AfterDawn logo

Punainen Risti levy-yhtiöiden hampaisiin?

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
29 kommenttia

Kansainvälinen Punainen Risti saattaa joutua seuraavaksi ylikansallisten levy-yhtiöiden syytelistalle, mikäli Australian vastine RIAA:lle eli Music Industry Piracy Investigations saa tahtonsa läpi. MIPI, joka edustaa Australian levyteollisuutta sen jutussa Kazaan omistajaa Sharman Networksia, on aikeissa ottaa yhteyttä Punaiseen Ristiin sen kytköksistä Vanuatulle rekisteröityyn rahastoon, joka omistaa monimutkaisten kytkösten kautta Sharman Networksin.

Vanuatulle rekisteröity rahasto toimii kyseisen valtion yrityslainsäädännön mukaisesti eikä ole siksi velvollinen kertomaan kellekään ketkä rahaston omistajia ovat, mutta ainoana rahaston nimettynä omistajana mainitaan papereissa juurikin Punainen Risti. Nyt MIPI aikoo pyytää Punaista Ristiä jäädyttämään rahastoon kytketyt rahansa eli pyytää järjestöä olemaan myymättä rahaston osuuksiaan tai muutoin toimimaan rahastosijoituksiensa suhteen aktiivisesti kunnes Australiassa käyty Kazaa-oikeudenkäynti on ohi.


MIPIn puhemies Michael Speck sanoi antamassaan haastattelussa, että "...olisi kovin ikävää jos meidän täytyisi haastaa Punainen Risti oikeuteen".

Lähde: Wired

29 KOMMENTTIA

PotilasX1/29

Laastarit ja veripussit siis myyntiin ja rahat paikallisille teostoille menetettyjen miljardien vuoksi! Heti! :O

jmpk2/29

siis nyt menee tällä viikolla multa yli krp-juttu, mpaa-juttu ja tekijänoikeusjärjestö haastaa oikeuteen punaisen ristin. pientä rajaa.

Solitude3/29

Onko parempaa keinoa käyttää "laitonta"(?) rahaa kuin tuo? Uutisesta ainakin minulle tuli vaikutelma, että PunRis omistaa ko. varat ja että niitä kartuttaisi myös tuo KaZaA. Onko mitään järkeä jäädyttää varat jotka on tarkotettu(?) Punaisen Ristin normaaliin aputyöhön olivat sitten mistä tahansa? Ameriikan Hollywoodista sanovat vaan Keniaan että älä anna sille lapselle sitä leipää enne ku me ollaan saatu meiän puuttuva miljoona tuolta Australiasta.. JÄRKI KÄTEEN!!!

pirnti224/29

Kirje Osamalle:
"Parahin Osama,

Olisiko teilta mahdollisuus tilata pikku juttu, kun alkaa suoraan sanottuna **ttamaan näitten järjestöjen pelleilyt, päätön juoksentelu ja kaikkien oikeuteen haastelu. Alkaa pikkuhiljaa nousta näitten järjestöjen keltainen neste heidän päähänsä ja olisi aika palauttaa ne maan pinnalle.

Yours,
Joulupukki"

=]

artsa875/29

Alkaa jo vähitellen meneen aika naurettavaksi :(

Deranger6/29

"Ameriikan Hollywoodista sanovat vaan Keniaan että älä anna sille lapselle sitä leipää enne ku me ollaan saatu meiän puuttuva miljoona tuolta Australiasta.. JÄRKI KÄTEEN!!!"

Haha, repesin näin aamutuimaan. Surullista mutta järjettömyydessään jo hauskaa. Osamalle ois töitä juu.

neckbone7/29

Menee pikkusen yli.... =(

andreb2m8/29

Mikä tääkin nyt on??? Pistäkää joku jotain linkkii jos tällasta on uutisoitu, ei vaan jaksa enää joka uutisen perässä juosta etsimässä sitä tuoreinta tietoa... ...odottaisivat nyt prkln waretuksen kyttääjät ensin että tuleeko ekasta casesta turpaan vai ei, eivätkä nyt haastelisi puolta maailmaa oikeuteen ja ota kunnolla sitten päihin. älyhooi... ...vauhtiin kun pääsee niin ei korvausvaatimuksista tarvitse kuin muuttaa maksajan nimi ja summa ja melkein samalla vaivallahan se lähtee useampaankin osoitteeseen!

Valtias9/29

Hyvähyvähyvä...

andreb2m10/29

Ettei vaan nyt karisisi uskottavuus näiltä korvauksen vaatijilta??? Minuahan se ei tietysti haittaa, itselleen vaan vahinkoa tekevät!

juuzo11/29

ei hyvin mene australiassakaan

andreb2m12/29

Laittakaa nyt joku jotain linkkiä siitä et missä tää on uutisoitu???

dRD13/29

andreb2m: Ööö, mitäs tuo "Lähde" linkki mahtaakaan tarkoittaa?

smuxi14/29

Aivan älytöntä puuhaa tuollainen...
Kohta varmaan hyökkäävät itse kodittomien kimppuun
koska kuten kaikki tietävät, kodittomathan niitä pääpiruja ovat!!

actfool15/29

Joo tää rupee menee aiva liian pitkälle tuntuu siltä että nämä järjestöt tulee tässä kärsimään jos ees pidemmälle pääsevät.

Leevi7916/29

ei jumalauta. tähänkö on tultu.

mcmopo17/29

What nexts?

jartar18/29

Samantien voitaisiin kaikki opiskelijat ja työttömät haastaa oikeuteen koska köyhillähän ei tunnetusti ole rahaa ostaa kalliita ohjelmia ja pelejä! Tuon uutisen perusteella voisi olettaa että itse pääpiru johtaisi näitä hyökkäyksiä!

gerbiili19/29

Jotai perkeleen rajaa saisivat näihin vetää. "olisi kovin ikävää mikäli joutuisimme haastamaan punaisen ristin oikeuteen..." Perk.

SLiDE(f)20/29

Voi Jeesus... Jotain rajaa näihinkin! Näköjään kolmas maailmansota on alkanut jo...

Quote:
Laastarit ja veripussit siis myyntiin ja rahat paikallisille teostoille menetettyjen miljardien vuoksi! Heti! :O
Aivan... Joskus tekisi mieli muuttaa vaikkapa Marsiin, siellä tuskin toimii minkäännäköisiä tekijänoikeusjärjestöjä? Eikä varmaan sen puoleen Punaista Ristiäkään ole, jonka voisi haastaa oikeuteen...

pirnti22: loistavaa... =)

Olisi kyllä kirveelle (tai Osamalle) töitä. Tunteeko kukaan massamurhaajia? =P

zamnor21/29

kyllä nyt meni pikkusen överiksi homma noilla RIAA pojuilla ku punasta ristiä oikeuteen haastetaan.musta tuntuu että ois iha hyvä päätös jos luovutettas RIAA:n rahat punaselle ristille koska todistettavasti RIAA:n johtajan pojan vaimon siskon äitin kaverin lapsen isällä on yhteyksiä USA:n hallitukseen (toimii siivoojana niillä)

jmpk22/29

[Quote] Näköjään kolmas maailmansota on alkanut jo... [/Quote]
tota mäkin alan jo kohta miettiä tosissani. ei tässä ole enää mitään tolkkua. eikö voisi ennemminkin tukea "oikeuteen haasto rahoilla" punaista ristiä ja keskittyä muutenkin todellisiin ongelmiin, mm. luonnon saastumiseen, nälänhätään, eikä mihinkään muumilevyjen kopiontiin, josta nyt ei kovin suurta haittaa ole esim. ihmisten terveydelle.

Snaffe23/29

Eihän kukaan täysjärkinen edes Kazaata käytä, niin paljon spywarea. En tajua Kazaan suosiota.

mcmauu24/29

tää artikkeli että p.risti ois jonkun kapitalisti järjestön hampaissa!!!kuulostaa järjettömältä,ei punainen risti ole mikään kapitalisti paska järjestö..kyllä niitten luulis saavan vaikka "warettaa"netti tyhjäks..siis noi v...n päättäjät ottakaa nyt helv...ti asiaa kantaa,joku roti se olla pitää!RIAA HAISTA VITTU!

mcmauu25/29

TOI RIAA PITÄÄ LAKKAUTTAA,JOS JOLLAIN ON JOKU KEINO TIPUTTAA SE HAASKALINTU ALAS NI BE MY HERO AND DO IT,DO IT..PANKAA NE JÄIHIN,HAISTATTAKAA SILLE PASKA JÄRJESTÖLLE
PIIIIIITKÄ VITTU

mcmauu26/29

anteeksi kaikille jos kielen käyttö aiheutti päänsärkyä tai muuta kipua/vaivaa..hyvää uutta vuotta kaikille paitsi riaalle.

smirk27/29

Nyt kun tapahtui tämä katastrofi Kaakkois-Aasiassa, niin RIAA varmaan on nyhtämässä rahaa Punaisen ristin keräyksistä uhrien hyväksi... "Ette saa hoitaa näitä potilaita, emme ole saaneet rahojamme vielä." Siinä olis näky. Luulis, että viimestään siinä vaiheessa päättäjät älyäis, että RIAA:lle pitää näyttää missä kaappi seisoo ja raja kulkee. Järjetöntä touhua, sanon minä! Voiko joku sanoa ymmärtävänsä tätä RIAA:n päätöntä "haastetaan kaikki oikeuteen - saadaanpahan tekijänoikeusrikokset vähenemään"-politiikkaa? Ja nimenomaan vain vähenemään, aina joku keksii keinon jakaa laitonta materiaalia. Miksei RIAA jahtaa niitä, jotka yrittävät tienata piratismilla? En usko, että kovinkaan moni oikeuteen haastetuista warettajista on tienannut piratismilla? Anteeksi, että eksyin aiheesta, hyvää uuta vuotta kaikille!

SLiDE(f)28/29

Tuo smirk:n kommentti oli siis minun, pyydän anteeksi, mutta smirk unohti kirjautua ulos edellisellä kerralla. Hauskaa uutta vuotta kaikille... =)

mortar29/29

"Onko mitään järkeä jäädyttää varat jotka on tarkotettu(?) Punaisen Ristin normaaliin aputyöhön olivat sitten mistä tahansa?"

Eli punainen risti voisi ryhtyä myymään vaikka huumeita rahoittaakseen toimintaansa?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT