AfterDawn logo

Napster 2.0 avattu

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
2 kommenttia

Napster 2.0, Roxion omistama laillinen digimusiikkikauppa, avattiin tänään Yhdysvalloissa. Mitään varsinaisia yllätyksiä kauppa ei sinälään tuonut markkinoille, sillä Napsterin toinen tuleminen on tehty kuluneen kuukauden aikana etenkin Yhdysvalloissa hyvin selväksi erilaisilla tempauksilla, hirvittävällä hypellä ja mielenkiintoisilla mainoskampanjoilla.

Musiikkikauppa toimii samaan tapaan kuin Applen iTuneskin, johon sitä tullaan väkisinkin vertaamaan joka tapauksessa. Kappaleiden osto, kuuntelu ja poltto tapahtuu oman ohjelman, Napster 2.0:n, kautta eikä verkkosivujen kautta kuten esim. Buy.com:n tapauksessa. Kappaleet myydään Microsoftin WMA-muodossa ja yksittäisten kappaleiden hinta on sama kuin useimmissa kilpailevissakin palveluissa eli 99 Yhdysvaltain senttiä. Yksi albumi maksaa puolestaan 9,95 dollaria. Muista viime aikoina avatuista palveluista poiketen Napster 2:sta löytyy myös kuukausimaksupohjainen vaihtoehto, joka maksaa 9,99 dollaria kuukaudessa ja jonka käyttäjät voivat kuunnella rajoituksetta kappaleita, mutta eivät voi imuroida niitä, polttaa niitä CD:lle tai siirtää kannettaviin laitteisiin.


Napster 2 tarjoaa tällä hetkellä valikoimissaan reilut puoli miljoonaa kappaletta, vaatii Windows-käyttöjärjestelmän ja on saatavilla ainoastaan Yhdysvalloissa. Palvelusta ostetut kappaleet voidaan polttaa CD-levylle audio-CD -muotoon sekä siirtää WMA:ta ymmärtäviin kannettaviin musiikkisoittimiin.

Lisää aiheesta:

Napsterin lehdistötiedote

2 KOMMENTTIA

mika1/2

myydään Mikrosoftin WMA-muodossa..
tosta formaatista oon kuullut ja lukenut niin paljon negatiivistä kommenttia et jättäisin tuon kaupan väliin.

pelttu2/2

Wma-formaatissa on luontaisesti drm-suojaus kopioinnin estämiseksi toiseen koneeseen tai laitteeseen. Tosin googlella kesti 1 minuutti löytää ohjelma ja ohjeet sen purkamiseksi :)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT