AfterDawn logo

Radioasemien levylistat tutkinnan alla USAssa

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
5 kommenttia

Maailmankuulu New Yorkin yleinen syyttäjä, Eliot Spitzer, on ottanut lehy-yhtiöt uusimman tutkintansa kohteeksi. Spitzer on aiemmin menestyksekkäästi haastanut oikeuteen New Yorkin osavaltiossa mm. vakuutusyhtiöt, Wall Streein talouselämän suuret yhtiöt sekä mafian. Nyt listalle ovat siis päässeet neljä maailman suurinta levy-yhtiötä ja niiden suhde radioasemien soittolistoihin.

Koska neljä suurta levy-yhtiötä (aiemminhan puhuttiin viidestä suuresta, mutta Sony ja BMG yhdistyivät tänä vuonna..) kontrolloivat suurinta osaa musiikkimarkkinoista, ne eivät saa vaikuttaa mitenkään radioiden soittolistojen muodostumiseen. Mutta New York Timesn mukaan kaikki suuret levy-yhtiöt kiertävät tätä kieltoa käyttämällä hyväkseen "itsenäisiä kolmansia osapuolia", jotka kulkevat promoottorien tittelin alla. Nämä promoottorit maksavat radioasemille yleensä vuotuisia maksuja ja -- levy-yhtiöiden oman näkemyksen mukaan -- saavat vastineeksi ainoastaan tulevien viikkojen soittolistojen kopiot ennakkoon radioasemilta. Eivätkä promoottorit siis -- edelleenkään levy-yhtiöiden virallisen kannan mukaan -- mitenkään vaikuta radioasemien levylistojen varsinaiseen muodostukseen.


Spitzer, joka on jo toimittanut levy-yhtiöille tutkintapyynnön ja vaatinut niiltä kaikkea laskutukseen ja muuhun promootioon liittyvää materiaalia, pyrkii osoittamaan, että artistit, joilla ei ole varaa näiden ns. promoottorien palveluksiin, jäävät ilman radioiden soittoaikaa. Radiosoitto on usein kriittinen seikka sille, miten uusi artisti onnistuu läpimurrossaan musiikkimarkkinoille.

Kaikkien neljän levy-yhtiön (tai niiden emoyhtiöiden)-- EMIn, Sony BMG:n, Warner Musicin ja Universal Musicin -- osakekurssit sukelsivat tiedon tultua julkisuuteen.

Lähde: BBC

5 KOMMENTTIA

kkuula1/5

Täähän on ihan selvä homma että noilla radioasemilla kautta maailman on kytköksiä levy-yhtiöihin!

Tarmo782/5

Täällä koto Suomessa kun kuuntelee esim. Kiss FM:ää, niin kyllä hermot menee niihin pirun pieniin soittolistoihin. 8-tunnin työpäivän aikana kerkeää kuulla monesti samat biisit moneen kertaan. Sama juttu ainakin Novalla.

Yksikin kerta päivässä Antti Tuiskua on liikaa, mutta kun se soi joka päivä ja moneen kertaan. PRKL!

chopper3/5

Mä en radiota kuuntele, johtunee ihan siitä ku kuuntelen jotain muuuta, ku sitä "top-40" -shaissee, ja sitä ei sitten soikkaan missään.

Haywire4/5

Minä en kuuntele nykyään muuta kuin Cityä. Rokkiin kun ei kerta kaikkiaan voi kyllästyä ja siellä sentään pyörii vanhoja klassikkoja ja uusia, tulevia, klassikkoja. Soittolistat on mukavan monipuoliset.

Huom. tämä ei ole maksettu mainos *8)

Supo5/5

Ja Jenkeissä kun ollaan,jos tuo menee läpi niin korvaukset ovat hirmuisia :).Ja tuollaiset yhtiöt kehtaavat moralisoida netistä musiikkia ilmaiseksi lataavia ihmisiä.Pitäisi kehittää tavisten RIIA joka ahdistelisi suuryrityksiä jotka rikkovat räikeästi lakeja ja kahmivat sekä taloudellista että poliittista valtaa itselleen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT