AfterDawn logo

Wal-mart tuo myyntiin edullisia HD DVD -soittimia?

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
9 kommenttia

Maailman suurin kauppaketju Wal-mart saattaa muuttaa HD DVD -soitinten hintatasoa huomattavasti, jos liikkeellä olevia huhuja on uskominen. Huhujen mukaan Wal-mart olisi tilannut taiwanilaiselta Fuh Yuanilta kaksi miljoonaa HD DVD -soitinta. Fuh Yuan valmistaa huhujen mukaan soittimet TDK:n kanssa yhteistyössä tehdyssä tuotantolaitoksessa ja soittimet tulevat myyntiin tämän vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa.

Soittimien hinnaksi on esitetty arvioita 199 - 299 dollarin välillä. Soittimen alhainen hinta ei ole yllätys, sillä Wal-martin toiminta perustuu edullisiin tuotteisiin, joita myydään suuria määriä. HD DVD:n valinta Blu-rayn sijaan johtuu myös hinnasta, sillä HD DVD -soitinten ja -levyjen valmistaminen on tällä hetkellä edullisempaa, kuin vastaavien Blu-ray-soitinten ja -levyjen.

Wal-martin edustaja ei kommentoinut huhuja, mutta vahvisti sen, että Wal-mart tulee tulevaisuudessa keskittymään yhä enemmän uuden sukupolven formaatteihin, koska laitteiden hintataso alkaa lähestymään tavallisen kuluttajan lompakolle sopivaa summaa.


Tavallisen kuluttajan lisäksi päätöksellä saattaa olla ratkaiseva merkitys kahden eri formaatin välisessä kilpailussa, sillä Wal-mart myy tällä hetkellä yli 40 prosenttia kaikista DVD-elokuvista Yhdysvalloissa. Jos Wal-mart päättää tukea vain toista formaattia, olisi sillä suuri vaikutus tavallisen kuluttajan ostoksiin, joka heijastuisi selvästi toisen formaatin myyntilukuihin.

Tällä hetkellä Wal-mart myy molempien formaattien soittimia ja elokuvia sekä Xbox 360:n HD DVD -asemaa että PlayStation 3 -pelikonsolia, mutta monet kuluttajat eivät laitteiden ja elokuvien menekin perusteella näytä edes tietävän uusista formaateista ja niiden suomista eduista. Wal-mart saattaakin tulevaisuudessa herätellä kuluttajien kiinnostusta kampanjoimalla uusien formaattien ja teräväpiirtotelevisioiden tuomilla eduilla.

Lähteet:
DailyTech
Digital Trends

9 KOMMENTTIA

mjk1/9

Tuolla 299 dollarilla sellaisen voisi jo tilaillakkin :-), tosin kyllä ne täälläkin pian on.

emagdnim2/9

220€ :P

BlasterX3/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti emagdnim:
220€ :P
Plus "Eurooppavero" ja lopullinen hinta ~400€, ellei sitten suoraan USAsta tilaa.

kimez4/9

Ehkä sitten kun alle 200, ja polttava. (piste)

juhaerik5/9

Sitten kun ovat siinä 150 niin katellaan, eipä tässä kiirettä ole ainakaan minulla tuon ostoon.

MoZar6/9

eipä oo kiire ei.. minullekaan tuo HD-DVD tai BlueRay ei toisi yhtään mitään uutta ja mullistavaa. Koska en ole vielä edes telkkaria päässyt päivittämään tarvittavalle tasolle, jotta niistä olisi ylipäätään mitään hyötyä. Mutta joskus tulevaisuudessa.. ehkä :P

Tämä sukupolvi väliin, koska jotenkin tuntuu vaan lyhentyvän ja lyhentyvän tämä mediasukupolvien väli. :/ Vai onko pelkkää kuviltelmaa..

Doh. Hinta ainakin näyttää olevan kohtuullinen.. par sataa ei ole ollenkaan paha hinta. :D jahka telkkarin hankkii

BlasterX7/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti MoZar:
eipä oo kiire ei.. minullekaan tuo HD-DVD tai BlueRay....
Toistaiseksi ei ole vielä olemassa BlueRay -formaattia. Mutta ilmeisesti tarkoititkin Blu-ray:tä ;)

arcanix8/9

HD-DVD-aseman voisin ostaa xboxiin, mutta jos formaatti kuoleekin niin turha investointi. Helppo vaan katsoa vierestä mitä tapahtuu.

subseeker9/9

Se on Jenkkilöissä se, mitenköhän tänne vaikuttaa, täällä kun ei ole kuin Lidl ulkomaisista halpaputiikeista.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT