User Käyttäjä Salasana  
   
lauantai 6.9.2008 / 09:28
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > yhdysvaltojen dmca-lakiin mahdollisesti muutoksia
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Yhdysvaltojen DMCA-lakiin mahdollisesti muutoksia

Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 1.3.2007 14:16

Yhdysvaltojen DMCA-lakiin mahdollisesti muutoksiaYhdysvaltain kongressissa puidaan Freedom And Innovation Revitalizing U.S. Entrepreneurship Act -nimellä kulkevaa lakiesitystä, jonka tarkoitus on hieman parantaa kuluttajien oikeuksia digitaaliseen sisältöön. Rick Boucherin ja John Doolittlen esitys lisäisi nykyiseen Digital Millennium Copyright Act (DMCA) -lakiin kuusi uutta kohtaa. Nämä mahdollistaisivat mm. kopiosuojauksien kiertämisen opetus- ja tutkimuskäytössä, mainosten ja muun sisällön ohittamisen (eli esim. vuokra DVD-elokuvan alussa olevat mainokset saisi ohittaa) sekä kulutuselektroniikan valmistamisen ilman pelkoa oikeusjutuista, jos laitteen käyttäjät kopioivat sillä luvatta tekijänoikeudella suojattua materiaalia.

Esityksessä on kuitenkin muutama isompi ongelma. Se ei edelleenkään salli kopiosuojauksien kiertoon tarkoitettujen ohjelmien levitystä tai kehittämistä, joten vaikka uudistus tulisi voimaan tekisi se silti kopiosuojauksien kiertämisestä hankalaa tavalliselle käyttäjälle. Toinen kohta johon myös Recording Industry Association of America (RIAA) on puuttunut on esityksen monitulkintaisuus, joka hankaloittaisi oikeusjuttujen nostamista mahdollisten tekijänoikeusrikkomusten kohdalla. Eniten RIIA vastustaa muutosta kuitenkin Grokster vs. MGM tapauksen takia, sillä mahdollisen uudistuksen myötä Groksterin kaltaisen palvelun pyörittäminen Yhdysvalloissa olisi taas laillista.

RIAA:n mielestä DMCA-lailla on tärkeä merkitys tekijänoikeuksien suojaamisessa ja monet palvelut kuten iTunes, digitaaliset kirjakaupat ja verkkopelit voivat omien kopiosuojauksiensa lisäksi luottaa tarvittaessa lakiin suojellakseen oikeuksiaan. Esityksen saaminen läpi ilman mediateollisuuden tukea on käytännössä todella hankalaa, joten ehdotukset saattavat vielä muuttua useampaan kertaan ennen esityksen hyväksymistä. Todennäköisempää on ettei uudistuksia hyväksytä. Sama kohtalo on käynyt suurimmalle osalle ehdotuksista, joiden on ollut tarkoitus muuttaa DMCA-lakia. Boucher on koettanut aikaisemminkin saada muutoksia DMCA-lakiin, mutta toistaiseksi menestys sillä saralla on ollut heikkoa.

Lähteet:
Ars Technica
ITviikko
BetaNews


 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Yhdysvaltojen tekijänoikeuslakeja halutaan tiukentaa (18 toukokuuta 2007)
  • Microsoftin ja Applen tuotteet vaaditaan pois markkinoilta (12 toukokuuta 2007)
  • Myös Yhdysvaltoihin tulossa tekijänoikeuskorvaukset nettiradioille (3 maaliskuuta 2007)
  • RIAA jahtaa opiskelijoita (21 helmikuuta 2007)
  • Kanadalaiset P2P-käyttäjät saavat sähköpostia (19 helmikuuta 2007)
  • "Ruotsi on piratismin turvasatama" sanoo IIPA (16 helmikuuta 2007)
  • 16-vuotias poika haastaa RIAA:n (1 helmikuuta 2007)
  • « Edellinen otsikko
    Pirate Bay uudelleen IFPI:n suurennuslasin alla
    Seuraava otsikko »
    BitTorrentin latauspalvelulla ongelmia heti ensimetreillä
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    BlasterX (Senior Member) 1.3.2007 17:01 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    esim. vuokra DVD-elokuvan alussa olevat mainokset saisi ohittaa
    JES, tätä on odoteltu!

    sarkasmia... :)
    Attin (Newbie) 1.3.2007 17:48 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    [quote]esim. vuokra DVD-elokuvan alussa olevat mainokset saisi ohittaa
    JES, tätä on odoteltu!

    sarkasmia... :)[/quote]:D

    No juu, tämä ehkä vähän helpottaa mutta miksi niitä kopiosuojauksia ei saisi normaalit ihmiset kiertää... tehdään asiat nyt niin vaikeiksi...
    :(
    ramu2000 (Junior Member) 2.3.2007 5:31 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    mun mielestä esim. mainokset vuokra elokuvissa vois olla pakollisia jos vuokrahinta olis se 1-2$ elokuva.
    LaLLi80 (AfterDawn Addict) 2.3.2007 7:30 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ramu2000:
    mun mielestä esim. mainokset vuokra elokuvissa vois olla pakollisia jos vuokrahinta olis se 1-2$ elokuva.

    No perkule mistä mä nyt dollareita kaivan vuokrausta varten.. :)

    DMCA on Bush hallinnon aikaisia ihan naurettavia lakeja jotka palvelee vain isoja yrityksiä. Siinä sen taas näkee, kun laki on ajettu läpi sen kumoaminen on mahdotonta ja muutoksia saadaan vain aikaan monimutkaistamalla lakia lisä pykälillä...lopulta kukaan ei osaa tulkita lakia.
    Agent_007 (Staff Member) 2.3.2007 9:40 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    http://en.wikipedia.org/wiki/DMCA
    tuon mukaan on kyllä Clintonin hallinnon tuote.

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 2.3.2007 11:24

    LaLLi80 (AfterDawn Addict) 2.3.2007 12:49 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    tuon mukaan on kyllä Clintonin hallinnon tuote.

    I stand corrected. W tulikin valtaan vasta 1989. Sitä jotenkin tuppaa pistämään kaikki viimevuosikymmenen mokat W kontolle.
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia | Vertaa kännykkäliittymiä
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy