AfterDawn logo

Sony esitteli PlayStation Homen

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
26 kommenttia

Sony esitteli uuden PlayStation Home -palvelunsa Game Developer Conference -messuilla keskiviikkona. PlayStation Home on virtuaalimaailma, jota voivat käyttää kaikki PlayStation 3 -pelikonsolin PlayStation Network -internetpalveluun rekisteröityneet käyttäjät. Käyttäjät luovat aluksi oman avatarin eli virtuaalihahmon, jonka jälkeen he liittyvät Home-maailmaan muiden käyttäjien ohjaamien hahmojen seuraan. Hahmot voivat kommunikoida keskenään pikakeskustelujärjestelmän, USB-näppäimistön tai Bluetooth-kuulokemikrofonin avulla. Myöhemmin myös videochat tulee vaihtoehdoksi, jolloin käyttäjät voivat kommunikoida keskenään EyeToy-kameran avustuksella. Keskustelun ohella käyttäjät voivat pelata keskenään pelejä ja ostaa mm. pelejä, videoita ja musiikkia konsolilleen, käydä elokuvissa ja vertailla omia pelisaavutuksiaan muiden vastaaviin Hall of Famen kautta.

Home-maailma itsessään on ilmainen, mutta avatarilleen voi ostaa maksullista sisältöä, kuten uusia asuntoja, huonekaluja, vaatteita, jne. Omaa asuntoaan voi sisustaa myös omilla valokuvilla ja PS3:n kiintolevylle tallennettuja videoita on mahdollista toistaa Home-maailman television kautta. Perus sisältö ja itse PlayStation Home -palvelu ovat täysin maksuttomia. Palvelua voi täten verrata vaikka Habbo Hotel tai Second Life -maailmoihin. Käyttäjien lisäksi myös yritykset voivat perustaa omia toimipisteitään pelimaailmaan, joissa he voivat mainostaa ja esitellä tuotteitaan. PlayStation Homen pitäisi aueta syksyllä ja avoin beta-testaus alkaa vielä tänä keväänä.


Central Lounge, joka toimii kohtaamispaikkana

Avatarin muokkausta

Games Space, rentoutumista ja pelejä kuten keilaus, biljardi ja retro-kolikkopelit

Hall of Fame, jonka kautta näkee omat ja muiden saavutukset eri peleissä


Tavallinen asunto

Parempi asunto

Sports Lobby, yksinkertaisia urheilupelejä varten

Theater, jossa katsellaan elokuvia, trailereita ja käyttäjien omia videoita

Lähteet:
Pelaajalehti
PlayStation Universe

26 KOMMENTTIA

Supo1/26

No toi on kyllä siistiä ja nostaa heti mielenkiintoa konsolia kohtaan.

BlasterX2/26

Mun mielest pelaamisen ja ulkonahengaluin pitää tapahtua eri paikoissa: Pelataan sohvalla ja hengataan kaverien kaa pihalla.

Smuliii3/26

Itse en ole vieläkään ostamassa uusinta pleikkaa mutta varmasti monet ostavat pelkästään jo tämän "chatin" takia.

Fidelaar4/26

Tuohan kilpailee Sims:in kanssa komiasti... 'Sims Live'...

Eikka005/26

Tuohan on hyvä asia, ei taita Xbox:sista löytyä tälläistä ominaisuutta. Nyt kyllä lähti pleikka tilaukseen!!!

riski6/26

Habbo hotel!

Al_Cabone7/26

...Kielimuuri...

jussi938/26

aika turha mut voi ollakki ihan siisti

Ylke9/26

Joo, onhan se hienoa että uutta keksitään mutta olen kyllä BlasterX:n kanssa samaa mieltä, niin paljon kun ihmiset nykyäänkin istuvat sisällä ni tekis hyvää hoitaa tuo sosiaalinen elämä jossain muualla ;)

BlasterX10/26

Miten tossa muuten hoidetaan kirjoittaminen/puhuminen?

-Ei tos nimittäin näppistä näy, ja tolla padilla en kyl alkais kirjotteleen. Mikillähän se hoidetaan?

Tossa äsken kritison vähä mut, tommonenhan on aivan mahtava esim. kielitaitojen kehitykseen, etenkin, jos homma hoidetaan mikillä tai kameralla. Eihän moni "uskalla" vain vaikka skypellä ettiä jotain randomeja ja alkaa puhuu sit jostain. Tossa tulee tutuiks ja kun (luultavasti) peleissä tavataan, niin käyttäjillä on myös samat intressit, mikä tekee puhumisesta vähemmän kiusallista.

On nimittäin kokemusta juttelusta Englantilaisen kanssa, ja siinä tilanteessa vaikka olisi kuinka hyvä kielitaito tahansa, voi kukatahansa jäätyä täysin. Uskon, että aktiivikäyttäjät kehittävät kielitaitoansa tässä suhteessa paljon (edellyttää tosin vieraskielistä kumppania...)

mufasalol11/26

Samanlainen kun Wii:n virtuaalimaailma mutta "vähän" paremmat grafiikat :p

Lainaus:
Tuohan on hyvä asia, ei taita Xbox:sista löytyä tälläistä ominaisuutta. Nyt kyllä lähti pleikka tilaukseen!!!

No kaikki noi ominaisuudet kyllä löytyy (video/ääni -keskustelu, pikakeskustelujärjestelmä jne) ilman tuota ulkokuorta vain. Oma on asiasi jos se saa sut ostaan pleikkarin :P (vaikka noin moni huutomerkki viestin perässä taisikin viitata sarkastisuuteen, mene ja tiedä)

Ja oottakaa vaan kun tollatteet paikat täyttyy sellasista l33tDudez0rzeista jotka spammailee siellä, niin ette halua enää jalallannekaan astua sinne :D

NeoGeo112/26

Tai sitten menee vaan tonne second laiffii jos tollane simssi on nii tärkee, ei tartte maksaa itseään konsolista kipeeks.

Supo13/26

No miten nyt tästäkin saatte aikaiseksi konsolien välisen sodan.Tuohan aivan mahtava juttu ja missä h... tynnyrissä olette eläneet jos ette ole kuulleet yhteisöllisyydestä ja sen suosiosta sekä Suomessa että muualla.Itsestäni ainakin olisi mukavaa käydä kattomassa trailerit ja uusien pelien demot tuolta.Tiedä vaikka ne saisi vielä kattella HDTV resoilla.Ja voihan nicknimeksi laittaa vaikka Ville, niin tekin nobot tajuaisitte ,että hei heppuhan on Suomesta ;)Ihme änkyröitä täälläkin aina itkee ja valittaa :).Oma mielipiteeni on että tuo tulee räjäyttämään pankin ja oli Sonylta mahtiveto tässä kisassa.Ensi viikolla näemmekin mikkisotkun ilmoituksen samanlaisesta palvelusta(mahtava yritys kopioimaan muiden ideat)ja jollain tavalla jopa saa asian näyttämään siltä että oli oma keksintö.Sony tulee voittamaan tämän konsolisukupolven kisan (oma veikkaus)

mufasalol14/26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Supo:
Ensi viikolla näemmekin mikkisotkun ilmoituksen samanlaisesta palvelusta(mahtava yritys kopioimaan muiden ideat)ja jollain tavalla jopa saa asian näyttämään siltä että oli oma keksintö.

No mistä tiedät kuka sen on ekana keksinyt, Sonyhan on ihan hyvin voinut ottaa idean Wiistä, pistänyt vähän paremmat grafiikat vain.

Ja oikeastaan xbox360:ssa on jo samanlainen, mutta se on joidenkin pelien sisässä, esim DOA4:ssä voi niillä ninja ukkeleilla seikkailla virtuaalimaailmassa ja käydä haastaan riitaa :P niin ja kuten aikaisemmin sanoinkin, boxissa on kaikki samat ominaisuudet jo nyt ilman graafista maailmaa.

Kiva pikku juttuhan toi on, mutta kumminkin vain sellainen sivu bonus joka tuskin tulee kenenkään päätökseen hirveästi vaikuttamaan, eikä siten myöskään tohon "sotaan(??)"

ramu200015/26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti BlasterX:
Miten tossa muuten hoidetaan kirjoittaminen/puhuminen?

-Ei tos nimittäin näppistä näy, ja tolla padilla en kyl alkais kirjotteleen. Mikillähän se hoidetaan?

Tuola youtubessä löytyy videopätkä tosta... kannattaa tutustua.

Esimerkiksi siinä kerrotaan että voit puhua mikrofonin kautta muille ja näppäimistö on myös tulossa tolle pelille. Sit siinä on valmiita lauseita mitä voi käyttää...
mikrofoni ja näppis on varmaan ostettava erikseen.


Aika kiinnostava peli mutta osittain mielenkiinto lähti siinä kun joutuis maksaa ihan "oikealla" rahalla virtuaalikämppääsi. Mutta sit taas virtuaalikämppä tulee olemaan isompi asia tulevaisuudessa(sijoitusmahdollisuus?). who knows?

Supo16/26

Pelien sisässä??Puhutko niin uudesta keksinnöstä kuin moninpeli.Tuo Sonyn systeemi kyllä on vähän erilainen kuin että ninja ukkelit lätkii toisiaan.Ja juuri tuollaiset keksinnöt saavat esimerkiksi tytöt ostamaan Playstaionin ennemmin kuin kylmän ja kliinisen xkasan ;)(ja Pleikka näyttää vielä sikahyvältä kotiteatterilaitteitten rinnalla :)

mufasalol17/26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Supo:
Pelien sisässä??Puhutko niin uudesta keksinnöstä kuin moninpeli.Tuo Sonyn systeemi kyllä on vähän erilainen kuin että ninja ukkelit lätkii toisiaan.Ja juuri tuollaiset keksinnöt saavat esimerkiksi tytöt ostamaan Playstaionin ennemmin kuin kylmän ja kliinisen xkasan ;)(ja Pleikka näyttää vielä sikahyvältä kotiteatterilaitteitten rinnalla :)

Ei en tarkoita moninpeliä :p vaan ihan samantapaista "maailmaa" lisänä normaaliin peliin.
Ja tytöt taitaa mielummin ostaa Wiin koska se on halpa eikä niitä kiinnosta mitkään grafiikat tai jonkun tatin hakkaaminen :p (jos siis puhutaan tytöistä eikä niistä "tytöistä" jotka on periaatteissa poikia tissien kanssa)

Djmushu18/26

Joo on toi kyl ihan siistiä, ainakin jos PS3 omistava kaveri asuu kaukana. ;)

mjk19/26

Onkohan Habbo hotel:lin jätkät olleet mukana kehitystyössä..mutta uutta tuo on konsolilla. Mutta ei tolla taida kuin teinit mesota.

L1M17520/26

Noulaiffarin konsoli... onneksi ei ole rahaa/halua tän ostoon.

TheArnold21/26

Siis Habbo Hotel on jotain aivan järkyttävää paskaa, mutta tämä näyttää mielenkiintoiselta, jopa loistavalta. Grafiikat on ainakin uskomattomat. :)

mjk22/26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TheArnold:
Siis Habbo Hotel on jotain aivan järkyttävää paskaa, mutta tämä näyttää mielenkiintoiselta, jopa loistavalta. Grafiikat on ainakin uskomattomat. :)
Habbohan on tarkoitettu 6-10 vuotiaille ja tämä teineille ja second life, niin ex-teineille :-), oletko mesonut sitten habossa...

TheArnold23/26

Mesonnut? Kyllä mä sitä käytin joskus 10v

mjk24/26

Minun 8-v poikani on siellä silloin tällöin, joten on tullut seurattua vain :-p

jipostus25/26

Tämä ei tee muutosta päätökseeni: ostan konsolin 2-4 vuoden päästä kun hinta on tippunut ja konsolia paranneltu. ja parempia pelejä tullut.

Mutta tuo kyllä toimii varmaan viestivälineenä jos on muilla kavareilla ps3

yogee26/26

haha mitä jengit puhuu, haha

mut uus juttuhan tää ei oo. jos joku oikeesti on niin dorka et ton takii pulittaa ton pleikkarin hinnan ni vittu herätkää, menkää ulos sosialisoimaan ja antakaa mulle ne massit.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT