*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Sony esittelee 200GB Blu-ray -levyn

Kirjoittaja Jari Ketola @ 22.9.2004 19:34 Kommentteja (7)

Sony esittelee 200GB Blu-ray -levyn Yhtiönsisäisten lähteiden mukaan Sony tulee julkistamaan 200 gigatavun kapasiteetilla varustetun kahdeksan kerroksisen Blu-ray -levyn ensi kuussa. Julkistus tullaan tekemään International Symposium on Optical Memory 2004 -messuilla. Vuoteen 2007 mennessä Sony aikoo kaupallistaa myös nelikerroksisen 100GB Blu-ray levyn.
"Blu-rayn selkeä etu DVD-levyihin nähden on levyjen kapasiteetti. Kahdeksan kerroksen teknologialla esitellään lähinnä menetelmiemme potentiaalia. Emme ole vielä päättäneet siitä, tullaanko tekniikka kaupallistamaan," Sonyn edustaja Taro Takamine sanoi.

Blu-ray kilpailee parhaillaan HD-DVD -määrityksien kanssa tulevan teräväpiirtostandardin tittelistä. Teräväpiirtokuvaa sisältävät levyt tulevat lopulta korvaamaan nykyiset DVD-levyt. Blu-ray soittimia on jo saatavilla Japanin markkinoilla -- tosin suhteellisen korkeaan hintaan. Hollywoodin elokuvateollisuus on joka tapauksessa vastahakoinen tukemaan mitään korkealaatuista formaattia ennen kuin on varmaa, että järjestelmän kopiosuojaus on riittävän korkeatasoinen, joten teräväpiirtolevyillä on edessään kivikkoinen tie.

Lähde: Digit Online

Edellinen Seuraava  

7 kommenttia

122.9.2004 20:13

Voisitvat vaikka lopettaa leffojen tekemisen jos menee noin vaikeeks. Ihan sama mikä suojaus löytyy, se kuitenkin murretaan.

223.9.2004 1:39

Näin on... Moni suojaus on ollu "purkamaton" mut niin vaan ne on purettu. Turhaa ne niitä rahoja ees siihen satsaa.. Ja kuulostaajan toi kivalta formaatilta. Hinta voi vaa olla mansikoita. Mut aika näyttää. Hyvältä vaikuttaa :)

323.9.2004 4:27

Ei helvetti, eikö ne tajua että uudenkin suojauksen murtaminen on vain ajan kysymys :/ Keskittyisivät vaan tekemään vaihteeksi hyviä leffoja tusinapaskan sijasta.

423.9.2004 21:36
[NGN]Narc
Inactive

Menee todella hurjaks, 200Gt-levy. Täytyy katella jos se tulee markkinoille.


NGN: http://www.ngnetwork.info/
NGN Forum: http://www.forum.ngnetwork.info/
[NGN] Metal Carpathia: Dchub://dragonsmetalhub.no-ip.com

523.9.2004 22:01

kellähän tollaseen on varaa? Veikkaan kun sony tekee jotain, niin se ei tee siitä halpaa. Edit: kävin kattoo noitten soittimien hintoja.. pyörii tollasessa 3800 dollarissa.Onhan halpa?onhan? Mutta eihän niitä vielä onneks tartte ostaa.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 23.9.2004 @ 22:05

624.9.2004 0:03

No ei se oikeestaa tajuttoman kalliskaa oo ottaen huomioo sen että se on vast julkastu... eiköhän ne hinnat laske kuluttajalle sopivaan tasoon (olettaen et tost tehää suuren ryhmän tuote, tai ainakii se 100 GB levy jota se sony suunnittelee julkasevansa). Ja sitte kovo valmistajat tykkää hyvää :D

724.9.2004 18:58
yimanya
Inactive

Onhan toi 200 gb aika järkyttävän paljon, kun monet kovotkin kalpenee sen rinnalla :)

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto