User Käyttäjä Salasana  
   
sunnuntai 20.7.2008 / 13:47
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > poliisi ratsasi direct connect -käyttäjiä
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Poliisi ratsasi Direct Connect -käyttäjiä

Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 4.6.2007 14:54

Poliisi ratsasi Direct Connect -käyttäjiäEspoon, Turun ja Oulun poliisit tekivät tänään kotietsintöjä ja takavarikoivat tietokoneita Direct Connect -vertaisverkon käyttäjiltä. Kohteena oli sekä tavallisia verkon käyttäjiä että hubien ylläpitäjiä, joita kaikkia epäillään tekijänoikeusrikoksista. Poliisi pidätti myös neljä henkilöä kuulusteluita varten.

"Iskujen avulla saatiin takavarikkoon tietokoneiden lisäksi video- ja musiikkitallenteita, joita epäillään laittomasti jaetuiksi" sanoo rikostarkastaja Keijo Moilanen Espoon poliisista.

Tapahtumat liittyvät Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) tekemiin rikosilmoituksiin. TTVK aloitti DC-käyttäjien henkilöllisyyksien selvittämisen jo viime vuoden marraskuussa ja tämän vuoden helmikuussa TTVK sai käräjäoikeudelta päätöksen, jonka myötä internet-palveluntarjoajat luovuttivat TTVK:lle tiettyjen asiakkaidensa henkilötietoja.

TTVK:n mukaan maanantaina ratsauksen kohteena olleilla DC-hubeilla on ollut tuhansia käyttäjiä ja jaossa on ollut satojatuhansia musiikkitiedostoja ja kymmeniätuhansia elokuvatiedostoja.

"Tämänpäiväisten iskujen ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään. Nyt tutkintaan viedyillä hubeilla on jokaisella ollut tuhansia käyttäjiä ja jaossa on ollut satojatuhansia musiikkitiedostoja ja kymmeniätuhansia elokuvatiedostoja. Eritoten DC-hubien ylläpitäjien on syytä olla varuillaan jatkossakin. Uusia tutkintapyyntöjä tullaan tekemään" sanoo TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen.

TTVK:n lisäksi poliisin toimet keräävät kiitosta myös IFPI:n pääjohtaja John Kennedyltä. "Olemme tyytyväisiä Suomen poliisin tämänpäiväisiin iskuihin laittomien hubien ylläpitäjiä vastaan. Kyseiset tahot ylläpitivät laajamittaista musiikin luvatonta nettilevitystä. Toiminnallaan ylläpitäjät ovat vaikeuttaneet suomalaisen luovan teollisuuden investointimahdollisuuksia ja vahingoittaneet erityisesti suomalaista musiikkikenttää, onhan sen osuus musiikin kokonaismarkkinoista Suomessa reilusti yli 50 %. Poliisin tämänpäiväiset ja tulevat iskut osoittavat laittomien hubien ylläpitäjille sen, että he eivät pysty toimimaan salassa ja että heidän toimintaansa ei tulla suvaitsemaan" kommentoi Kennedy.

Lähteet:
YLE
HS
TTVK


 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Suomalaiset internet-operaattorit valvomaan kuluttajia? (5 lokakuuta 2007)
  • Suomessa jaettiin uusi P2P-tuomio (30 elokuuta 2007)
  • Laittomia elokuvaesityksiä järjestänyt mies poliisin haaviin (16 elokuuta 2007)
  • Aseita piraattiratsioissa Sisiliassa (31 heinäkuuta 2007)
  • Kotimaan P2P-liikenne kasvussa (23 heinäkuuta 2007)
  • Ensimmäinen P2P-piraatti tuomittu uuden tekijänoikeuslain mukaan (16 toukokuuta 2007)
  • Koulujen luvaton elokuvien käyttö halutaan kuriin (6 huhtikuuta 2007)
  • TTVK vaatii miestä poistamaan videoita YouTubesta (22 helmikuuta 2007)
  • TTVK aloitti suomalaisten P2P-käyttäjien metsästämisen (17 helmikuuta 2007)
  • Lakiuudistus ei rajoittanut nettipiratismia (15 tammikuuta 2007)
  • Osa suomalaisista torrent-trakkereista lopettaa (30 lokakuuta 2006)
  • Kolme joensuulaisnuorta epäiltynä tekijänoikeusrikoksesta (18 maaliskuuta 2006)
  • « Edellinen otsikko
    Syytteet Foxin TV-sarjojen nettilevittäjälle
    Seuraava otsikko »
    Sonyn uusi Blu-ray-soitin maksaa alle 500 dollaria
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!   Vain 25 uusinta kommenttia on näkyvissä, lue loput kommentit täältä
    leipuri (Newbie) 7.6.2007 6:24 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Tämänpäiväisten iskujen ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään.
    Todellakin tämä tuli kyllä yllätyksenä.
    pietila (Member) 7.6.2007 9:26 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Kaivakaa maanalle kammio, sinne sitten kone kiintolevyineen, sit wlan:lla käyttelee. =)
    Spool (Member) 8.6.2007 16:07 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Yks juttu vaan että mitä jos omistaa käytetyn tietokoneen jonka edellinen käyttäjä on käyttänyt sitä johonkin laittomuuksiin ja sit poliisi tulee vie sun käytetyn koneen ja löytää sieltä jotain mikä viittaa laittomuuksiin, joutuuko siinä itse sitten maksamaan tai jotain?
    okse (Senior Member) 8.6.2007 16:45 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Oikeastaan täytyisi ensin ottaa selvää oliko koneessa windows kun sait tai ostit sen jos oli näin niin joka myy tai antaa koneen toiselle henkilölle hän ei saa ilman lupaa Microsoft:ilta myydä tai antaa pois tätä konetta jos siinä on operatiivi systeemi jonka nimi on windows 3,1:stä eteen päin ihan tähän päivään asti,jos sopimuksen joka seuraa mukana kaikissa windows:in operat.sys. levyissä myöskin niissä jotka ennenvanhaan sisältyi koneen ostoon ja ilman levyä.saat ostaa koneen mutta otat riskin että teet laittoman teon.nythän on niin että kukaan ei aja takaa näitä jotka rikkoo lakia tällä tavalla laitan tämän mukaan vain siksi että näemme kuinka älyttömiä sopimuksia joutuu sopimaan,kun ostaa tietokoneen, eikä näitä niin moni lue ainakin mitä minä tiedän ehkä 0,2% koneen omistajista.siis jos voit todistaa kaikki mitä kone sisältää ei ole sinun vaan edellisen omistajan, ja teillä ei ole minkään laista sopimusta koneen sisällöstä( aika tärkeä juttu jos käy hankalasti).niin edellinen omistaja on mielestäni vastuussa koko jujusta.jos näin on kaasuttele täysillä

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 8.6.2007 17:12

    vmm88 (Member) 9.6.2007 17:21 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Tälläpä alkaa relakksin jäsenyydet vetää...
    Jostain puunkolosta kuulin että VPN-ään tunkeutuminen on rikos, liekkö krpllä lupaa moiseen? //Tämä siksi ettei wareta bittiäkään ennen kuin on suojattu vpn:ä päällä, ja sitten kun ei ole/saatavana todisteita, niin mitäs sitten?\\
    temge (Junior Member) 10.6.2007 6:23 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Laittakaas toi linkki uusiks, kun ei toimi...
    Tightlips (Newbie) 10.6.2007 8:20 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vmm88:
    Tälläpä alkaa relakksin jäsenyydet vetää...
    Jostain puunkolosta kuulin että VPN-ään tunkeutuminen on rikos, liekkö krpllä lupaa moiseen?
    Kai niiden on mahdollista saada joku lupa tuohon jos on vahvat syyt epäillä.
    stn (Junior Member) 10.6.2007 18:06 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Toivottavasti minutkin ratsataan, sillä mulla ei ole yhtään laitonta kopiota.

    Saavat samalla viedä noita palvelimen vanhoja osia, enkä halua niitä takaisin, sillä ne on vaa romua.. Samoin voisin laittaa vanhojen koneiden sisälle rikkinäisiä kovoja, powereita ja muistikampoja sitävarten, että vievät, ja sanon ettei ole pakko tuoda takaisin! ^^

    Paitsi anteeksi, taitaa mulla olla autossa yksi levy jonka sain kesällä 04 serkulta, siellä on vanhoja tanssi-hitti-biisejä!

    TSEMPPIÄ ADREN OPEILLE, OMISTAJILLE, VAPAAEHTOISTYÖNTEKIJÖILLE JA YLLÄPITÄJILLE! (Winecellar ei mun mielestä ole ranskassa, vaan eikö ykkönen? No ei voi tietää..)
    MoiMi21 (Junior Member) 14.6.2007 13:07 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    [quote]
    Se on sun oma moka jos et suojaa nettiä.. Ei auta toi selitykseks ;)

    Joo kyllähän se oma internet-yhteys on haltijan vastuulla.

    Lisäksi jos poliisi ampaisee sisään etsintäluvalla, niin siinä on aika hankala mennä irroittelemaan kiintolevyä vaikka menisi se pari sekuntia. Poliisit luultavasti tulisi perässä kuin peräpukamat ja estäisi moiset yritelmät.[/quote]eipä taida suomessa olla virallista kotietsintä lupaa. tulevat sisää jos rikoksesta tuleva tuomio on tarpeeks iso. siis riittää epäilykin.
    noobster (Member) 14.6.2007 15:01 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Eli kotietsintä:
    Kotietsinnän suorittaminen edellyttää yleensä vähintään komisario-tasoisen poliisivirkamiehen päätöstä. Puhutaan kotietsintäluvasta. Jos kotietsinnän suorittaminen ei siedä viivytystä, päätöstä ei välttämättä edellytetä. Kotietsintälupa on esitettävä kotietsinnän kohteen haltijalle. Jos kirjallista kotietsintälupaa ei ole, pitää kotietsinnän tarkoitus ilmoittaa suullisesti.

    Ilman kotietsintälupaa saa poliisimies toimittaa kotietsinnän, jonka tarkoituksena on kiinni otettavan, pidätettävän tai vangittavan taikka tuomioistuimeen tuotavan tai henkilönkatsastukseen toimitettavan tavoittaminen. Ilman kotietsintälupaa on sallittu myös sellainen
    kotietsintä, jonka tarkoituksena on sellaisen esineen takavarikoiminen, jota on voitu seurata tai jäljittää rikoksen teosta verekseltään.

    Myös tilanteessa hyvä muistaa jos koukut tunkee kylään:
    Kotietsinnässä tulee mahdollisuuksien mukaan olla paikalla kotietsinnän suorittavan poliisin kutsuma todistaja. Todistaja on yleensä toinen poliisi. Poliisin apuna voi lisäksi olla asiantuntija tai muu henkilö.

    Kotietsinnän kohteen haltijalle tai tämän poissa ollessa jollekin tämän perheenjäsenelle on varattava tilaisuus olla kotietsinnässä saapuvilla ja kutsua siihen todistaja. Kotietsintää ei kuitenkaan tarvitse läsnäolotilaisuuden tarjoamiseksi viivyttää. Jos asunnon haltija, perheenjäsen tai näiden kutsuma todistaja ei ole ollut kotietsinnässä läsnä, on kotietsinnästä viipymättä ilmoitettava sille, jonka luona kotietsintä on toimitettu.

    Epäillyn rikoksen asianomistajan tai hänen asiamiehensä voidaan sallia olla läsnä toimituksessa antamassa tarpeellisia tietoja. Poliisin on kuitenkin valvottava, ettei asianomistaja tai asiamies saa kotietsinnässä ilmenevistä seikoista enempää selkoa kuin on välttämätöntä.

    Kotietsinnän suorittaminen ei tee kotietsinnän kohteesta julkista ja ovista avoimia. Sivullisilla ei ole paikalle mitään asiaa.

    Ja milläperusteella koukut saa tulla, aika lievin minun mielestä:

    Asuntosi saattaa joutua kotietsinnän kohteeksi, jos sinua epäillään rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta. Kotietsinnän kohteena voi olla kokonainen rakennus, yksittäinen huone tai vaikkapa kulkuneuvo. Kotietsintä suoritetaan esineen tai omaisuuden löytämiseksi taikka muun sellaisen seikan tutkimiseksi, jolla voi olla merkitystä rikoksen selvittämisessä. Esineen tai omaisuuden löytäminen on tärkeää rikostutkinnallisista syistä esim. takavarikon täytäntöönpanemiseksi tai varastetun tavaran löytämiseksi.

    Kotietsinnästä on laadittava pöytäkirja ja kotietsinnästä on pyynnöstä annettava todistus sille, jonka luona etsintä on toimitettu.

    Ja satunnaisten, yöllä warettajienkin kannataa muistaa jos kone on kuumana:

    Kello 21 ja 6 välillä yöllä ei kotietsintää pääsääntöisesti saa suorittaa. Erityinen syy voi oikeuttaa kotietsinnän suorittamiseen myös yöllä, esim. verekseltä tavatun ja paenneen rikoksentekijän jäljittäminen ja tuoreella rikoksella hankitun omaisuuden etsiminen.

    elikkäs nyt varmaan kaikille selvisi voiko tulla kylään vai ei...
    stn (Junior Member) 15.6.2007 8:33 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Heh, paitsi kyllä kerkeää kovot irroittelemaan.

    Minulla on tässä talossa kameravalvonta (ulkona tietysti) ja jos ei-kutsuttu auto tulee pihaan ja epäilen, avaan vielä tuon koneen näytön ja kelaan muutaman sekunnin taaksepäin, (yleensä ei tule virka-autoilla, vaan siviileillä ettei herättäisi huomiota), avaan portit ja ajelevat pihatielle asti, jolloin palvlelimen kovot on poissa.

    Katsos kun on sata HDD HOT SWAP, mutta polliisit kun etsivät (luultavasti) koko kämpästä (onkin täällä etsimistä), on hankala niitä pidätellä munissa tai jossain, mihin ajattelit ne piilottaa? :=D

    Ei minulla pitäis pokka pitää kymmentä kovoa esim. ruumiissasi, toki ullakolle nuo saisi muovipussiin.. (vain pölyä ja hiekkaa, sahanpurua ja kaikkea paskaa, kaivaisi sinne)

    Hauskaa ;-)

    edit
    : typo: hiekanpurua ja sahaa = hiekkaa ja sahanpurua :P

    Ikuinen projekti:
    http://Mutka.dy.fi/

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 15.6.2007 5:36

    noobster (Member) 15.6.2007 11:01 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    helpoinhan ne on tuhota totaalisesti, esimerkiksi vaikka rikkihapolla.
    okse (Senior Member) 15.6.2007 19:00 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti noobster:
    helpoinhan ne on tuhota totaalisesti, esimerkiksi vaikka rikkihapolla.


    Mitä niitä tuhoamaan rikkihapolla kun voit asentaa kaks toisen asennat kelkkaan ja vedät ulos kun pinsettipojat tulee ei ota aikaa edes sekunttia tai puolta.
    okse (Senior Member) 15.6.2007 19:12 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    [



    Ja milläperusteella koukut saa tulla, aika lievin minun mielestä:

    Asuntosi saattaa joutua kotietsinnän kohteeksi, jos sinua epäillään rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on [b]vähintään kuusi kuukautta..[/quote



    eiköhä nyt mennyt hiukan pieleen koska käsittääkseni se pitäisi olla ankarin rangaistus esim. kaks vuotta ja alin (b) kuusi kuukautta
    kysyn vaan,koska tiedän että tästä rikkeestä mitä se ensiksi on ei voi saada kovaa tuomiota feikkaa jos on väärin
    Spool (Member) 15.6.2007 19:27 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Millä perustein antaa sakkoa/tuomiota? Onko jotain esim jos on 1000 biisii ni se ois 1000€ sakkoo? tai 15000 biisii 50 leffaa ja 1v linnaa?
    Shadown (AfterDawn Addict) 15.6.2007 19:28 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti okse:


    eiköhä nyt mennyt hiukan pieleen koska käsittääkseni se pitäisi olla ankarin rangaistus esim. kaks vuotta ja alin (b) kuusi kuukautta
    kysyn vaan,koska tiedän että tästä rikkeestä mitä se ensiksi on ei voi saada kovaa tuomiota feikkaa jos on väärin
    Tekijänoikeuksien rikkominen ei ole pelkkä rike, ainakaan Suomen lainsäädännön mukaan. Siitä voi saada pari vuotta vankeutta ja puolivuotta on minimi, jotta voi tehdä kotietsinnän.
    okse (Senior Member) 15.6.2007 20:05 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    [quote=okse]


    Tekijänoikeuksien rikkominen ei ole pelkkä rike, ainakaan Suomen lainsäädännön mukaan. Siitä voi saada pari vuotta vankeutta ja puolivuotta on minimi, jotta voi tehdä kotietsinnän.


    Näinhän se on sen ankarimman päättää oikeus missä ollaan ja mihin mennään tai tullaan kun oikeus on tehnyt omansa minimi rangaistushan ei muuta rikoksen laatua tai arvoa jos näin sanotaan, vaan siihen voi vain vaikuttaa sisäiset tai ulkopuoliset asiat,tähän
    voi vain vaikuttaa se missä vaiheessa ollan menossa ja jos todiste aineisto muuttuu, käräjiltä aina hoviin tai jopa ylemmäksi jos tarve vaatii
    okse (Senior Member) 15.6.2007 20:39 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    [
    Tekijänoikeuksien rikkominen ei ole pelkkä rike, ainakaan Suomen lainsäädännön mukaan. Siitä voi saada pari vuotta vankeutta ja
    puolivuotta on minimi, jotta voi tehdä kotietsinnän.[/quote]


    eihän se voi ollakkaan jos vankeustuomio on vähintään puolisen vuotta mutta sitä oikeastaan ei tiedä kukaan ennen kuin oikeuden ,käynti on tehty missä hyvänsä oikeudessa joka tapauksessa oikeuden katkaisu vaiheessa on vain puolustuksella oikeus esittää uusia todistuksia ja syyttäjän on pysyttävä siinä mitä hänellä oli alusta alkaen koska syytös perustuu näihin tietoihin.jos ei uutta murhaa ole tehty mutta luultavasti hän vetäytyy ja odottaa .
    okse (Senior Member) 15.6.2007 20:56 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Esineen tai omaisuuden löytäminen on tärkeää rikostutkinnallisista syistä esim. takavarikon täytäntöönpanemiseksi tai varastetun tavaran löytämiseksi.


    tämähän on ihan selvästi kotietsintä jotta se epäilty henkilö ei voisi kadottaa todiste aineostoa jota hänellä mahdollisesti on jossain, jos tätä meinaat niin luultavasti lyöt kirveesi kiveen koska ennenkuin karhukopla voi mennä sisään tänne taloon täytyy olla aineistoa joka on varmistettu siis todisteiden rippeet ainakin, ennen iskua ja syyttäjä on toiveissa että lisää löytyy mutta olemme usein kuulleet todisteaineisto ei riittänyt
    Shadown (AfterDawn Addict) 15.6.2007 21:14 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti okse:

    eihän se voi ollakkaan jos vankeustuomio on vähintään puolisen vuotta mutta sitä oikeastaan ei tiedä kukaan ennen kuin oikeuden ,käynti on tehty missä hyvänsä oikeudessa joka tapauksessa oikeuden katkaisu vaiheessa on vain puolustuksella oikeus esittää uusia todistuksia ja syyttäjän on pysyttävä siinä mitä hänellä oli alusta alkaen koska syytös perustuu näihin tietoihin.jos ei uutta murhaa ole tehty mutta luultavasti hän vetäytyy ja odottaa .
    Ainakaan Suomessa ei saa mistään rikkeestä vankeutta. Nykyään ei edes maksamattomista rikesakoistakaan.
    okse (Senior Member) 16.6.2007 6:06 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Ainakaan Suomessa ei saa mistään rikkeestä vankeutta. Nykyään ei edes maksamattomista rikesakoistakaan.



    Ei varmaan voi saadakaan,mutta jo päiväsakosta voi saada, sen takia nimi on juuri päiväsakko aikoinaan tuomittiin 3o:een päiväsakkoon jos et maksanut niin sait istua sen rangaistuksen mutta luulen että ei enään näinä päivinä.Kerro onko käytäntö tämä.silloin ennenhän ei ollut rike sakkoa olemassakaan.
    stn (Junior Member) 16.6.2007 9:48 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Kirjoittakaa yhdys sanat oikein koska alkaa vituttamaan teidän typonne.

    ^^

    Ja miten tämä keskustelu liittyy DC ratsijaan?

    ;=P
    okse (Senior Member) 16.6.2007 10:06 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    niin pitäis.muuten eikö Ratsia (kirjoiteta näin eikä ratsija)?
    Shadown (AfterDawn Addict) 16.6.2007 10:07 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti stn:

    Ja miten tämä keskustelu liittyy DC ratsijaan?

    ;=P
    Paljonkin, koska okse ei nyt oikein taida tajuta ensinnäki mikä on erona rikkeessä ja rikoksessa ja voiko sitä ratsiaa tehdä tässä tapauksessa.
    noobster (Member) 16.6.2007 13:38 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Kirjoittakaa yhdys sanat oikein koska alkaa vituttamaan teidän typonne.
    ^^
    Ja miten tämä keskustelu liittyy DC ratsijaan?
    Niin ja miten vittu tuo sun äidinkieleily liittyy dc ratsiaan, häh?
    B0nzo (Newbie) 3.7.2007 19:09 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti B0nzo:
    hämmästyttävää!1 kui typeriä asioita ollaankaan miettimässä kun maailma on toisen kylmän sodan partaalla!!!
    Puhumattakaan tässä yhteydessä suoritettavista laeista, jotka tuovat lisää rahaa USA'lle jolla on taas mukavasti sotamenoja mihkä sen rahan vois pistää...on se totta että sekä Vnäjän että USAn pressat joutuvat kohta vaihtoon, mutt onko kellekkään tullut mieleen ett he voivat johtaa vaikkeivat oliskaan nimellisesti pressoi.
    Tähän joku sattais möläyttää ett GWB'hän o ihan palikka jätkä, mutta tuo on aika tyhmä väite ellei tunne mokomaa paskiaista henkilökohtaisesti. en ite tunnekkaan! joten voin rauhassa jatkaa paskiaisen arvostelua hänen selkänsä takana :P

    jos et tuota jaksanu luukea ni tässä lyhyempi versio:
    Piratisminvastaiset lait = lisää rahaa USA'lle,
    lisää rahaa USA'lle = lisää rahaa pistää sotimiseen,
    lisää rahaa pistää sotimiseen = vähemmän rahaa pistää maailman pelastamiseen, ja enne kaikkea oman maansa.

    ja niille jotka eivät vieläkää usko jenkkien olevan Irakissa pelkästään öljyn perässä, miettikääpä mistä johtuu bensan hinnan nousu, kerta jenkkilöiss o suurimmat öljynkäsittelylaitokset.

    Sun henkilökohtainen salaliittoteoria, vaikkakin se olisi paikkansapitävä, ampuu nyt niin kovin ohi keskustelun alkuperäistä aihetta ettei paremmasta väliä. Eli sun yläasteargumentit on:
    DC-bustaukset Suomessa: RAHAA JENKEILLE
    Rahaa jenkeille: BENSAN HINTA NOUSEE
    jne.
    Eli jos aikaisempi teksti oli vähän vaikea kässätä, tässä hieman selvennyksiä:
    Piratismin vastaiset lait Suomessa = Ei lisää rahaa jenkeille
    Piratismin vastaiset lait USA:ssa = Lisää rahaa jenkeille

    Tottakai jos mennään tarpeeks pitkälle ni tekijänoikeuslakejahan voi hyvin pitkälti syyttää myös ilmastonmuutoksesta:
    Ne raidas mun lemppari paskahubin -> RAHAA USA:LLE -> rahaa sotimiseen -> sotaa käydään öljyn takia -> öljyn kulutus kasvaa -> kasvihuonekaasuja lisää -> jäätiköt sulaa -> MAAILMANLOPPU???!!!
    homman nimi o se ett piratismi lait o jenkkeja varten, mitä vittuu ne tänne niitä lakeja tuo, no tietysti että ne vois haastaa jengii oikeuteen rajojensa ulkopuolellakkin

    MK
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy