User Käyttäjä Salasana  
   
perjantai 4.7.2008 / 09:06
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > hd dvd -elokuvien aacs-salausavaimia julkaistu
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

HD DVD -elokuvien AACS-salausavaimia julkaistu

Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 14.1.2007 10:49

HD DVD -elokuvien AACS-salausavaimia julkaistuAikaisemmin Doom9-foorumilla nimimerkin muslix64 julkaisema BackupHDDVD-ohjelma on päässyt vihdoinkin käyttöön kun Doom9-foorumilla julkaistiin useiden HD DVD -elokuvien AACS-salausavaimia. Aikaisemmin ei ollut täysin varmaa miten muslix64 oli saanut käyttämänsä avaimet, mutta ahkerat foorumin käyttäjät onnistuivat lopulta saamaan salausavaimet ulos WinDVD-ohjelman muistista. Ensimmäisen salausavaimen löytyminen lähti liikkeelle arvoituksesta, jonka joku laittoi pastebins-sivustolle. Myöhemmin paljastui että kyseessä on Serenity-elokuvan HD DVD -version salausavaimen osa ja pian koko salausavain oli julkaistu.

Kaikki ei ole kuitenkaan mennyt aivan ongelmitta ja muutaman elokuvan toistamisen kanssa on esiintynyt ongelmia sen jälkeen kun salaus on purettu ja levyn sisältö siirretty kiintolevylle. Ongelman syynä näyttää olevan PowerDVD, joka kyllä toistaa menut ja extrat oikein, mutta itse elokuvan katseluyritys kaataa PowerDVD:n. WinDVD:llä katselu tuntuu kuitenkin toimivan näidenkin elokuvien kohdalla.

HD DVD -leiri ei ole toistaiseksi kommentoinut asiaa, mutta on todennäköistä että jonkinnäköisiä toimenpiteitä tehdään asian korjaamiseksi ainakin WinDVD:n osalta ja oikeusjutut ovat myös mahdollisia vaikkakin tuomio pelkkien salausavaimien levittämisestä kuulostaakin epätodennäköiseltä. AACS:n kiertämisessä Blu-ray-elokuvien kanssa ei toistaiseksi ole mitään tietoa, mutta Blu-rayn lisätyn tietoturvan takia pelkän AACS:n kiertäminen olemassa olevilla salausavaimilla ei riitä elokuvien kopioimiseen toisin kuin HD DVD:n kanssa.

Epävirallisten huhujen mukaan ensimmäiset luvattomat kopiot HD DVD -elokuvista ovat jo levityksessä internetissä. Elokuvien suuri tilantarve ja katseluun tarvittava moderni tietokone kuitenkin rajoittavat ainakin aluksi HD DVD -elokuvien levitystä internetissä. Se onko tällä merkitystä Blu-rayn ja HD DVD:n välisessä sodassa jää nähtäväksi.

Lähde:
Slashdot.org


 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • WinDVD 8:n AACS-salausavain löydetty (25 helmikuuta 2007)
  • AACS LA aikoo korjata myös AACS-suojauksen uuden aukon (17 helmikuuta 2007)
  • HD DVD ja Blu-Ray -levyjen suojauksessa uusi, iso aukko (13 helmikuuta 2007)
  • AACS LA myöntää että AACS-suojaus on kierretty (27 tammikuuta 2007)
  • AACS:n kiertänyt muslix64 Slyckin haastattelussa (25 tammikuuta 2007)
  • Myös Blu-rayn AACS-kopiosuojaus kierretty (21 tammikuuta 2007)
  • LG:n hybridisoitin ei ehkä ole nykyisellään myyntikelpoinen (15 tammikuuta 2007)
  • HD DVD saa tukea aikuisviihdeteollisuudelta (12 tammikuuta 2007)
  • LG tuo myös PC:lle sekä Blu-ray että HD DVD -levyjä tukevan aseman (5 tammikuuta 2007)
  • LG:ltä sekä Blu-ray että HD DVD -levyjä toistava soitin (4 tammikuuta 2007)
  • AACS-kopiosuojaus kierretty? (28 joulukuuta 2006)
  • « Edellinen otsikko
    Sundance-elokuvafestivaalin lyhytelokuvia iTunesiin
    Seuraava otsikko »
    LG:n hybridisoitin ei ehkä ole nykyisellään myyntikelpoinen
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    700mb (Junior Member) 14.1.2007 10:57 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    satakertainen eläköönhuuto musilx64!!!
    Eläköön, Eläköön, Eläköön, Eläk.....
    yaht (Senior Member) 14.1.2007 11:08 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    äkkiä tuokin tuli murrettua kokonaan :P
    Mecli (Member) 14.1.2007 11:13 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Toimivaa suojausta ei saada koskaan! Aina sen saa purettua!
    geru (Newbie) 14.1.2007 11:25 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Jep, iso käsi muslix64:lle. Ehkä joku päivä nuo tajuavat, että noista suojauksista ei ole kun haittaa (Kenties sinä päivänä kun geenitutkijat ovat onnistuneet luomaan ensimmäiset lentävät lehmät? ;)
    kiiveri (Senior Member) 14.1.2007 11:34 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    No nyt odotetaan vaan kauan menee että blu-ray on saatu kovolle :)
    Niinkuin Mecli jo mainitsikin, niin aina ihmisen luoman suojauksen/salauksen saa toinen ihminen aina purettua jollain keinolla.
    -Rex- (Senior Member) 14.1.2007 12:02 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Ja jäämme odottelemaan syytteitä ja hyvityssummia, koska tuohon ilmiselvästi aiheuttaa 1000000000000000000$ tappiot vuodessa ja ajaa puolet hollywoodista itsemurhan partaalle (olisiko tämä sitten huono juttu, päätelköön jokainen itse... :) )

    home cooking is killing the restaurant industry

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 14.1.2007 10:03

    kiiveri (Senior Member) 14.1.2007 13:10 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Noinhan se homma joka tapauksessa menee :D
    mjk (Member) 14.1.2007 13:27 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Hienostihan se murrettiin :-), ja sanottiin että salaus on kova ettei heti murreta vaan kuinkas kävikään..
    kiiveri (Senior Member) 14.1.2007 13:51 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Samoin kuin x360:n salauksille. Sanottiin mahdottomaksi murtaa niin taisi mennä kk tai kaksi julkaisusta niin oli jo murreta firmware :P
    Siku (Senior Member) 14.1.2007 14:09 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Missä on sanottu, että suojaus olisi murrettu? Koska tästä asiasta tuntuu olevan paljon virheellisiä käsityksiä, kirjoitin pienen artikkelin asiasta. Jospa se selventäisi asiaa hieman...

    http://www.bitburners.com/ - We Burn a Bit

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 14.1.2007 13:37

    -Rex- (Senior Member) 14.1.2007 14:31 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:

    Missä on sanottu, että suojaus olisi murrettu?
    Tottahan tuo on, ettei salausta itsessään ole murrettu. Kuitenkin se, että salausta käytettäessä on olemassa heikkouksia esim. sen käsittelyssä "murtaa" se salauksen siinä mielessä, että sen funktio ei enää toteudu. Periaatteessahan tilannetta voisi mediamafian surkeita vertauskuvia käyttäen verrata tilanteeseen, jossa menet "yleisavaimella" ovesta sisälle. Lukko ei mene rikki, eikä sitä todellakaan murreta fyysisesti. Silti jos jäät kiinni kahvittelusta asunnossa (olettaen, että se ei ole omasi) niin polliisit pitänevät sitä murtona :)

    Määrittely sinällään on vaikeaa, mutta itse käyttäisin kuitenkin sanaa kierto. Kierto joka mahdollistaa saman kuin murto, mutta varsinaisesti tuota ei kuitenkaan murreta.
    TheArnold (Member) 14.1.2007 15:15 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Kyllä, jaossa on jo useampiakin hd-dvd leffoja. Ei vaan saa kertoa missä. :P
    Siku (Senior Member) 14.1.2007 15:32 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Tottahan tuo on, ettei salausta itsessään ole murrettu. Kuitenkin se, että salausta käytettäessä on olemassa heikkouksia esim. sen käsittelyssä "murtaa" se salauksen siinä mielessä, että sen funktio ei enää toteudu. Periaatteessahan tilannetta voisi mediamafian surkeita vertauskuvia käyttäen verrata tilanteeseen, jossa menet "yleisavaimella" ovesta sisälle. Lukko ei mene rikki, eikä sitä todellakaan murreta fyysisesti. Silti jos jäät kiinni kahvittelusta asunnossa (olettaen, että se ei ole omasi) niin polliisit pitänevät sitä murtona :)

    Määrittely sinällään on vaikeaa, mutta itse käyttäisin kuitenkin sanaa kierto. Kierto joka mahdollistaa saman kuin murto, mutta varsinaisesti tuota ei kuitenkaan murreta.
    Aivan niin. Mutta ennemmin tai myöhemmin käytetyt "yleisavaimet" otetaan pois käytöstä (vrt. musta lista) ;) Sitten vain etsimään uusia "yleisavaimia"...

    http://www.bitburners.com/ - We Burn a Bit
    Bomcola (Member) 14.1.2007 21:26 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Melkonen nörtti toi muslix64 mutta jonkunhan noiki hommat on tehtävä :) Tämä todistaa sen että ei ole varmaan kopiosuojausta, sillä aina ne murretaan tavalla tai toisella
    Stfu (Junior Member) 15.1.2007 8:27 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Kuten jo sanottu, Kierretty on. Ei kuitenkaan murrettu. Imperiumin vastaiskua odotellessa.
    mjk (Member) 15.1.2007 10:04 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Kuten jokus aikaisemmin joku totesi " niin kauan kun toinen ihminen kokoaa/tekee toinen sen purkaa/hajottaa" joten tuo purku/murto on vain ajan kysymys.
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy