*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Napster ja levy-yhtiöt takaisin oikeuteen

Kirjoittaja Petteri Pyyny (Google+) @ 20.2.2002 12:14

Liittovaltion tuomari Marilyn Patel määräsi pian kolme vuotta kestäneessä tekijänoikeustaistelussa Napsterin ja ns. Ison Viiden levy-yhtiön välillä 30 päivän tulitauon tammikuussa, jona aikana molempien osapuolten oli tarkoitus neuvotella mahdollisesta sovintoesityksestä sekä levy-yhtiöiden materiaalin lisensoinnista Napsterin uuteen lailliseen palveluun.
Kuukausi on kulunut ja mitään ei ole tapahtunut, joten juttu palaa takaisin oikeussaleihin. Tällä kertaa oikeuteen palaaminen on vain äärimmäisen huono asia levy-yhtiöiden kannalta, sillä päivää ennen tuomarin määräämää neuvottelutaukoa hän ilmoitti, että hän on valmis avaamaan viralliset tutkimukset siitä, rikkovatko levy-yhtiöt tarkoituksellisesti monopoliasemaansa tarjoamalla ainoastaan mahdottomia lisensointiehtoja kilpaileville palveluille, kuten nykymuodossa olevalle lailliselle Napsterille. Ja kun kuukauden neuvottelujen jälkeen osapuolet eivät vaikuta olevan yhtään sen lähempänä yhteisymmärrystä, voidaan olettaa, että tuomari Patel aloittaa tutkimuksensa levy-yhtiöiden lisensointipolitiikkaa kohtaan piakkoin.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Kotimaisen RedLynxin virallinen South Park -keräilykorttipeli julkaistiin Androidille ja iOS:lle Kotimaisen RedLynxin virallinen South Park -keräilykorttipeli julkaistiin Androidille ja iOS:lle (22.6.2017 22:48)
Ubisoftin omistama kotimainen RedLynx-studio on julkaissut South Park -aiheisen keräilykorttipelin. South Park: Phone Destroyer -nimeä kantava peli on julkaistu aluksi rajoitetusti Suomessa, ....
OnePlus-pomo joutui selittelemään zoom-toimintoa OnePlus-pomo joutui selittelemään zoom-toimintoa (22.6.2017 21:04)
OnePlus esitteli aiemmin tällä viikolla uuden huippupuhelimen, joka kantaa nimeä OnePlus 5. Kyseisen puhelimen ykkösominaisuus on edellisversiosta merkittävästi parantunut kamera. Kaksoiskamera ....
Eikö Game of Thrones kiinnosta? Netflixin ensi kuun alkuperäissisältö tarjoaa vaihtoehtoja Eikö Game of Thrones kiinnosta? Netflixin ensi kuun alkuperäissisältö tarjoaa vaihtoehtoja (22.6.2017 19:52)
Ensi kuun odotetuin televisiosarja on tietysti Game of Thronesin uusin kausi – katsoithan uuden trailerin. Maailman suosituin televisiosarja tekee paluun toiseksi viimeistä kertaa ja tälläkin ....
Qualcomm ampuu Applea kovilla: laturinne maksavat enemmän kuin meidän huipputeknologia Qualcomm ampuu Applea kovilla: "laturinne maksavat enemmän kuin meidän huipputeknologia" (22.6.2017 18:59)
Applen ja Qualcommin välinen riita patenteista ja rojalteista on kiristynyt kuluneen vuoden aikana. Ensialkuun Apple haastoi piirivalmistajan oikeuteen "epäreilujen sopimusehtojen takia", jonka ....
Googlen tämän päivän doodlella voit tehdä musiikkia Googlen tämän päivän doodlella voit tehdä musiikkia (22.6.2017 18:28)
Googlen hakukoneessa on jo vuosia nähty niin kutsuttuja doodleja, jotka kertovat hakua käyttäville tarinoita historiasta ja monissa tapauksissa sisältävät interaktiivisia elementtejä. Olipa ....

Uutisarkisto