User Käyttäjä Salasana  
   
sunnuntai 20.7.2008 / 13:31
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > televisiolupamaksu pysyy poissa netistä
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Televisiolupamaksu pysyy poissa netistä

Ilkka "Ankle" Ketola @ 3.1.2007 6:07

Televisiolupamaksu pysyy poissa netistäTelevision katselu Internetistä pysyy Suomessa sallittuna ilman TV-lupaakin. Viestintäviraston mukaan Internetissä näkyvien TV-ohjelmien määrä on niin vähäinen, ettei maksuihin siirtymiseen ole tarvetta. Esimerkiksi Saksassa joutuu tämän vuoden alusta alkaen maksamaan tietokoneista ja kännyköistä n. 5,5 euron lupamaksun kuukaudessa, mikäli laitteilla voi vastaanottaa televisio- tai radio-ohjelmia (eikä talous vielä muuten maksa TV-lupaa).

"Kyllä tätä varmasti joudutaan pohtimaan. Saksassa laajakaistan omistajista tuli ilmoitusvelvollisia vuodenvaihteessa, mutta Suomessa asiasta ei ole vielä edes keskusteltu", sanoo TV-maksuista vastaavan tulosalueen johtaja Anssi Laakso Viestintävirastosta.

Laakso kuitenkin arvioi, että Internetin suhdetta TV-lupaan joudutaan pohtimaan tämän vuoden kuluessa.

TV-lupamaksun joutuvat maksamaan kaikki, joilla on television katseluun tarkoitettu laite tai laiteyhdistelmä. Tietokoneista joudutaan maksamaan maksua vain, jos koneessa on televisiokortti.

Televisioluvan hinta nousi vuodenvaihteessa 208 euroon.

Lähde:
MTV3-STT


 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Yli 26 000 TV-lupaa lopetettu digi-TV:n myötä (9 lokakuuta 2007)
  • Vuosi 2006 digiviihteen näkökulmasta (1 tammikuuta 2007)
  • Mobiili-TV:n toimiluvat jaossa (21 joulukuuta 2006)
  • Skypen kehittäjien netti-TV valmis ensi vuonna (18 joulukuuta 2006)
  • Tekijänoikeuskiista uhkaa lykätä Ylen mobiili-TV:n vuoteen 2008 (11 joulukuuta 2006)
  • TV-yhtiöt ampuvat tvkaista.fi -palvelun alas (25 syyskuuta 2006)
  • « Edellinen otsikko
    Assemblyt nyt kahdesti vuodessa
    Seuraava otsikko »
    YouTuben antipiratismityökalut myöhässä?
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!   Vain 25 uusinta kommenttia on näkyvissä, lue loput kommentit täältä
    oxygenol (Member) 3.1.2007 8:35 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Kuuroille 20% alennus, kun eivät vastaavasti kuule ääniraitaa.

    Elikkä jos on kuuro ja sokea niin joutuu maksamaan 30% tuosta telkkarista...jos sellanen omistaa? :D

    Ja ettei mene täysin offtopic... Niin hyvä uutinen tämä on.
    Kurosawa (Newbie) 3.1.2007 8:39 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    whiuuh! jo on tuossa edellisessäkin maksamista jo ihan tarpeeksi!

    Televisioluvan hinta nousi vuodenvaihteessa 208 euroon.

    OnKO SE JO NOIN KALLIS?
    maugetus (Junior Member) 3.1.2007 9:07 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    koko tv-lupa p_ska on kyllä yks idioottimaisimpii systeemejä, minulla ei kyllä ois yhtikäs mitään sitä vastaan että yle pyörisi mainostuloilla kun katon sitä jotain varmaan alle 6h/vuosi. mutta hyvä uutinen kuitenkin tämä, ainakin toistaiseksi kunnes joku ahne isokenkä keksii lisätä sen nettiinkin. niin ja täältä päin on ihan turha odottaa penniäkään tv-lupamaksuja!
    maltti (Newbie) 3.1.2007 9:19 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Nyt tulisi aloittaa jo vastarinta AIVAN varmasti lupamaksu suunnittelu on jo pitkällä.
    Kaikilla mahdollisilla rintamilla tulisi alkaa kirjoittelu, poliitikkojen ahistelu ennen vaaleja, vditaaan ehdokkailta selviä sitovia kannanottoja kaikki muu tulkittava luvan kannattajaksi. Yrittävät rauhotella ennen vaaleja mutta ei pidä mennä lankaan. Selvääkin selvempää että kun digi on ainut mitä voi katsoa niin nuoret jotka katsovat vain leffoja niin eivät osta boxia eikä maksa lupaa. Tämän YLE haluaa estää.
    duumi (Junior Member) 3.1.2007 11:20 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    tuhnyja nuo päättäjät! tai mitkä lie
    igorfilth (Newbie) 3.1.2007 12:48 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Koskakohan TV-lupa maksu laskee? ei varmaan ikinä!
    Yle on ahne paskiainen.
    kiiveri (Senior Member) 3.1.2007 13:29 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Hyvä uutinen, vaikkapa kyllä tuo maksu vielä tulee koneillekkin. Mikä on omasta mielestä ainakin mielenkiintoista kun ylellä ei tietääkseni ole netti tv:tä niin miksi sitten sen mahdollisesta katselusta pitäisi maksaa.
    Yle saisi siirtyä kortilla katsottavaksi palveluksi.
    Jukiz (Member) 3.1.2007 15:40 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    "Kyllä tätä varmasti joudutaan pohtimaan. Saksassa laajakaistan omistajista tuli ilmoitusvelvollisia vuodenvaihteessa, mutta Suomessa asiasta ei ole vielä edes keskusteltu"
    Ai et oikeen pohtimaan joutuu:p Totta kai ne ottaa Suomessakin sen käyttöön, sehän on selvä.
    Kimmoman (Junior Member) 3.1.2007 16:16 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Ei yle ahne ole. Mutta ehkäpä hieman suuri organisaatio. Radiot saisivat pyöriä mainosrahoilla, miksei toki televisioonkin hieman mainoksia ja mobiilipelejä (jippii! ..not :(, kulttuuria vähemmäksi tai kalliimmaksi ja pomoille kenkää.
    Stanner (Member) 3.1.2007 16:48 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Pornoo vaa YLElle ni varmaa alkaa ihmiset maksaas huomattavasti ilosemmin noita lupia.
    peleino (Newbie) 3.1.2007 21:00 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Tv-lupa laajakaistaan ei ole hyvä juttu, mutta tulee kuitenkin. (politikot tartee raha ja jäsenkirjavirkoja)

    Ei toi tv-lupa niin kallis ole maksaahan laajakaistakin 240€ vuodessa tai enemmän. Eiköhän ne mainoskulutkin ole leivottu niihin tavaroiden hintoihin?
    -Rex- (Senior Member) 4.1.2007 3:19 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Mikä on omasta mielestä ainakin mielenkiintoista kun ylellä ei tietääkseni ole netti tv:tä niin miksi sitten sen mahdollisesta katselusta pitäisi maksaa.
    Sinällään mitäpä uutta tuossa on, pitäähän noita hyvityksiä maksaa monesta muustakin asiasta, vaikka olisivat samaan aikaan lailla kiellettyjä :)

    Lainaus:

    Ei toi tv-lupa niin kallis ole maksaahan laajakaistakin 240€ vuodessa tai enemmän.
    Tuo on sinällään totta. Itselläni maksulliset kanavat verottavat pussia 350€ vuodessa ja netti enemmänkin. Mutta yksi ero niissä silti on. Kahta jälkimmäistä käytän joka ikinen päivä (nettiä myös työhön). Tv-luvan kate on ainoastaan vuodessa tulevat kahden keikat ja lätkän mm-kisat. Eli aika kalliita tunteja tuleepi.
    mjk (Member) 4.1.2007 5:07 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Minullekkin se laajakaista on tarpeellinen työnitakia, tulisi lennot jokapäivä jenkkilääm kalliiksi, tosin saisin varmaan verotuksesta pois :-), mutta asiaan, itsellekkin tuo tv-lupa on lähinnä huvittava kun minäkin katselen olympialaiset, mm-rallin ja sitten canalilta jääkiekkoa jne, eli päivääkohti ei tule kuin uutistenverran..kallista minuuttia siis. Mutta ajatelkaas niitä todella jotka tarvitsevat laajakaistaa työnsä tekemiseen, mitenkähän valtiovalta antaa verotuksessa? vai tuleeko samantyyppinen järjestelmä kuin autostakin eli kilometrikorvaus? jne eli ratkottavaa on paljon, mutta kyllätuo maksu varmaan pöydällä on.
    sam49 (Member) 6.1.2007 17:52 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Nykyisen ohjelma- ja kanavatarjonnan yhteydessä todelliseen katseluun perustuva veloitus olisi järkevin. Siis kuten hotellien pornokanavat. Tai sitten ei mitään lupamaksua.
    Sokar80 (Senior Member) 7.1.2007 7:15 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    yle on ilmoittanut että ei siiry maksu kanavien puolelle koska kansan sivistävien valtakunnallis verkko pitää olla kaikkien ulottuvilla

    eli suomeksi ne menttäisi 80% tuloista jos siitä pitäisi maksaa vaikka se olis vain per ohjelma maksu niin kuulemma liian huono kannatavuus olis yle tv kanavilla

    ylellä on yle-arkisto tv palvelu mutta ei live ohjelma palvelu netissä joten ainakaan järjen mukaan ne ei periä laajakaistan \ netin käytöstä lupa maksua mutta koska yle\eduskunnalla on ollut järkeä niiden ajatus mailmassa :)
    rockf0rd (Newbie) 7.1.2007 9:31 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    kokoajan tulee lisää erilaisia maksuja ja veroja mutta tulot pysyvät samana. Mitä tästä pidemmän päälle seuraa?
    RoyalGuru (Junior Member) 7.1.2007 10:02 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    ote tv-maksuhallinnon nettisivuilta: jos televisiosta sekä muista vastaanottavista laitteista esimerkiksi videonauhurista tai tallentavasta DVD-soittimesta on poistettu tai deaktivoitu RF-osa (viritinosa) ei televisiomaksua tarvitse maksaa. RF-osan poiston tai deaktivoinnin tekee siihen valtuutettu televisiohuoltoliike, joka antaa tekemästään muutoksesta todistuksen. Todistuksen voi tarvittaessa esittää televisio-maksutarkastajalle. Asiakas itse vastaa toimenpiteen kustannuksista.
    Asian voisi tässä tapauksessa hoitaa myös site,että jos omistaa kaksi televisiota, poistattaa toisesta tuon virittimen saadakseen tuon todistuksen, mutta jää silti tuo toinen tv lähetysten katseluun.
    hieman monimutkaista, mutta ainakin sais tarkastajat pois kimpusta.
    avthein (Member) 7.1.2007 10:16 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    TV-lupamaksun joutuvat maksamaan kaikki, joilla on television katseluun tarkoitettu laite tai laiteyhdistelmä. Tietokoneista joudutaan maksamaan maksua vain, jos koneessa on televisiokortti.
    Eli asia on harvinaisen selvä: "television katseluun tarkoitettu laite tai laiteyhdistelmä"

    Ja tätähän TV-kortiton tai virittimetön tietokone ei ole, koska tietokonetta käytetään paljon muuhun.

    Eihän TV:n katseluun soveltuvan tuolinkaan omistajilta peritä TV-maksua. Tosin tekijänoikeusfasistisessa Saksassa sekin kohta lienee mahdollista. Jokuhan voi vaikka istahtaa baariin, kodinkoneosastole tai näyteikkunan eteen katsomaan TV-lähetyksiä. Tai viedä tuolinsa peräti naapurin töllön eteen.

    Netissä "TV-maksua" (siis jotain käyttömaksua tms.) voi korkeintaan periä katselun yhteydessä, kuten jo kaupallisilla kanavilla tehdään.
    Eikös mainoskanavien rahoituksen pitäisi tulla mainonnasta? Itse en ainakaan rupea maksamaan moneen kertaan mainoskanavienkaan sisällöistä (eli tuotteiden hinnoissa + katselumaksuina).

    PS.
    Kaupallisten kanavien käyttömaksulla en tarkoita TV-maksua, vaan maksua (katseluaikaa) joka peritään netti-TV:n katselusta riippumatta siitä onko maksanut TV-maksua vai ei.

    "Jonain päivänä työkalujenkin lainaaminen naapurille tulee olemaan rangaistavaa (koska se aiheuttaa taloudellista vahinkoa valmistajille)... Jos emme reagoi"

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 12.1.2007 11:55

    Sokar80 (Senior Member) 7.1.2007 15:38 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Eikös mainoskanavien rahoituksen pitäisi tulla mainonnasta? Itse en ainakaan rupea maksamaan moneen kertaan mainoskanavienkaan sisällöistä (eli tuotteiden hinnoissa + katselumaksuina).
    kuten jo varmaan tiessitkin niin MTV3.Nenonen.Sub.tv EI saa tv-lupa maksu rahoja vaan joutuu maksamaan yle hallinnolle lähetys oikeus maksuja koska 2 lähetys tornia (helsinki-tampere)on ylen(suomen valtion) omaisuutta josta muut kanavat lainaavat omille ohjelmille käyttöoikeuksia vuosi sopimuksilla eli yle saa tonni kaupalla rahaa

    yle ilmoitti että yli 3miljoonaa maksaa tv luvan eli 3 000 000 tv lupaa x 208€ = 624 000 000€ (eli törkeen paljon rahaa)

    Televisioluvan hinta nousi vuodenvaihteessa 208 euroon

    jos lupamaksu nousee ensi vuona esim 2€ (210€) niin se = 6 000 000€ lisää rahaa ylen lompakkoon

    ulkomailla kannaattaa olla lääkäri tai lakimies suomessa ylen hallituksessa\eduskunassa :)
    labtech27 (Newbie) 8.1.2007 15:14 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Entäs sitten, jos joku TV-lupa on netistä maksettava Saksassa?Vittuako se Suomen asioihin tulisi vaikuttaa.
    Ihmettelen vain Suomen poliitikon nyhvelöitä, jotka nuoleskelevat jokaista asiaa, jonka sanoo joku muu EU:ssa.
    Ja mitä YLE:een tulee..viimeinen kommarilinnake, jonka tehtävä on palvella pukupellejä.
    avthein (Member) 12.1.2007 13:46 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Sokar80:

    Lainaus:
    Lainaus:
    --------------------------------------------------------------------------------
    Eikös mainoskanavien rahoituksen pitäisi tulla mainonnasta? Itse en ainakaan rupea maksamaan moneen kertaan mainoskanavienkaan sisällöistä (eli tuotteiden hinnoissa + katselumaksuina).
    --------------------------------------------------------------------------------
    Lainaus:
    kuten jo varmaan tiessitkin niin MTV3.Nenonen.Sub.tv EI saa tv-lupa maksu rahoja vaan joutuu maksamaan yle hallinnolle lähetys oikeus maksuja...
    Tarkennettakoon, että tarkoittamani "katselumaksut" eivät tarkoita YLE:n kaupallisilta kanavilta perimiä/saamia tuloja, vaan suoraan nettikäyttäjiltä perittäviä katselumaksuja.

    Eli tarkasti ottaen: Kaupallisten kanavien nettikäyttäjiltä voidaan periä jopa kolminkertaisia maksuja! Eli TV-maksu, katselumaksu ja mainostajien kuluja tuotteiden hinnoissa.
    Alterdu (Member) 12.1.2007 14:10 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Televisiolupamaksu pysyy poissa netistä
    Olis parempi pysyäkki, ja jos sattuu käymään nii että ne rupee rahastaan netin käytöstä tv lupaa nii eipä enää nettiä meikäpojan kämpässä pideta prkle!

    Build|MSI Neo-f|Intel Core2Duo E6300 @ 2.3Ghz|AsusENGF7600GT @ 670/1430Mhz|2GB 800 Vitesta
    mandape (Newbie) 29.1.2007 12:03 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    http://www.tietoviikko.fi/doc.te?f_id=1104046

    Viestintävirasto pyörtää nettitv:n lupakantansa

    [Juho Pentikäinen 29.1.2007, 13:06]

    Viestintävirasto pyörtää käytäntönsä nettitv:n lupamaksuasioissa.
    Tammikuun alussa Viestintävirasto kertoi, ettei internetin kautta katsottaviin televisiolähetyksiin tarvita tv-lupaa.

    Tuolloin asiasta uutisoinut STT kertoi nettikanavien määrän olevan Viestintäviraston mielestä niin vähäinen, ettei muutoksille ole tarvetta. Tietokoneiden käyttäjien tulee maksaa televisiomaksua vain, jos tietokoneessa on kiinteästi asennettu tai erikseen hankittu TV-viritin.

    Viestintäviraston kanta on kuitenkin kuukauden aikana ehtinyt muuttua ja syynä on internetoperaattori Maxinetin julkistama Pctv-palvelu.

    Tv-lupa tarvitaan "jos tv-kortti on olemassa, tai kuten Maxinetillä on erillinen ohjelma, jolla voi katsoa televisiota", kertoo puhelimitse tavoitettu Viestintäviraston Tv-maksut tulosalueen johtaja Anssi Laakso.

    "Maxinetin ohjelma tuli uutuutena, eli tilanne muuttui", kommentoi Laakso Viestintäviraston muuttunutta kantaa. Viikko sitten Maxinetti toi käyttäjilleen palvelun, jolla asiakkaat voivat katsoa maksuttomia digikanavia pelkällä selaimella.

    Laakso kuitenkin muistuttaa, että maksuvelvollisuus on vain nettitv:n käyttäjillä. Saksassa kaikki tarpeeksi nopean laajakaistan käyttäjät ovat televisiolupavelvollisia.

    Aiempien tietojen mukaan myös mobiilit televisiolaitteet tarvitsevat luvan. Esimerkiksi kännykästään televisiota katsovalla pitää olla luvat kunnossa.
    sam49 (Member) 29.1.2007 18:10 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Onneksi suomalaisella ja saksalaisella logiikalla on eroja. Kun Saksassa tulee voimaan yleinen nopeusrajoitus, siellä varmaan sakotetaan automaattisesti kaikkia autoja, joilla voi rikkoa nopeusrajoituksen. On radio- ja televisioluvissa nähty hulluja ratkaisuja ennenkin. Australiassa on ollut 1930-luvulla ns. sealed box laki, jolla jokaista asemaa varten piti ostaa oma radio, jonka hintaan kuului lupamaksu. Homma meni hankalaksi kun asemia alkoi tulla lisää. Asiasta on opittu, eikä mitään radio- tai TV-lupamaksuja ole, paitsi joillain isoitehoisilla radiolähettimillä.

    Kun Suomessa saadaan lupamaksut kuntoon, ryntäävät paikalle tekijänoikeuslakimiehet ja laittavat koko systeemin uusiksi.
    Makezu (Newbie) 30.1.2007 8:44 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Mikäs siinä on ettei yle tee omaa tv-korttia jolla näkyisi ylen kanavat. tällöin niitä ihmisiä jotka katsovat niitä, maksutettaisiin. Tämä tekisi varmaan sen että vain pieni osa niistä jotka maksavat tv-lupaa, ottaisivat kyseisen kortin ja rahantulo loppuisi. mutta varmasti helpottaisi monen tv-lupamaksun kanssa tuskailevaa...
    avthein (Member) 2.2.2007 23:32 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    http://www.tietoviikko.fi/doc.te?f_id=1104046

    Viestintävirasto pyörtää nettitv:n lupakantansa
    Viestintävirasto näkyykin toimivan kuin venäläinen tullilaitos! Täysin mielivaltaisesti.

    Koskahan viestintävirasto alkaa vaatia TV-maksuja ravintoloiden asiakkailta, joilla on mahdollisuus katsoa TV-lähetyksiä ravintolan TV-vastaanottimesta!
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy