silmiin ku postaan ite uudestaan... eipä ole tällästä ennen ollut vaikka olen lukenut että muilla oli tälläisiä ongelmia. editti. noup... mut luinpa et mistä luultavasti johtuu http://keskustelu.afterdawn.com/thread_view.cfm/130839 jätämpä tämän nyt kuitenkin tähän jos muut ihmettelevät samaa.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 4.2.2005 @ 11:58

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

iPhonen muisti täynnä? Näillä ohjeilla saat lisää tallennustilaa iPhonen muisti täynnä? Näillä ohjeilla saat lisää tallennustilaa (6.12.2016 13:53)
Jos omistat 16 gigatavun tallennusmuistilla varustetun iPhonen tai iPadin, on laitteesi näytöllä melko varmasti vilahtanut silloin tällöin Tallennustila melkein täynnä -varoitus, joka ilmoittaa ....
Kauppa ilman kassalla jonottamista – Amazon aikoo tehdä siitä totta Kauppa ilman kassalla jonottamista – Amazon aikoo tehdä siitä totta (6.12.2016 12:26)
Amazon on jo neljän vuoden ajan kehittänyt ruokakauppaa, josta voisi yksinkertaisesti lähteä pois kun ostokset on kerätty hyllyiltä kauppakassiin. Kassalla jonottaminen jäisi historiaan kokonaan. ....
2 kommenttia
Netflix lupaa tuplasti enemmän sisältöä – Panostaa tosi-TV:hen Netflix lupaa tuplasti enemmän sisältöä – Panostaa tosi-TV:hen (6.12.2016 11:17)
Netflix aikoo kaksinkertaistaa alkuperäistuotantojen ensi vuonna, kertoo yhtiön sisältöjohtaja Ted Sarandos. Tämän vuoden aikana Netflix saanut valmiiksi omia tuotantoja noin 500 tunnin verran ....
1 kommentti
VW yrittää kääntää autottomuuden voitoksi – Perusti uuden kyytipalvelun VW yrittää kääntää autottomuuden voitoksi – Perusti uuden kyytipalvelun (6.12.2016 10:26)
Kyytipalvelu Uber on omalla esimerkillään osoittanut, että sijoittajapiireissä liikkuu paljon rahaa toimivien liikennepalveluiden kehittäjille ja kaupunkien liikennöinnin uudistaminen voi olla ....
Microsoft perusti uuden chat-robotin – Politiikasta se ei saa puhua Microsoft perusti uuden chat-robotin – Politiikasta se ei saa puhua (6.12.2016 09:42)
Viime keväänä Microsoft esitteli tekoälyosaamistaan Tay-nimisellä Twitter-botilla, jonka luvattiin kykenevän keskustelemaan luontevasti muiden mikroblogipalvelun käyttäjien kanssa. Internet ....

Uutisarkisto