*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

EFF puolustamaan MusicCityä

Kirjoittaja Petteri Pyyny (Google+) @ 7.11.2001 14:45

Electronic Frontier Foundation, lyhyemmin EFF, on ilmoittanut hoitavansa MusicCityn puolustuksen sen oikeusjutussa, jossa se on syytettynä tekijänoikeusrikkomuksista. Syytteen MusicCityä ja muita FastTrack-teknologiaan pohjautuvia P2P-palveluita kohtaan nostivat Yhdysvaltain elokuvateollisuus sekä levy-yhtiöt tänä kesänä.
EFF:n mukaan jutussa on selkeä ero Napsterin juttuun nähden -- Napster ylläpiti keskuspalvelinta P2P-verkossaan, joten sillä oli selkeä hallinta palvelustaan. Vastaavasti taas yksikään FastTrack-verkkoon kytkeytyvistä ohjelmista ei hallinnoi verkkoa millään tavalla, vaan kyseessä on Gnutellan tyylinen täysin hajautettu verkko. EFF on palkannut maineikkaan lakitiimin juttua varten -- yksi puolustusasianajajista on Sonya menestyksekkäästi 80-luvulla sen BetaMax-jutussa puolustanut lakimies.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Pirate Bayn perustajat määrättiin Suomessa maksamaan yli 400 000 euron edestä korvauksia Pirate Bayn perustajat määrättiin Suomessa maksamaan yli 400 000 euron edestä korvauksia (24.8.2017 09:49)
Helsingin käräjäoikeus on kieltänyt uhkasakon uhalla The Pirate Bayn kahta perustajaa jatkamasta luvatonta tiedostojenjakamista. Tuomio annettiin elokuun 23. päivänä yksipuolisena, sillä käräjäoikeus ....
Uusi Galaxy Note8 ei toimi vanhoissa Gear VR -laseissa – Samsung esitteli taas uuden Uusi Galaxy Note8 ei toimi vanhoissa Gear VR -laseissa – Samsung esitteli taas uuden (24.8.2017 09:36)
Menneiden vuosien aikana ainakin yksi asia on tullut selväksi Samsungin tuotelanseerauksista: Gear VR -katselulaseja ei kannata ostaa ajatellen, että kyseinen malli olisi kovin pitkäikäinen. ....
Videoesittely – Samsung Galaxy Note 8:n tärkeimmät ominaisuudet Videoesittely – Samsung Galaxy Note 8:n tärkeimmät ominaisuudet (23.8.2017 18:57)
Samsungin hetki sitten esittelemä Galaxy Note8 -älypuhelin tulee Suomessa myyntiin syyskuun 15. päivänä ja se maksaa rapsakat 1029 euroa. Note 8:n tarkemmat tekniset tiedot löytyvät edellä ....
Tässä on Samsungin Galaxy Note8 -huippupuhelin – Näin paljon se maksaa Suomessa Tässä on Samsungin Galaxy Note8 -huippupuhelin – Näin paljon se maksaa Suomessa (23.8.2017 18:24)
Samsung esitteli tänään New Yorkissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa Galaxy Note8 -älypuhelimen. Yhtiön tuoteportfoliossa isojen high-end-puhelimien sarjaan kuuluvalla puhelimella yritetään ....
Microsoft kehitti uuden piirin – Reaaliaikaista tekoäly palvelimiin Microsoft kehitti uuden piirin – Reaaliaikaista tekoäly palvelimiin (23.8.2017 14:54)
Microsoft esitteli Hot Chips -symposiumissa tekoälylaskentaan suunnitellun laskentakortin. Project Brainwave -nimellä tunnetun kehityshankkeen tavoitteena on luoda piiri, jonka avulla voidaan ....

Uutisarkisto