*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

DoD:n johtaja tunnustaa syyllisyytensä

Kirjoittaja Petteri Pyyny (Google+) @ 27.2.2002 18:40

John Sankus Jr. on suostunut myöntämään syyllisyytensä DrinkOrDie-piraattiryhmän operatiiviseen johtamiseen ja sitä kautta useisiin tekijänoikeusrikoksiin. 28-vuotias Sankusta odottaa pahimmillaan vankeusrangaistus, tekijänoikeuskorvaukset sekä noin 250000 dollarin sakot. Syyttäjän mukaan Sankus on lupautunut avustamaan viranomaisia jatkotutkimuksissa.
DrinkOrDie (lyhyemmin DoD) oli yksi maailman vanhimmista elossa olevista piraattiryhmistä, jonka "toimenkuvaan" kuului mm. ohjelmien laittomien versioiden, laittomien elokuvakopioiden ja laittomien musiikkilevyjen digitaalinen levitys verkossa, ohjelmien crackays (kopiointisuojausten murtaminen), jne. Ryhmä ratsattiin joulukuussa 2001 useiden viranomaistahojen yhteispelillä ympäri maailmaa, mukana olivat mm. Suomen KRP, Yhdysvaltain FBI, Yhdysvaltain tulli, jne.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto