*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Xbox2 ei tule olemaan alaspäin yhteensopiva?

Kirjoittaja Petteri Pyyny (Google+) @ 21.6.2004 22:14 Kommentteja (11)

Xbox2 ei tule olemaan alaspäin yhteensopiva? GamesIndustry.biz -verkkojulkaisun saamien tietojen mukaan Microsoftin tuleva Xbox2 -pelikonsoli ei tule olemaan alaspäin yhteensopiva aiemman Xboxin kanssa eli tulevalla konsolilla ei pystyisi pelaamaan jo olemassaolevia Xboxin pelejä tai käyttämään Xboxille tehtyjä ohjelmistoja.
GamesIndustry.bizin saamien tietojen mukaan Microsoftin Xboxin tulevaisuudesta päättävät johtajat eivät pidä alaspäin yhteensopivuutta oleellisena seikkana pelikonsoleissa. Xbox2 rakentuu käytännössä täysin erilaisen raudan päälle, kuin mihin aiempi Xbox pohjautui -- Microsoft luopuu tulevassa konsolissaan mm. perinteisen x86 -prosessoriarkkitehtuurin käytöstä, siirtyy käyttämään grafiikkapiirinään ATIn toimittamia piirejä ja aikoo lisäksi poistaa laitteesta kokonaan kovalevyn.

Microsoftin päätös on selkeästi täysin päinvastainen Sonyn taktiikkaan konsolimarkkinoilla -- PS2:han on tukenut aiemman PlayStationin pelejä ja Sony on luvannut, että myös tuleva PS3 tulee tukemaan sekä PS2:sta että alkuperäistä PlayStationia.

Lähde: GamesIndustry.biz

Edellinen Seuraava  

11 kommenttia

122.6.2004 3:38
Rattus
Inactive

Mielestäni Sonyn valtti on aina ollut yhteensopivuus aikaisempien PS-mallien kanssa. Mahtaakohan Microsoft lyödä tässä nauloja omaan arkkuun?

222.6.2004 5:06

No empä nyt tie. Suurin osa ei kuitenkaan ihan välttämättä hingu mahdollisuutta pelata viis vuotta vanhoja pelejä ja jos tarvitsee niin se Xbox löytyy hyllystä tai sitten sen saa jostain kaupasta 50-100€. Xboxin valtti on kuitenkin aina ollut grafiikka, joten ei niissä vanhoissa peleissä mitään ihmeellistä enään sitten oo kun uudet ja hienot grafiikka moottorit ja 3D-kiihdyttimet on olemassa ja kädenulottuvil.

322.6.2004 5:06

En usko, että tällä uutisella on suurtakaan merkitystä menekkiin. Todennäköisesti vanha xbox jää vaan useammalle kakkospelikoneeksi ja elokuvakäyttöön. Oma ostospäätökseni, xbox2/ps3/ei kumpikaan, tulee perustumaan siihen, miten pienin kustannuksin ne on modattavissa ja miten ne soveltuvat elokuvakäyttöön. Pelit on sitten itselleni vain bonusta. =)

422.6.2004 5:25
jmpk
Inactive

Huono homma oli toi että poistettaisiin kovo kokonaan, mitä järkeä.

522.6.2004 5:27
Rattus
Inactive

Olen kyllä osittain samaa mieltä molempien mielipiteiden kanssa. Mutta ne pätevät lähinnä meidän ihmisten kesken jotka pitävät pelaamisesta ja ovat itse työelämässä. PS-käyttäjät ovat perinteisesti olleet hieman nuorempia, vanhemmat (jotka eivät välttämättä pelaa itse lainkaan) ostavat laitteet ja pelit alkuperäisinä. Kun näitä kalliita pelejä on kertynyt hyllyyn muutama kymmenen kappaletta, ja lapset alkavat vinkua uutta mallia pelikonsolista, on luonnollisesti plussaa että jo hankitut pelit ovat edelleen käyttökelpoisia ja vanhan konsolin voi myydä eteen päin.

622.6.2004 10:13

Joka tapauksessa pikkasen liian nopeasti ovat tuuppaamassa seuraavan sukupolven konsoleita markkinoille. Toistaiseksi vielä melkein joka kodissa on vanha 4:3 töllö ilman surround-äänijärjestelmiä, uusista nykyisiä hienommista grafiikoista ja äänistä ei välttämättä ole niin paljoa iloa.

722.6.2004 18:16

No mielestäni tuo yhteensopivuus ei ongelma. En ole pelannut omalla pleikka kakosella muuta kuin pari kertaa ykkösen pelejä. Tahtovat olla niin ruman näköisiä et ovat jääneet hyllylle pölyttymään. Eli jos mulla ois xbox 2 niin tuskinpa sillä pelejä tulis pelattua. Ja mielestäni suorituskyky ja hinta on tärkeämpää kuin yhteensopivuus. Ja toi kovalevyn poisto johtuu varmasti vain siitä että sillä osaltaan pyritään piraismin ehkäisemiseen. Ja noista heapin puheista 16:9 telkkujen ja surround äänijärjestelmien puutteesta voi mielestäni unohtaa. Itse laitan vain harvoin surroundin päälle kuin pelaan ja 16:9 telkka ei tarkoita parempaa kuvaa.

823.6.2004 4:45
Rattus
Inactive

Onhan nuo vanhemman version pelit uusiin verrattuna vähän vaatimattoman näköisiä, mutta ei tunnu perheen pienimpiä haittaavan. Muutamat hypipompi-pelit ovat edelleen ahkerassa käytössä. Poika pelailee lähes ainoastaan ps-2:n tai xboxin pelejä ja tytär hakkaa vanhoja ps:n pelejä. Toki poikakin joskus sortuu nostalgisoimaan...

923.6.2004 6:58

Tuo on kyllä totta, mutta kuitenkin itse en koskaan myisi konsolia josta maksoin joskus 200-300€ ja nyt saisin vain 50€. Ei sitä koskaan niin rahapulassa olla...

1023.6.2004 8:36
Rattus
Inactive

Smirk: On se tuokin totta. Ja onhan noita vanhoja konsoleita kertynyt nurkkiin, koska niitä ei raski myydä... (Mattel Intellivision, Coleco, Nintendo 8-bit, Sega 8-bit, PS1, PS2, Xbox)

114.2.2005 9:25

Ja tuon kovon puute on aivan ymmärrettävää sillä se on kallis paukku valmistajalle (80-120GB = +60-100e), joka taas näkyy laitteen hinnassa, joka näkyy menekissä... PS2:sessa vikana oli vain ettei kovalevyä saanut edes optiona ilman verkkoadapterin hankintaa... Ja jos kovalevyn haluaa ja koneessa on siihen mahdollisuus niin kyllä siihen voi budjetoida.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto