AfterDawn logo

Virgin kaavailee verkkomusiikkikaupan avaamista

Jari Ketola Jari Ketola

Monialaihme Virgin kaavailee omistajansa Richard Bransonin johdolla oman verkkomusiikkikaupan avaamista tämän vuoden kuluessa. Virgin-ryhmittymän uusin tytäryhtiö Virgin Digital kaavailee julkaisevansa MusicNetin teknologiaan pohjautuvan palvelunsa elokuussa.

Perinteisten, jo muista musiikkikaupoista tuttujen käyttötapojen lisäksi Virgin kaavailee omia, hieman erikoisempia palveluita. Tällaisia ovat mm. saumaton integrointi matkapuhelimien ja muiden kannettavien laitteiden kanssa. Uusia aluevaltauksia helpottaa huomattavasti se, että Virginiltä löytyy lähestulkoon kaikille aloille osaamista ja tarjontaa jo valmiiksi - tässä tapauksessa siis Virgin Mobile. Mobiilipalveluiden lanseeraaminen helpottuu huomattavasti, kun palvelulla on valmiiksi miljoonia potentiaalisia asiakkaita, jotka on helppo tavoittaa ja joille Virginin nimi on entuudestaan tuttu ja turvallinen.

Lisäksi Virgin Digitalin toimitusjohtaja Zack Zalon vihjasi, että yhtiö saattaa ryhtyä kilpailemaan palveluiden lisäksi myös hinnoilla. "Emme julkaise hinnoittelua vielä tässä vaiheessa, mutta se tulee olemaan todella kilpailikykyinen," Zallon totesi haastattelussa.


Lähde: CNet/Reuters

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT