AfterDawn logo

Uusi luonnos IICA-laista

Jari Ketola Jari Ketola
7 kommenttia

Inducing Infringement of Copyrights Act (IICA) tai lyhyemmin Induce -laista on esitelty uusi luonnos. Induce-laki pyrkii tekemään "piratismiin houkuttelevan" toiminnan, kuten P2P-verkkojen ylläpitämisen laittomaksi.

Uusi luonnos pyrkii määrittämään tarkemmin mitä tarkalleen houkuttelulla tarkoitetaan. Vapaasti käännettynä määritelmä kuuluu "toimenpide joka johtaa tai taivuttaa henkilön tai henkilöt toimintaan". Määritelmän tarkennuksella pyritään kumoamaan kritiikki, jonka mukaan laki tekisi mm. kannettavista MP3-soittimista laittomia.

Myös uusi luonnos on saanut jo osakseen kritiikkiä. Muun muassa internetpalveluntarjoaja Verizon on kritisoinut kohtaa, jossa kriminalisoidaan toiminta, joka vaikeuttaa tekijänoikeuksien haltijoiden tiedonhankkimista piraateista. Verizonin mukaan kohta voidaan tulkita siten, että tekijänoikeuksien haltijat voivat esittää jälleen ylimalkaisia vaatimuksia palveluntarjoajille ja mikäli vastustusta esiintyy, haastaa heidät oikeuteen. Myös DMCA-lain kanssa oli alussa samankaltaisia ongelmia.


Lähde: News.com

7 KOMMENTTIA

nwind1/7

juuh ja tuota tosiaan käytetään verukkeina... raha maailmaa pyörittää... jos et suostu, niin maksat ja suostut...

stomppa822/7

Eikö tulee 25 vuotta linnaa jos ei maksa.

Xanadu3/7

Helpompaa on julistaa P2P-verkot laittomiksi kuin alkaa kaiken maailman lakiesityksillä leikkimään.

Omasta puolestani P2P voidaan siirtää historiaan. Ne ovat jo tähän mennessä saaneet aikaan vain pelkkää pahaa.

EraJorma4/7

Niin!

TrediC5/7

on p2p verkossa hyvääki kuten jotkut tuntemattomat bändit voi saada ehkä jopa musiikiaan maailmalle ja saada famee
tai jos metsästät jotain 14vuottavanhaa pelii ei sitä enää kaupoista saa pakko se on imuttaa

Xanadu6/7

Quote:
on p2p verkossa hyvääki kuten jotkut tuntemattomat bändit voi saada ehkä jopa musiikiaan maailmalle ja saada famee
tai jos metsästät jotain 14vuottavanhaa pelii ei sitä enää kaupoista saa pakko se on imuttaa
Tuskin kukaan järkevä ihminen vastustaa vertaisverkkoja periaatteesta mutta valitettavasti niitä käytetään laittomiin tarkoituksiin kuten tekijänoikeuksilla suojatun materiaalin luvattomaan levitykseen.

Mikäli alunperin olisi ymmärretty tämä ja suodatettu sellainen materiaali joka loukkaa näitä oikeuksia niin viihdeteollisuus ei olisi ryhtynyt niin ankariin toimenpiteisiin kuin olemme nähneet viime vuosien aikana tapahtuvan.

Ikävä totuus on kuitenkin se että miljoonat ihmiset etsivät vertaisverkoista lähinnä uusia pelejä, elokuvia ja musiikkia. Ja juuri tämä on antanut huonon leiman P2P-yhteisöille. On selvää että tällaisen toiminnan karattua käsistä on RIAA joutunut tilanteeseen jossa sillä ei ole ollut vaihtoehtoja.




smirk7/7

Ei vaihtoehtoa vai ?

RIAA ei anna ihmisille vaihtoehtoja, jos joudut syytteeseen olet jo menettänyt pelin, koska oikeudessa RIAA:lla on varaa maksaa kulut toisin kuin tavallisella tallaajalla.

Asiaan - tuollainen laki on vaikea toteuttaa, koska kirjoittavat DVD-asemat, VHS-laitteet, Kirjoittavat CD-asemat, vanhat kunnon kasetit. Kaikki nämä ja monet muut voidaan laskea tuohon "toimenpide joka johtaa tai taivuttaa henkilön tai henkilöt" piiriin. Ja kärjistettynä tätä voisi soveltaa myös musiikin ja muun median hintaan, joka suoranaisesti taivuttaa/johtaa henkilön hankkimaan mediansa laittomasti...

Tästä voimme aina tapella, mutta tuohon piiriin kuuluu niin paljo asiaa ei pelkästään nämä kohua herättävät p2p vertaisverkot. Vosimme myös pitää kyseenalaisena FTP-servereitä joita yksityishenkilöt pitävät, niidenkin sisältö on useassa tapauksessa vähän kyseenalaista, vaikka suurin osa niitä ihan laillisiin tarkoituksiin käyttääkin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT