User Käyttäjä Salasana  
   
torstai 24.7.2008 / 15:34
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > yhdysvaltalaisille ilmaisia digibokseja
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Yhdysvaltalaisille ilmaisia digibokseja

Lauri "malagant" Jämsä @ 13.3.2007 21:34

Yhdysvaltalaisille ilmaisia digiboksejaYhdysvalloissa kaikki analogisen television omistavat kotitaloudet tulevat saamaan 40 dollarin alennuskupongin digiboksin hankkimista varten 2008-vuoden alusta lähtien.

Siirtyminen pelkästään digitaalisiin lähetyksiin tullaan toteuttamaan Yhdysvalloissa 17. helmikuuta 2009. Tällöin analogiset televisiot pimenevät lopullisesti, ellei kuvaputkelle hankita kaveriksi asianmukaista digisovitinta. Ajankohta on suomessa toteutettavaa siirtymistä (31.8.2007) oleellisesti myöhemmin. Maanpäällisen lähetysverkon uusiminen onkin aivan eri luokan operaatio Yhdysvalloissa, osittain suoraan HDTV-standardiin siirtymisen vuoksi.

Tämänhetkisten lähteiden mukaan perustason digiboksista joutuu maksamaan Yhdysvalloissa noin 50-60 dollaria. Alennus kattaakin vuoden kuluttua luultavasti kokonaan boxin hankkimisesta aiheutuvat kustannukset.

"Kuluttajilla on useita mahdollisuuksia toteuttaa siirtyminen digitaaliseen televisioon. Tämä alennuskuponkiohjelma on yksi niistä." sanoo John Kneuer, National Telecommunications & Information Administration (NTIA) -säätiön johtaja. Kneuerin mukaan NTIA aikoo saada kupongit jakoon 1. tammikuuta 2008 alkaen.

Lähteet:
Reuters

Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Teräväpiirtokuvaa kiitellään, mutta ohjelmatarjonnassa parannettavaa (8 lokakuuta 2007)
  • Yhdeksän kymmenestä amerikkalaisesta ei tiedä mitä HDTV tarkoittaa? (25 syyskuuta 2007)
  • ProCasterilta digiboksi 500 gigatavun kiintolevyllä (14 toukokuuta 2007)
  • Ruotsi siirtyy digilähetyksiin Suomea hitaammin (8 maaliskuuta 2007)
  • Analogisten TV-lähetysten loppuminen mahdollistaisi 2-3 HD-kanavaa (7 maaliskuuta 2007)
  • Yle ei ollut kiinnostunut Sapporon teräväpiirtolähetyksistä (26 helmikuuta 2007)
  • Toimittajan digi-kritiikki nyppii Yleä (23 helmikuuta 2007)
  • HDTV:n maaverkon lähetyksiä esiteltiin Suomessa (18 tammikuuta 2007)
  • « Edellinen otsikko
    Napolissa vankilatuomioita piraattijohtajille
    Seuraava otsikko »
    YouTubelle miljardihaaste
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    jmpk (Senior Member) 14.3.2007 1:59 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Uutisessa vahvistusta asioille joita olen jo pidemmän aikaa pohtinut mielessäni:
    Lainaus:
    Maanpäällisen lähetysverkon uusiminen onkin aivan eri luokan operaatio Yhdysvalloissa, osittain suoraan HDTV-standardiin siirtymisen vuoksi.
    Jaa että HDTV suoraan, herää kysymys että miksi ei täälläkin, kun kerta takniikka on jo olemassa ja uudet tv:tkin ovat järestään HDTV readyjä. Ihan älytöntä, kun tätäkin on pohdittu jo vuosikaupalla, niin mitenkä pitkään menee ennenkuin sitten päästään täällä HDTV-lähetyksiin? Veikkaan että ei kovin pitkään. Mitä isot ensin, sen pienet perässä. Eli ei siis tarvitse odottaa edes sitä viittä vuotta kun taas on uuden boksin hankinta edessä, jota olen jo pitemmänaikaa hokenut että näin käy, kun otetaan fossiiloitunutta tekniikkaa käyttöön, kun voitaisiin suoraan ottaa uutta tekniikkaa.

    Ny on siis ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun pitää sanoa oikeasti että ameriikoissa on joku järkevämpi päättäjä kuin täällä.

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 14.3.2007 0:00

    mjk (Member) 14.3.2007 2:17 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Minustakin tuntuu kyllä siltä että suomessa ollaan pikkuisen kurat housuissa meininki, siis todellinen kiire mukamas digi-aikaan..
    bouncher (Junior Member) 14.3.2007 4:23 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Pitäisi siis ruveta taas uusimaan digiboksia, jos HD lähetykset ruvetaan lähettämään MPEG-4 muodossa täällä suomessa, topfield 5100 kun ei osaa purkaa kuin mpeg-2:sta. Ja kansalaiset tykkää.. Veikkaisin että MPEG-4 HD lähetyksiin siirrytään yleisesti vasta vuonna 2011, kun tää digiboksien vastustajien ryhmä on saanut vetää vähän henkeä tässä välillä!
    juhis (Member) 14.3.2007 6:10 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Aiheen vierestä sulavasti jatkaen:

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti bouncher:
    Pitäisi siis ruveta taas uusimaan digiboksia, jos HD lähetykset ruvetaan lähettämään MPEG-4 muodossa täällä suomessa, topfield 5100 kun ei osaa purkaa kuin mpeg-2:sta.
    Ei ne HD lähetykset sillä Topfieldillä näkyisi vaikka miten olis koodattu.
    Aruzo (Newbie) 14.3.2007 9:20 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Niinpä niin, oltaisiin Suomessakin voitu kerralla siirtyä sitten noihin HDTV-lähetyksiin samalla kun analoginen loppuu. Vaikka siten, että analogiset lähetykset oltaisiin pidetty vielä hengissä niin kauan kunnes HDTV oltaisiin saatu yleisemmäksi. Nyt vaan kiireellä hutkitaan yks asia kuntoon ja kohta huomataan että toinen jäi kokonaan tekemättä. Ja hintaa tulee tuplasti kun näitä joudutaan erikseen tekemään. Tosiaankin lähes kaikki nykyään kaupasta ostettavat tvtkin tukevat jo HDTV-tason resoluutiota joten itseäni ainakin kiinnostelisi päästä hyödyntämään noita tvn ominaisuuksia ihan tv lähetyksissäkin eikä vain tietokoneen kautta...
    bouncher (Junior Member) 14.3.2007 11:07 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Aiheen vierestä sulavasti jatkaen:

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti bouncher:
    Pitäisi siis ruveta taas uusimaan digiboksia, jos HD lähetykset ruvetaan lähettämään MPEG-4 muodossa täällä suomessa, topfield 5100 kun ei osaa purkaa kuin mpeg-2:sta.
    Ei ne HD lähetykset sillä Topfieldillä näkyisi vaikka miten olis koodattu.
    Lue uudestaan ja ymmärrä!
    jussi93 (Newbie) 14.3.2007 11:18 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    suomen pitäisi siirtyä vaikka tänään digiaikaan jos ei oo varaa ostaa boksia nii miten on varaa telkkariin ja tv-lupaan
    Massikka (Member) 14.3.2007 12:25 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jussi93:
    suomen pitäisi siirtyä vaikka tänään digiaikaan jos ei oo varaa ostaa boksia nii miten on varaa telkkariin ja tv-lupaan
    No miksi pitäisi vaihtaa toimiva pois? Se mietityttää monia, jotka eivät osta boksia. Ja itse en vielä edes halua boksia, koska toivoisin edes jotain kehitystä noihin tulee tässä puolessa vuodessa.

    Ja tuosta TV-Luvasta sen verran, että suomessa on maan pinta-alasta 99.9% peittävä maanpäällinen tv-verkko, joten monet käyttävät sitä.
    mjk (Member) 14.3.2007 12:35 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jussi93:
    suomen pitäisi siirtyä vaikka tänään digiaikaan jos ei oo varaa ostaa boksia nii miten on varaa telkkariin ja tv-lupaan
    Niinhän sitä luulisi, itse en osta digipoksia sen takia kun vartoilen hd-versioista, nyt on hd-sateliittiboxi joten katselen rauhassa..ja jos vaikka se hd-tv tulisi vuonna 2010 niin eihän siihen ole kuin 2-3 v, sinä aikana voisi vaikka töllätä tällä 20.1 samsung litteällä näytöllä netti-tv:tä.
    imukuppi (Junior Member) 14.3.2007 12:55 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Sanon kaikille täysikäsille, jotka valittaa, että suomessa ei tehdä asioita oikein.

    Äänestäkää.

    Saadaan ne nykyset paskahousut, turhatjulkkikset ja missit helvettii päättäjien penkiltä vaan laitetaan sinne ne jotka osaa tehä näitä hommia. Ihan sama ketä äänestätte, mut jos ajattelette että "kyllähän nää nykyset puolueet ja päättäjät on tehny hommansa ihan hyvin", ni älkää ihmetelkö sitte jos tänne suomee tulee niitä multimiljonäärejä ja rikkaille kehitetää mestoja ja osa porukasta asuu ojassa, mä voin ainaki sanoo sillon et C'ya..
    noobster (Member) 14.3.2007 14:09 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti bouncher:
    Pitäisi siis ruveta taas uusimaan digiboksia, jos HD lähetykset ruvetaan lähettämään MPEG-4 muodossa täällä suomessa, topfield 5100 kun ei osaa purkaa kuin mpeg-2:sta. Ja kansalaiset tykkää.. Veikkaisin että MPEG-4 HD lähetyksiin siirrytään yleisesti vasta vuonna 2011, kun tää digiboksien vastustajien ryhmä on saanut vetää vähän henkeä tässä välillä!
    Niin siis että kaikki ymmärtäisi oikein, vaikka kaivat minkälaisen suomi digiboksin SILLÄ EI pureta mitään hd tavaraa, oli pakattu nykyisellä hd:n mpeg2 tai kuten jo mainitsit tulevaisuuden mpeg4:llä johon lähetykset ovat siirtymässä.
    mutta suomeksi sen toppysi voit nakata nurkkaan ja lähettää terveiset ylen hallitukselle... (tässä nähdään mitä paskajaakkoja siellä oikein istuu päätöksiä tekemässä)

    Wilho (Newbie) 14.3.2007 19:01 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Mmm se ylen pomohan kaavaili että suomessa ei siirrytä maan päällä HDTV:he. Et näil vehkeil mennään pitkään.
    Gendo (Newbie) 15.3.2007 0:10 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Wilho:
    Mmm se ylen pomohan kaavaili että suomessa ei siirrytä maan päällä HDTV:he. Et näil vehkeil mennään pitkään.
    olen kuulut etta suomessa ei siirytä maanpääliseen HDTV:läketyksiin vaan noin 10 vuoden kuluessa jolloin HDTV: tekniikan korvaaja tulee markinoille silloin sooryttäisiin siihen lähetys tekniikkaan. poikkeuksena suomessa tulee olemaan muutamia sateliitti ja kaapeli-tv:ssä olevia maksu televisio kanavia jotka lähettävät HDTV: kuvaa.
    keijjoo (Junior Member) 15.3.2007 3:12 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    nuoriso äänestää mummot kumoon!
     Kommentoi
     
    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia | Vertaa kännykkäliittymiä
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy