AfterDawn logo

Yli puoli miljoonaa piraattielokuvaa päivässä

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
12 kommenttia

Internet-piratismiin erikoistuneen tutkimuslaitoksen Viantin mukaan nettikäyttäjät imuroivat päivätasolla noin 400'000-600'000 piraattielokuvaa verkosta. Luku on noin 20% suurempi kuin viime vuonna.

Viant myös painottaa uusien julkaisujen merkitystä piratismille -- tämän vuoden megahitit Star Wars Episode II: Attack of the Clones ja Spiderman ovat jo kaksistaan nostaneet piratismilistoja selvästi ylöspäin. Viantin arvion mukaan kun elokuvat tulivat saataville verkon kautta aiemmin tänä keväänä ja uutinen asiasta levisi eri uutistoimistojen kautta tavallista laajemmalle, yritti jompaakumpaa elokuvaa imuroida "pahimpina" päivinä yli kymmenen miljoonaa käyttäjää. Hauskinta tietysti asiassa on, että arviolta vain noin 2-3 miljoonaa käyttäjää onnistui aikeissaan :-)

Kaikista hurjista luvuista huolimatta olisi mielenkiintoista saada selville, mikä osuus esim. SWEp2:n verkosta imuroineista käyttäjistä meni kuitenkin elokuvateatteriin katsomaan ko. elokuvan. Ja lisätietona vielä se, kuinka moni näistä ostaa loppujen lopuksi myöhemmin julkaistavan DVD-version elokuvasta. Uskoisin, että luku olisi hyvinkin mykistävän suuri..

12 KOMMENTTIA

chopper1/12

Jos mä lopettaisin noitten leffojen imuroinnin toi luku tippuis noin puolella

DJ_Blind2/12

Et taida olla ainut joka imuroi noita leffoja netistä. ;-)

icedaemon3/12

kukas se toinen on joka noita elokuvii imuroi ??

dRD4/12

chopper varmaan tarkoitti, että tuo 7-8M epäonnistunutta yritystä löytää toimiva leffa tipahtaisi puoleen, jos chopper lopettaisi elokuvien etsimisen?-)

Ketola5/12

LOL =)

Jake6/12

Nyt taidan olla "idiootti" mutta kysympä kuitenkin.
Mitä tuo LOL tarkoitaa :)

dRD7/12

Hae googlella joku acronym finder tms, niin tarjoaa varsin kattavia selityksiä eri lyhenteille. Anyway, LOL == Laughing Out Loud. Monesti näkee jatkettuja versioita, esim. ROTFLOL = Rolling On The Floor and Laughing Out Loud :-)

Ketola8/12

Ja tietysti ROTFLMAOPIMP=Rolling On The Floor Laughing My Ass Off Peeing In My Pants.

Jake.k: Idiootti ei ole se, joka kysyy, vaan se, joka hymyilee vain niin kuin tietäisi mistä puhutaan vaikkei ole mitään hajua =)

victrox9/12

Varsin mukava määrä :)
Mitä nyt joskus noita tulee otettua niin ne on elokuvia joita ei Suomesta oikein löydy tai ne eivät ole tulleet ollenkaan suomeen, ainakaan vielä.

Timo10/12

Jos uusia leffoja haluaa nopeasti ja halavalla, kannattaa tutustua johonkin kiinalaiseen nettiaktivistiin. :)

Tyokaveri palasi eilen Pekingista, mukanaan 40 DVD:ta. Yhteishinta oli ollut $40. Setissa oli mm. The Scorpion King ja LOTR-1. LOTR oli screening masterilta otettu... ja taytyy sanoa, etta kuvanlaatu oli "DVD"-tasoa.

-timo

victrox11/12

Jaa jaa... :)
Mistähän moisia ystäviä voisi löytää? olettaen ettei tarvitsisi poistua rakkaasta suomen maastamme :P

Timo12/12

Töistä, MMORPG:istä (EQ, DAOC, UO, AC, AO, jne), IRCistä, Newseistä tai tämän (aD) tapaisilta keskustelupalstoilta... ei tosin välttämättä hetkessä... mutta jos ei yritä tehdä tuttavuuksia, niin ei niitä synnykään. Yksinkertaista, mutta totta. :)

-timo

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT