AfterDawn logo

RIAA suojautuu hakkereita vastaan - tavallaan

Jari Ketola Jari Ketola
3 kommenttia

Yhdysvaltain levyteollisuuden äänitorven RIAA:n WWW-sivut ovat joutuneet hakkereiden kynsiin lukuisia kertoja vuosien saatossa. RIAA:n kannalta noloimmissa tapauksissa sivuille on lisätty MP3-kappaleita kaiken kansan imuroitavaksi. Uusilta murtoyrityksiltä suojautuakseen RIAA on päivittänyt palvelinjärjestelmiään.

Netcraft lokien mukaan RIAA päivitti kesäkuun alussa palvelimensa Windows Server 2003 ja IIS 6.0 -ympäristöön. Pian tämän jälkeen käyttöjärjestelmän nimi piilotettiin ja aikaisemmin tällä viikolla myös http-palvelimen nimi muuttui IIS 6.0:sta mystiseksi TST-SECURE-OS:ksi. The Registerin arvioiden mukaan kyseessä on kuitenkin vain IIS 6.0:n muokattu versio.

On mielenkiintoista seurata, selviääkö RIAA:n uudet palvelimet tulevista hyökkäyksistä. Kesällä opiskelijoiden viettäessä lomaa hyökkäysten määrä on todennäköisesti ollut kohtuullisen pieni. Syksyllä tilanne voi olla aivan toinen.


Lähde:
The Register

3 KOMMENTTIA

jylppy851/3

Eipä ne miltään säästy... todellisia mikään estä.

mika2/3

hah..luulenpa että innostuvat vain entistä enemmän "lisähaasteesta"

akx3/3

Taikkapa jos nämä opiskelijat ovatkin aktiivisempia?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT