AfterDawn logo

Näyttelijä sakkoihin Oscar screenereiden levittämisestä

Jari Ketola Jari Ketola

Yhdysvaltalainen näyttelijä Carmine Caridi on tuomittu $300.000 eli noin 228.000 euron sakkoihin ns. screener-kopioiden levittämisestä. Yhdysvaltain elokuva-akatemian jäsen Caridi, 70, toimitti saamiaan arvostelukappaleita elokuvista Russel Sprague nimiselle miehelle, jonka Caridi omien sanojensa mukaan luuli olevan elokuvien ystävä. Sprague, 51, teki elokuvista kuitenkin kopioita, joita hän levitti Internetin välityksellä.

Viranomaisten mukaan Caridi lähetti Spraguelle noin 60 elokuvaa. Warner Bros haastoi Caridin oikeuteen The Last Samurai ja Mystic River -elokuvien levittämisessä. Losangelesilainen tuomioistuin langetti Caridille $150.000 sakon elokuvaa kohden. Myös Columbia Pictures on haastanut Caridin oikeuteen.

Sprague myönsi syyllisyytensä aikaisemmin tänä vuonna.

Screener-kopiot ovat elokuvastudioiden kriitikoille ja elokuva-akatemian jäsenille lähettämiä ennakkoversioita. Ne toimitetaan saajilleen yleensä huomattavasti aikaisemmin kuin DVD-painokset tulevat kuluttajien saataville. Siksi screener-kopioita käytetäänkin usein piraattielokuvien lähdemateriaalina.


Viime vuonna MPAA kiinnitti ongelmaan erityistä huomiota, joka johti useisiin kärhämiin niin MPAA:n ja kriitikoiden, kuin MPAA:n ja pienten elokuvastudioidenkin kanssa.

Lähde: BBC News

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT