AfterDawn logo

Sony aikoo avata oman verkkomusiikkikauppansa

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Kuluttajaelektroniikkajätti Sony ilmoitti tänään Pariisissa, että se aikoo avata oman verkkomusiikkikauppansa tulevan talven aikana. Sonyn kaupan konsepti tulisi olemaan hyvin pitkälti samanlainen kuin esim. Applen iTunesin, joten yhtiö tulee auttamatta hieman jälkijunassa jo vahvasti kilpailluille markkinoille.

Applen iTunesin suosion siivittämänä vastaavia verkkokauppaprojekteja on putkahdellut esiin harva se päivä, tulevista yrittäjistä nimekkäimmät ovat ehkäpä Microsoft sekä verkkokauppa Amazon. Lisäksi Sony aikoo avata palvelunsa ensin Japanin markkinoilla talven aikana ja edetä tämän jälkeen Eurooppaan sekä Yhdysvaltoihin vasta kevään 2004 aikana.

Mutta Sonylla on toisaalta hihassaan valtteja, joita monella muulla alalle yrittävällä yrityksellä ei ole. Sony on maailmanlaajuisesti tunnettu brändi, joka tunnetaan ns. "normaalien, ei tietokoneista kiinnostuneiden kuluttajien" keskuudessa ehkä paremmin kuin itse Microsoft. Lisäksi Sony voi tunkea helposti tuen omalle teknologiatoteutukselleen liutaan tarjoamiaan kuluttajatuotteita -- yhtiön tuotevalikoima sisältää likipitäen kaikkea mahdollista mitä kodin viihde-elektroniikkaan voi kukaan ikinä kuvitellakaan hankkivansa: yhtiöllä on markkinajohtajan asema pelikonsoleissa, TV-puolella yhtiön brändi on hyvin vahva, Sonyn valikoimista löytyy stereolaitteita autoihin ja koteihin, yhtiö valmistaa kannettavia, tasku- ja pöytätietokoneita, Sonyn kannettavat musiikkisoittimet ovat olleet jo ammoisista Walkmanin ajoista maailmankuuluja, jne. Tämän lisäksi yhtiö omistaa vielä yhden maailman suurimmista levy-yhtiöistä eli Sony Musicin. Näiden eväiden avulla markkinoille astuminen ei välttämättä olekaan niin suuri kynnys, vaikka se tapahtuisikin vähän jälkijunassa.


Lähde: AtNewYork.com

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT