*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

P2P-liikenne väheni

Kirjoittaja Petteri Pyyny (Google+) @ 14.7.2003 22:21 Kommentteja (4)

Nielsen Net Ratingsin mukaan suurimpien tiedostovaihtoverkkojen jaossa olevien tiedostojen määrä laski huomattavasti heinäkuun 6. päivään asti päättyneellä viikolla. Syynä pidetään RIAA:n kesäkuun lopulla antamaa varoitusta siitä, että levy-yhtiöiuden etujärjestö aikoo jatkossa haastaa entistä aktiivisemmin myös yksittäisiä P2P-käyttäjiä oikeuteen.
Kyseisellä viikolla, verrattuna sitä edeltävään viikkoon, mm. Kazaan liikenne laski 15 prosenttia, iMeshin (joka käyttää sekä FastTrack-verkkoa että omaa verkkoaan) 16 prosenttia ja Morpheuksen (joka käyttää Gnutella-verkkoa) 15 prosenttia. Osasyynä liikenteen laskulle voidaan pitää myös Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää, mutta analyytikkojen mukaan sen vaikutus koko viikon liikennemääriin ei olisi tämänkaltainen.

Lähde: CNN

Edellinen Seuraava  

4 kommenttia

115.7.2003 21:49

Noh; onneksi suomessa ei suurimpia hätiä vielä ole mutta eipä auta nuolaista ennenkuin tipahtaa. Henkilökohtaisella suojaus-systeemillä ja reiteillä minkä kautta yhteydessä esimerkiksi dc.ssä tuskin pelkoa on mutta kylläpä tuo reitti sitten syö jonkin verran linjastakin poies.

216.7.2003 4:29
mcmauu
Inactive

niin!kaikki hauska viedään;)

316.7.2003 8:43

No emmä nyt hauskasta tiedä mutta tämä on jo niin rutiini harrastus että seuraava askel minkä ne tekee lopettamista kohti on varmaan suht iso ja siirryn takaisin irc ja ftp. Että pakko se on myöntää että itekkin lopetan jossain välissä tämän.

416.7.2003 8:50
mcmauu
Inactive

jep..nyt on tapetilla kaks asiaa,toi kopiointi ja toi p2p et kyllä siinä tarpeeks"hauskaa"

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto