AfterDawn logo

Rage Against the Machine fanit raivoissaan

Jari Ketola Jari Ketola

Rage Against The Machine -yhtyeen fanit ovat raivoissaan niin Napsterille, Sony Musicille kuin itse bändillekin sen jälkeen, kun Sony vaati Napsteria sulkemaan palvelustaan kaikki käyttäjät, jotka jakoivat RATM:n uuden albumin, Renegadesin, kappaleita.

Yhtye ei kuitenkaan ollut samaa mieltä toimintatavoista levy-yhtiön kanssa ja vaatikin Napsteria lopettamaan käyttäjätunnusten lukitsemisen. Lisäksi he julkaisivat julkisen anteeksipyynnön faneilleen. Lausunnossa on myös toimintaohjeet Napsterin uudelleenasentamiseksi, mikäli Napster ehti jo sulkea sinun käyttäjätunnuksesi.

RATM:n kitaristi Tom Morello toteaa, että "Yhtyeen faneja vastaan kohdistetut toimenpiteet olivat täysin levy-yhtiön päättämiä. He pyrkivät pitämään levyn poissa levityksestä ennenkuin se oli virallisesti julkaistu, mutta unohtivat samalla kysyä meidän mielibidettä asiasta. Heti kun sain kuulla asiasta, otin yhteyttä levy-yhtiöömme ja tiedustelin, miten saisimme Napsteria käyttävät fanimme mahdollisimman pian takaisin ohjelman käyttäjiksi. Kielsin samalla käyttäjätunnusten sulkemisen jatkossa. Haluaisin vielä pyytää anteeksi toimintaa joka heikensi Teidän oikeutta kuulla musiikkiamme."


Uskon, että Ragen luottavainen asenne omaan musiikkiin siivittää uuden albumin menestystä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT