User Käyttäjä Salasana  
   
lauantai 30.8.2008 / 18:24
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > tekijänoikeusuudistus vähensi piratismia sanoo äkt
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

"Tekijänoikeusuudistus vähensi piratismia" sanoo ÄKT

Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 11.1.2007 13:34

Äänitealan ja kauppojen eilen aloittama kaikkien aikojen ensimmäinen yhteinen alennusmyynti on herättänyt keskustelua levyjen hinnoista ja piratismista. Äänitealan etujärjestö ÄKT:n mielestä musiikkipiratismi ei johdu cd-levyjen hinnoista, vaan syyksi arvioidaan nettipiratismia. Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajien (ÄKT ry) apulaisjohtajana toimiva Tommi Kyyrä sanoo, ettei cd-äänitteiden hinta ole ratkaiseva piratismin kannalta. Kyyrän mielestä myös cd-äänitteiden hintoja liioitellaan. "Uudet albumit näyttävät maksavan pääasiassa alle 20 euroa. Ja vaikka Suomessa puolet cd-levymyynnistä on hinnaltaan alennettuja niin sanottuja mid price -tuotteita, julkisuudessa puhutaan kuin äänitteillä olisi vain yksi hinta" sanoi Kyyrä.

Viime vuonna Suomessa äänitteiden myynti kasvoi niin kappale- kuin euromääräisessä myynnissä. Kappalemääräinen myynti kasvoi 8?9 prosenttia ja euromääräinen myynti 5?6 prosenttia. ÄKT:n mukaan kasvua toi 1.1.2006 voimaan astunut uusi tekijänoikeuslaki, joka kielsi piraattilevyjen maahantuonnin ja näin vähensi harmaatuontia. Toinen merkittävä tekijä oli digitaalisen musiikkikaupan kasvu. Tommi Kyyrän arvion mukaan digimusiikin osuus olisi ollut Suomen musiikkikaupasta noin neljä prosenttia viime vuonna. Vuonna 2005 vastaava luku oli noin 1-2 prosenttia. Kasvu on ollut nopeaa, mutta digitaalisen musiikin markkinaosuus on edelleen pieni verrattuna perinteiseen äänilevyjen myyntiin.

"Suurin hidaste digimusiikille on ollut nettipiratismi. Se on ollut tukkeena laillisten palveluiden syntymiselle. On ollut hankala investoida musiikin verkkokauppaan, jos samaan aikaan samaa musiikkia saa ilmaiseksi netistä" arvioi Kyyrä. Kyyrä myös uskoo parempaan tulevaisuuteen asian suhteen ja pitää viime vuonna markkinoille tulleiden isojen toimijoiden musiikkikauppoja tärkeänä osana kehitystä. Myös P2P-ohjelmien käyttäjiä koskevat oikeudenkäynnit laskevat piratismin suosiota ja nostavat laillisten vaihtoehtojen markkinaosuutta.

Suomessa suositaan kotimaista musiikkia, joten kuluttajien ja digitaalisen myynnin kannalta olisi suotavaa että myös kaikki kotimaiset artistit löytyisivät digitaalisista verkkokaupoista. "Suomessa kotimaisen musiikin arvo kokonaismyynnistä on poikkeuksellisen korkea. Äänitekaupan kappalemäärissä kotimaisen musiikin osuus on peräti 58 prosenttia. Tämä on eurooppalaisittain poikkeuksellisen korkea luku, ainoastaan Ranska ja Kreikka yltävät vastaavaan kotimaisuusasteeseen" sanoi EMI Finlandin toimitusjohtajana ja Äänitealan yhteismarkkinointityöryhmän puheenjohtajana toimiva Wemppa Koivumäki.

Lähteet:
Tietokone
IPFI


 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Audio-CD-levyjen alamäki jatkuu (6 heinäkuuta 2007)
  • Yahoo! China oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksista (8 maaliskuuta 2007)
  • EU-parlamentti äänestää tänään immateriaalioikeuksista (30 tammikuuta 2007)
  • Lataaminen sallittua Italiassa (23 tammikuuta 2007)
  • Viimeinenkin levy-yhtiö luopui CD-levyjen kopiosuojauksesta (10 tammikuuta 2007)
  • « Edellinen otsikko
    Litteät näytöt mukaan laitevertailuun
    Seuraava otsikko »
    Pirate Bayn hankintalistalla oma valtio
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!   Vain 25 uusinta kommenttia on näkyvissä, lue loput kommentit täältä
    vempula (Member) 11.1.2007 16:00 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Äänitealan etujärjestö ÄKT:n mielestä musiikkipiratismi ei johdu cd-levyjen hinnoista, vaan syyksi arvioidaan nettipiratismia

    Tossa lausessa ei ole mitään järkeä :D Jos levyllä on yksi tai kaksi hyvää biisiä niin miksi ihmeessä siitä pitäisi maksaa edes 10 euroa? Nettikaupasta käyttöoikeudet näille biiseille saa parilla eurolla, oikeudet riittävät normaalissa käytössä ehkä puoleksi vuodeksi...

    Lainaus:
    ÄKT:n mukaan kasvua toi 1.1.2006 voimaan astunut uusi tekijänoikeuslaki, joka kielsi piraattilevyjen maahantuonnin ja näin vähensi harmaatuontia.

    Ei kai kukaan maksa piraatista? Warettaminen on just siksi hyväksyttävää että siinä ei kukaan saa penniäkään rahaa..

    Lainaus:
    "Suurin hidaste digimusiikille on ollut nettipiratismi. Se on ollut tukkeena laillisten palveluiden syntymiselle. On ollut hankala investoida musiikin verkkokauppaan, jos samaan aikaan samaa musiikkia saa ilmaiseksi netistä"

    Verkkokauppojen taso on todella huono.. Tuotteet suojattu ties millä. Valikoimakin turhan suppea, "ug-musaa" löytyy van p2p tai ulkomaisista nettilevykaupoista. Euro per biisi on kyllä todella sopiva hinta, kuhan sillä saisi oikean mp3:sen.

    Lainaus:
    Myös P2P-ohjelmien käyttäjiä koskevat oikeudenkäynnit laskevat piratismin suosiota ja nostavat laillisten vaihtoehtojen markkinaosuutta.

    Hyvä että "mafia" onnistuu pelottelussaan :D
    vaistokas (Junior Member) 11.1.2007 16:01 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    "kuluttajien ja digitaalisen myynnin kannalta olisi suotavaa että myös kaikki kotimaiset artistit löytyisivät digitaalisista verkkokaupoista"

    Myynnin kannalta olisi suotavaa, että digitaalisista verkkokaupoista löytyisi muutakin kuin listojen kuumat uutuudet ja muutama hassu klassikko. Itse olen joskus kokeilumielessä katsellut nettikaupoista, että voisi kai sitä joskus hieman maksaakin musiikistaan. Mutta ainoa sivu, jolta haluamiani kappaleita löytyi oli AllofMP3. Ja sieltä ostaminen on lähes sama kuin warettaminen.
    Pitäydyn siis waretuslinjalla, kunnes Anttilan digimusasivuille ilmestyy ranskalaisen black metallin osasto.
    vempula (Member) 11.1.2007 16:10 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Eihän se suoraan ole verkkokauppojen vika jos sitä "ug-kamaa" ei ole listoilla. Vaikuttaahan siihen myös pienet levy-yhtiötkin jotka eivät välttämättä kykene edes myymään musiikkiaan kaikkalle.. Voisi kuitenkin olettaa että olisi verkkokaupan etu ottaa listoilleen mahdollisimman paljon musiikkia, eiköhän sopimukset voi tehdä siten että rahaa putoaa artisteille ja levy-yhtiölle vasta kun jotain myydään.. Tuskin verkkokauppaa mihinkään tukkuun verrataan? Vaikka eihän sitä koskaan tiedä miten noita kauppoja tehdään..
    Kekäle (Junior Member) 11.1.2007 16:17 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Itse varmaankin ostaisin enemmänkin levyjä mikäli ne maksaisivat järjestäen 10€ ja valikoimissa olisi muutakin kuin listahitit. Tästä syystä olenkin alkanut ostamaan kaiken muista maista ja rahaa en tule tänne kantamaan ennenkuin valikoima laajenee ja hinnat laskevat.
    Attin (Newbie) 11.1.2007 16:35 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Tää uutinen tuntuu hieman vitsiltä...

    Tottahan se kyllä on että ne muutamat ihmiset, jotka toivat levyjä venäjältä lopettivat siihen kun laki tuli, mutta tuskin tuo netti piratismi on vähentynyt pätkääkään.
    Betrayed (Senior Member) 11.1.2007 16:40 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Ja taas jää tää nettikaupan laillinen puoli olemattomiin ("2-4%"):
    http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/8405.cfm

    Ja kohta tulee peruslässytykset "toi on maailmanlaajunen tilasto", no shit? Nykyään ollaan olevinaan niin kansainvälisiä joka tapauksessa. :P

    Miettivät varmaan 20 pamppuu ringis että miten selitetään myynnin vähänen nousu, näitä kokouksia on kaks tai kolme viikossa ja ne kestävät vähintään 3h. Aina päädytään samaan johtopäätökseen: syytetään piratismia.

    Tekisivät mieluummin tutkimuksen moniko k.o lafkan perheiden lapsista harrastaa piratismia, tulisi oikeasti mielenkiintoista luettavaa. Tämän tutkimuksen tietenkin suorittaisi riippumaton yhtiö/organisaatio.

    Noita vähäisiä myyntiluvun laskuja ei osata selittää millään muulla kun piratismilla. Kulutustottumuksethan ovat tietenkin aina samat, eivätkä koskaan muutu. ;)

    Vielä nyt vois pistää samaan viestiin tänkin: nää "tähdenlennot" vituttaa. Eli bändi tulee yhdessä päivässä kuuluisaksi jollain "hitillä" ja kun joltain kohderyhmäläiseltä kysytään parin viikon päästä tuosta "hitistä", eivät he edes muista sitä. Naurettavaa rahastusta ja suoraan sanottuna tekotaiteellista paskaa. En voi ymmärtää miksi joku haluaisi maksaa tuollaisesta. Joka tapauksessa se "hitti" soi sen koko elinikänsä jollain radiokanavalla, joita vielä toistaiseksi saa kuunnella ilmaiseksi.
    -Mercury- (Newbie) 11.1.2007 16:45 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Wemppa ja Kyyrä :D
    kunnon parivaljakko.

    10e jos oli levyn hinta niin ihan varmasti myynti lisääntyis ja jopa saisivat enemmän tuloja. Itse on ole moneen vuoteen ostanut täysihintaista levyä. Vähän kun odottaa niin saa puoleen hintaan.
    mjk (Senior Member) 11.1.2007 18:05 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Kuten edellä on jo kerrottu, niin suurinongelma myynnille on ollut drm:n tapaiset suojaukset sekä hinta, jos ääniteteollisuus haluaa kasvattaa selvästi myyntiään niin suojaukset jorpakkoon ja hinta kohilleen niin kukaan ei viitsisi enää Warettaa ja kopioida kun hinta olisi alhainen. No jää nähtävälksi kuinka tulevaisuus kohtelee äänitekauppaa..
    Kaakatus (Senior Member) 11.1.2007 18:07 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    "Uudet albumit näyttävät maksavan pääasiassa alle 20 euroa.
    Noniin käsiylös jokainen, joka on löytänyt kivijalkakaupasta UUTUUSLEVYN alle 20€ hintaan. Itselle ei ole vuoden varressa tarttunut vielä yhtään kouraan, vaikka musiikin ystäviä olenkin ja sitä ostan aika paljon. "Kulttuuri materiaali" koneelle "kulttuurikanavien" kautta, jos miellyttää ja bändi ansaitsee tukeni -> kauppaan. Jos ei -> "kulttuuri materiaali" roskakorin kautta ulos.
    Timo (Senior Member) 11.1.2007 18:37 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Omalla kohdalla suurin hidaste lailliselle nettiostokselle Suomesta koitui sen mahdottomuus. Jouluna 2006 koitin ostaa laillisesti musiikkia Suomesta, mutta webbisaitit kieltäytyivät hyväksymästä ulkomaalaista Visaa tai MasterCardia maksuvälineeksi.

    Ja koska suomalaisten artistien musiikkia harvoin, jos koskaan näkee paikallisissa kaupoissa, ei fyysisen median ostaminenkaan ollut mahdollista.

    Eli piratismiksi meni. Hassua sinänsä, koska viimeiset 5 vuotta pääsi laillisilla poluilla kulkien, mutta sitten toppasi.

    Kumpa sais noille ÄKT:n pojille päähän että verkkokauppaan kun investoi, kannattaa muistaa että ihmisten pitää voida ostaa sieltä. Eikä syytellä nettipiratismia.
    maugetus (Junior Member) 12.1.2007 4:47 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    no voi prkl, muka piratismi tukkeena, taas haukutaan ihan väärä puuta kun tukkeena ovat omat kopiosuojaukset ja idioottimaiset toteutukset.
    myung (Junior Member) 12.1.2007 4:52 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    20e levystä on yksinkertaisesti liikaa. Ja mainitut mid-price tuotteet on poikkeuksetta jotain aivan karmeeta roskaa, sellaista juuri mikä ei mene täysihintaisena kaupaksi.
    noobster (Member) 12.1.2007 6:12 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Voi kyyrä kele! vaimo kantoi maija vilkkumaan uusimman cd/dvd levyn kotiin ja kyllä oli infarkti taas lähellä... voi vi*** mitä pas***! levyn laatu
    niin huonoa että ei sitä voi edes kuunnella ja kaiken kukkuraksi 20€ mafian kirstuun...
    Sokar80 (Senior Member) 12.1.2007 6:48 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Äänitealan etujärjestö ÄKT:n mielestä musiikkipiratismi ei johdu cd-levyjen hinnoista, vaan syyksi arvioidaan nettipiratismia.
    joopa joo kyllä 10€ menis enemmän kaupaksi kuin 19.90€ cd levyjä
    Lainaus:
    Viime vuonna Suomessa äänitteiden myynti kasvoi 8–9 prosenttia
    no mitä sitten kyylä valittaa

    ja onhan leffa teatteri\DVD myynissä hyvät ja huonot vuodet

    ei se ole piratismin syytä jos jonain vuonna ei tule mitään huippu hyvää musa cd jota ostetaan paljon jollonka cd myynti tietysti laskee rajusti edellis vuodesta

    sama on leffa alalla joskus tulee huippu hyvä leffaja kuten sormusten herra triologia joka nosti lippu tuloja monessa maassa jopa 85% sitten seuraava vuonna ei tullut mitään yhtä hyvää joten edellis vuoden huippu kassa tuloihin ei tietenkään päästä

    joten kyllä edes toope won pässilän ja herra kyylä kumppaneineen pitäisi tajuta että ei se ole aina piratismin syytä jos myynti tulot laskee ja nythän ne on nuosut 8-9% ite herra kyylä niin sanoi mut ahne on ahne
    Lainaus:
    kiiveri :
    Kyllä on, vaikka cd maksaisi 15€ niin se on silti kallis, vaikka hintaa olisi 10€ se on silti kallis. Miksi? Koska tuossa ko. cd:ssä on noin 10-15 biisiä joista sitten yhtä/kahta halutaan kuunnella, loput on vain jotain sontaa jota työnnetään mukaan
    joo ja jopa se 10€ on n:60mk kuinka moni CD makso yli 50mk 2002

    herra kyylä



    3D Mark 2006 _Computer Geek me no
    avthein (Member) 12.1.2007 14:37 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Historiassakin fasistisissa ja totalitaristisissa valtioissa onkin saatu tehokkaasti peloteltua kanssaa ja vähennettyä merkityksettömiäkin "rikoksia".

    Toisaalta ÄKT:n p(ot)aska on sitä samaa kuin muidenkin tekijänoikeusfasistien. (vrt. Australian tutkimus)

    Myynnin kasvu perustuu ihan muuhun kuin ns. "piratismin" vähenemiseen. (Listahitit löytyvät edelleekin yhtä helposti P2P-jakelusta kuin ennenkin.)

    Mutta virallisten (DRM-sontaa myyvien) latauspalveluiden määrä on kasvanut, samoin kuin laitteiden määrä (MP3-kännykät yms.) Eli moneen kertaan musiikista maksavien hölmöjen määrä on lisääntynyt.

    Toisaalta myös kopiosuojaamatonta DRM-vapaata musiikkia on ollut laillisesti ostettavissa mm. MP3-tiedostoina.

    "Jonain päivänä työkalujenkin lainaaminen naapurille tulee olemaan rangaistavaa (koska se aiheuttaa taloudellista vahinkoa valmistajille)... Jos emme reagoi"
    hulluhese (Junior Member) 12.1.2007 14:42 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    5€ enintään levystä maksaisin!! enkä kyllä mistään DRM paskasta ala maksamaan
    wildass (Member) 12.1.2007 17:40 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Edit: tuplat

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 12.1.2007 17:42

    wildass (Member) 12.1.2007 17:41 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Kyllä noi s**tanan kyylät ja kumppanit rummuttaa tota "maailmanlaajuisesti" ja "muuallakin euroopassa" paskaa. Ja jatkaa rummuttamista niin kauan kun ovat itse saajapuolina. Mites sit suu pannaan kun onkin kysymys asioista, joissa valtio ja isot pohatat joutuiskin vaihtamaan kassakaappinsa pikkasen pienempään, kuten AUTOVERON UUDISTUS????

    V*TTU että palaa KÄÄMIT!!!
    acido (Senior Member) 12.1.2007 18:02 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Itse en ole kuin joskus kersana kuunnellut massatop10 -musiikkia, joka lienee waretuksessa sitä tavaraa, jota löytyy. Olen siis ostanut aina levyni kaupasta (paitsi Beatlesia siitä lähtien kun kuulin että joku jenkkipedofiili omistaa niiden biisit ja Lennonkin on ammuttu, enkä halua muita hyödyttää).

    On hauska seurata, miten tämä homma päättyy, mikäli ikinä päättyy. Kun olin pikkupoju, Suomessa oli vain jotain parisenkymmentä bändiä, jotka elivät pelkästään musisoimalla. Nyt niitä on ainakin parisataa. Eikä maan väkiluku ole huomattavasti kasvanut. Siis: suurinpiirtein saman porukan pitää nyt elättää kymmenkertainen määrä artisteja (ja niiden parasiitteja, kuten tuottajia, kauppiaita ja basisteja). Sen siis ymmärtää että rahat täytyy jostain repiä, että tuollainen lauma elää.

    Nyt on siis tarjontaa aivan älyttömästi, mutta ostajakunta ei sanottavammin kasva. Uskon että ne jotka ostaa niitä levyjä, niin ostavat joka tapauksessa olipa hinta 5 euroa sinne tai tänne. Siksi siis levyn hinnat ovat tuotantokustannuksiin suhteutettuna ihan älyttömät, koska ostavan yleisön täytyy elättää alati kasvava määrä muusikkoja ja siipeilijöitä (pakotetaan tukemaan niitäkin "artisteja", joita ei haluaisi, täytyyhän vuoden 1998 tagoprinssinkin saada uusi Bemarinsa!). Summarum: musiikkibisneksessä pyörii nykyään niin hitosti porukkaa, ettei levyjen hintoja voi laskea. Eikä uskalleta edes kokeilla, koska niiden ylöshilaaminen karkottaisi loputkin asiakkaat. Waretus on vähän kuin radion kuuntelu: otetaan kertakäyttökama netistä ja deletoidaan se, kun alkaa tympiä. Hyvä näin. Ainakin teini-ikäisten vanhemmille.

    Kyyrä on vain pelkkä latteuksilla (kuten "piratismi") ratsastava palkollinen, joka tietää, mutta ei halua paljastaa tai kertoa totuutta, kun saa sen vääristelemisestä palkkaa. Mm. OECD on pikkuisen eri mieltä p2p latailun vaikutuksista. Kyyrä voisi kertoa toimenpiteistä, joita alalla on tehty, jotta saadaan ne sadat basistitkin voimaan paksusti. Rahalähteitä on hitosti muitakin, kuin levykaupat.. (Hyvitysmaksu, radiokanavat).

    When the going gets weird, the weird turn pro..
    avthein (Member) 12.1.2007 19:04 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    wildass:

    Lainaus:
    Mites sit suu pannaan kun onkin kysymys asioista, joissa valtio ja isot pohatat joutuiskin vaihtamaan kassakaappinsa pikkasen pienempään, kuten AUTOVERON UUDISTUS????
    Suomessa "kansanedustajat" (kuten aiemmin myös mepitkin) ovat olleet toteuttamassa EU-lakeja periaatteella, että Suomen kansa kärsiköön mahdollisimman paljon.

    EDUSKUNTAVAALIT ovat tulossa, joten äänestysaktiivisuudesta riippumatta JOKAINEN voi NETISSÄ ilmaista mielipiteensä. Ja siten kannustaa muitakin äänestämään järkevämmin.

    "Jonain päivänä työkalujenkin lainaaminen naapurille tulee olemaan rangaistavaa (koska se aiheuttaa taloudellista vahinkoa valmistajille)... Jos emme reagoi"
    wildass (Member) 12.1.2007 19:40 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Kyllä avthein, juuri näin!

    xxx on peecee, kovo, muistii, näytönohjain, emo, näyttö, kajarit, näppis sekä penkki. ja helvetisti vikaa kahden viimesen välissä xxx
    Xtazey (Newbie) 13.1.2007 23:01 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Itse todellakin voin maksaa suosikkiartistini cd-levystä sen 10e mielelläni, sillä mielestäni mikään ei korvaa aitoa. Mutta 20e on mielestäni liian järjetön summa.
    mkmikko (Member) 14.1.2007 12:13 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    En mäkään kyllä tajua miksi levystä pitäisi edes 20 euroa maksaa kun siinä on niin vähän musiikkia ja niistäkään ei kaikkea kuuntele. Ja tuon levyn hinnasta ei montaakaan euroa mene artistille
    mkmikko (Member) 14.1.2007 12:14 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    En mäkään kyllä tajua miksi levystä pitäisi edes 10 euroa maksaa kun siinä on niin vähän musiikkia ja niistäkään ei kaikkea kuuntele. Ja tuon levyn hinnasta ei montaakaan euroa mene artistille
    kiiveri (Senior Member) 14.1.2007 13:07 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    No ei kyllä paljoa mene artistille, olisikohan joku tässä vai jossain toisessa aiheessa maininnut että artistin saama osuus on 20-40 cent/levy. Sitten levy-yhtiön 4-8€/levy.
    Itse en aitoja osta tuon hinnan ja laadun takia, samaa musiikkia saa netistä, ei siinä aidossa ole kuin "hienot" kotelot, mutta itselle se musiikki on tärkeämpää eikä ulkokuori.
    Sokar80 (Senior Member) 14.1.2007 13:41 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:

    Kun olin pikkupoju, Suomessa oli vain jotain parisenkymmentä bändiä, jotka elivät pelkästään musisoimalla. Nyt niitä on ainakin parisataa
    kiitos idols ja pop star ym roska ohjelmien :)
    Lainaus:
    Waretus on vähän kuin radion kuuntelu
    :)
    Lainaus:
    Suomessa "kansanedustajat" ovat olleet toteuttamassa EU-lakeja periaatteella, että Suomen kansa kärsiköön mahdollisimman paljon
    älähän nyt ohan ne tehnyt "tosi tärkeitä" kurkun koko dirrektiivejä unohtamatta mansikan koko määritystä

    ennen luin aku ankaa aamupalan ääressä nyt luen eduskunnan päätöksistä saa paremmat naurut



    tämä minua vi***taa _eniten vaikka olis kuinka rehelinen niin kuluttaja\ostaja aina kärsii

    3D Mark 2006 _Computer Geek me no
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia | Vertaa kännykkäliittymiä
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy