AfterDawn logo

Microsoft sopi DRM-oikeusjutun

Jari Ketola Jari Ketola

Microsoft ja InterTrust ovat sopineet vuosia kestäneen patenttikiistansa oikeuden ulkopuolella. Microsoft maksaa InterTrustille 440 miljoonaa dollarin, eli 367 miljoonaa euroa lisenssimaksuja DRM-tekniikasta. Samalla InterTrust luopuu oikeusjutustaan Microsoftia vastaan.

Lisenssin myötä Microsoft saa oikeudet käyttää InterTrustin patentoimaa teknologiaa ohjelmistoissaan. Microsoftin järjestelmien loppukäyttäjät kuuluvat automaattisesti lisenssin piiriin, mutta kolmansien osapuolien ohjelmistokehittäjät joutuvat edelleen hankkimaan lisenssin InterTrustilta, mikäli he haluavat käyttää DRM-tekniikkaa sovelluksissaan.

Muun muassa Sonyn ja Philipsin osaomistama InterTrust haastoi Microsoftin oikeuteen vuonna 2001 tekijänoikeusrikkomuksesta. InterTrustin mukaan Microsoft oli yhtiöiden välillä käytyjen neuvottelujen jälkeen tuonut markkinoille InterTrustin ideoita käyttäviä ohjelmakomponentteja. Microsoft kiisti syytteet, kunnes viime kesänä yhtiö aloitti lisenssineuvottelut InterTrustin kanssa.


Lähde: vnunet

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT