AfterDawn logo

RIAA asettuu MPAA:ta vastaan?

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
2 kommenttia

Wall Street Journal raportoi tänään, että Yhdysvaltain musiikkiteollisuuden etujärjestö RIAA olisi asettumassa Yhdysvaltain senaattorin Fritz Hollingsin tekijänoikeuslakiehdotusta vastaan.

Lakiehdotus, joka toteutuessaan vaatisi mm. tietokoneiden ja ohjelmistojen valmistajat toteuttamaan "aukottoman" kopiointisuojausmekanismin kaikkeen Yhdysvalloissa myytävään materiaaliin, on vahvasti Yhdysvaltain elokuvateollisuuden etujärjestön, MPAA:n tukema, joten RIAA:n asettuminen ehdotusta vastaan asettaisi ensimmäistä kertaa "Suurten Tekijänoikeussotien" aikana musiikki- ja elokuvateollisuuden vastakkaisille puolille.

RIAA ei ole vahvistanut tai kommentoinut väitteitä ja niiden perusteluja on vielä turhan aikaista edes lähteä arvailemaan. Jos RIAA kuitenkin hyppää Hollingsin lakiehdotusta vastustavaan kelkkaan, on todennäköistä, että lakiehdotus ei tule koskaan saavuttamaan hyväksyntää kongressilta. Lakiehdotusta ovat asettuneet vastustamaan jo kaikki suurimmat teknologiayhtiöt, etunenässään Microsoft, Intel ja HP.


Lähde: The Inquirer

2 KOMMENTTIA

jylppy851/2

Tekeepähän RIAA kerrankin jotain asiallista... saisi jatkaa tuolla tyylille eikä keskittyä muuhun...

snapsix2/2

Hyvä esimerkki siitä kuinka esim. tekijänoikeuksia puolustavat järjestöt (tai mitkä tahansa suuret koneistot) reagoivat yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin auttamattoman hitaasti, ja reaktio on sitten yleensä yliampuva, absurdi ja johtaa paniikinomaisiin ratkaisuihin.

Tässä tapauksessa lakiehdotus on niin tiukka, että se rajoittaisi jo niitäkin toimia ja oikeuksia, joita lakiehdotuksella juuri yritetään suojella. Ilmeisesti juurikin tästä syystä RIAA ja suuret yritykset joiden toimia lakiehdotus suorastaan rajoittaisi ovat asettuneet lakiehdotusta vastaan.

Mitähän tähän voisi sanoa? Ainahan erheestä opitaan, mutta miksi kaikki pitää tehdä kantapään kautta? Koittaa vielä sekin aika, kun suuret massat huomaavat missä mennään ja nousevat barrikadeille. Tehokkaalla markkinoinnilla voidaan ohjailla ostokäyttäytymistä paljonkin, mutta jossakin vaiheessahan tyhjämarkkinoinnin (uusi sana!?) on pakko kääntyä itseänsä vastaan.

Eksyinköhän jo aiheesta? Se minun vielä kuitenkin pitää sanoa, että jotain hyötyäkin tästä on. Kun homma käy liian räikeäksi, kuluttajan sokea luottamus massiivisia markkinavoimia kohtaan haihtuu ja kansa oppi kritisoimaan. Pienet levy-yhtiöt jotka eivät ole osa tätä massiivikoneistoa nostavat päätään ja saavat lisää osuutta markkinoilta. Olisi sitäpaitsi kiva nähdä, kuinka edustamani MTV-sukupolvi koluaa divareita ja ostaa sieltä toimivia, hyviä ja halpoja CD-levyjä ja videotuotteita.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT