AfterDawn logo

Innovaatiokilpailun voittajat valittu

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
14 kommenttia

Viime vuonna avasimme kaikille käyttäjillemme avoimen kilpailun, jossa haimme luovia ideoita sivustomme kehittämiseksi. Kilpailu päättyi vuodenvaihteessa ja saldoksi tuli lähes 500 osallistujaa ja lähes kaksi tuhatta ideaa sivuston parantamiseksi. Jotkut ehdotuksista olivat hyviä, osa kehnoja ja muutamat aivan loistavia.

Vaikeinta oli valita hyvien ehdotusten joukosta ne, jotka olivat todella "erilaisia" eli joista näki, että ehdotuksen lähettäjä oli ajatellut sivuston kehittämistä ns. laatikon ulkopuolelta, eli ei keskittynyt olemassa olevien toimintojen viilaamiseen, vaan ehdotti rohkeasti jotain täysin uutta ja joskus myös uraauurtavaa. Kaiken pähkäilyn jälkeen, uskomme, että valitut voittajat ovat juurikin ne oikeat ehdotukset.

Kilpailun pääpalkinnon voittaa käyttäjämme lawndog, joka saa palkinnokseen 1500 euroa käteistä. Muut, lohdutuspalkinnon saajat ovat: chopper, bulfrog15, Dfram, pahis, bscd, kiiveri ja gwendolin. Heille palkinnoksi napsahtaa "AfterDawnin yllätyspaketti".


Kilpailun ehdotuksissa oli mukana paljon sellaista, jota olimme itsekin ajatelleet vuosien saatossa sivuillemme lisättäväksi, mutta toki samojen ajatusten kuuleminen myös ulkopuolisilta on aina mielenkiintoista, koska se ainakin kertoo, että kyseisille toiminnoille on selkeästi tarvetta. Sitten ehdotusten mukana tuli myös nippu hieman erikoisempia ehdotuksia. Useat ehdotukset, joissa toivottiin sivuillemme mm. uutisaluetta, aluetta josta voisi ladata videoeditointiin liittyviä ohjelmia sekä keskustelualueita, johtivat viime syksyiseen muutokseen sivuston navigaatiossa, jolloin sivujemme ns. tabit muutettiin erittäin hyvin silmiin osuviksi.

Muista ehdotuksista mainittakoon pyynnöt mainosten poistamiseksi sivuiltamme, sivujen muuttamista lapsiystävällisiksi, galleria-sivujen lisäämisestä sivuillemme tai yhtä omaa suosikkiani, jossa toivottiin AfterDawnilta "alkakaa Suomen suurimmaksi it-sivustoksi". Lisäksi muutamat käyttäjät ehdottivat, että "kun saatte tienattua sivuillanne vielä vähän lisää, voisitte investoida esim. vBulletin -forum-ohjelmistoon" ja tulipa ehdotusten mukana idea AfterDawnin paitojen ja mukien myynnin aloittamisestakin.

Kaikista hassuista ja vähemmän hassuista ehdotuksista huolimatta voidaan sanoa, että kilpailu ja sen sato oli menestys. Ennen kilpailua kooditiimimme ns. to-do -lista oli noin parin työvuoden mittainen, nyt se venähti reilusti yli 3 vuoteen, kun parhaat ideat lisättiin listalle mukaan. Eli homma ei lopu ja uudistuksia tullaan näkemään jatkossa varmasti pitkin vuotta.

Kiitokset kaikille kilpailuun osallistuneille ja onnittelut voittajille!

-Petteri Pyyny
AfterDawn Oy

14 KOMMENTTIA

-Rex-1/14

Onnittelut kaikille voittajille! Toivottavasti heidän ideoillaan saitti kehittyy vielä entistä paremmaksi :)

mufasalol2/14

Lainaus:
"alkakaa Suomen suurimmaksi it-sivustoksi". Lisäksi pari käyttäjää ehdotti, että kun saamme tienattua sivuillamme vielä vähän lisää, voisimme investoida esim. vBulletin -forumohjelmistoon

repesin noille :D

pete1143/14

Onnea lawndog pääpalkinnosta! Ei mikään pienisumma olekkaan :)

ja muillekin voittajille onittelut!

OneMember4/14

Onnea voittajille :)

mjk5/14

Onneksi olkoon täältäkin suunnalta voittajille. :-p

Ketola6/14

Uutiskommentointiin on lisätty foorumeista tutut ominaisuudet; uusi editori ja mahdollisuus kätevästi lainata aikaisempia kommentteja.

teppoI7/14

"alkakaa Suomen suurimmaksi it-sivustoksi" on kyllä loistava ehdotus ja toivottavasti tuo josskain vaiheessa keretään toteuttamaan :)

Itse kyllä toivoisin aD:n sisarprojektien yhtenäistämistä AfterDawniin ja sisarprojektien näkyvyyden lisäämistä, eli esim. etusivulle valinta uusista MP3Lizardin kappaleista (samalla tavalla kuin nyt uutiset ja ohjelmat) ja "my:hyn" ja "omaan" lista lempibändeistä jotka löytyvät MP3Lizardista ja vaikkapa e-mail muistutus jos bändiltä tulee uusia kappaleita, samaan tapaan kuin ohjelmat on mahdollista listata. Onhan nuo tuossa oikealla, mutta näkyvyys ei ole paras mahdollinen.

Blasteroids.comin näkyvyttää ei kuitenkaan taideta lisätä, ainakaan suomipuolella. Sikäli kun muistan ettei haluta turhaa valitusta sivuston suomenkielisestä käännöksestä :)

Mutta onneksi olkoon kaikille voittaneille ja saamme varmasti olla kiitollisia niille jotka eivät voittaneet, mutta jättivät varmasti hyviä ideoita, joista saamme jossakin vaiheessa nauttia :)

Dway8/14

Mites muuten sille slogan jutulle kävi?

Kalzu909/14

Joo onnea voittajille :)

mika-b10/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teppoI:

Itse kyllä toivoisin aD:n sisarprojektien yhtenäistämistä AfterDawniin ja sisarprojektien näkyvyyden lisäämistä, eli esim. etusivulle valinta uusista MP3Lizardin kappaleista (samalla tavalla kuin nyt uutiset ja ohjelmat) ja "my:hyn" ja "omaan" lista lempibändeistä jotka löytyvät MP3Lizardista ja vaikkapa e-mail muistutus jos bändiltä tulee uusia kappaleita, samaan tapaan kuin ohjelmat on mahdollista listata. Onhan nuo tuossa oikealla, mutta näkyvyys ei ole paras mahdollinen.

Jos ja kun tämäntyylisiä uudistuksia alatte toteuttaa, muistakaa yrittää samalla säilyttää etusivun selkeys ettei etusivu "räjähdä" käsiin kun avaa sivuston. Niin ja onnea kaikille voittajille ;)

teppoI11/14

Voihan niitä valintoja karsia niin paljon kuin vain haluaa. Ei kaikkia listoja tarvitse samaan aikaan pitää päällä :)

kiiveri12/14

Onnittelut lawndogille ja kaikille muillekkin :) Saas nähdä mitä kaikkea löytyy paketista ;p

leksi13/14

Onneksi olkoon minunkin puolesta. Olisi täälläkin kyllä löytynyt tuolla 1500€ käyttöö ;).

dovien14/14

Saisisiko udella, että mitä voittaja ehdotukset olivat? Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää, voisi vaikka seurailla, että missä tahdissa niitä toteutellaan tai toteutetaanko ollenkaan. En ainakaan itse huomannut uutisen mainitsevan kyseisiä ehdotuksia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT