User Käyttäjä Salasana  
   
lauantai 11.10.2008 / 07:14
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > digisovittimien valikoima on kasvanut ja hinnat laskeneet
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Digisovittimien valikoima on kasvanut ja hinnat laskeneet

Kaarlo "Agent_007" Räihä @ 28.11.2006 13:46

Digisovittimien valikoima on kasvanut ja hinnat laskeneetDigisovittimien valikoima on kasvanut ja hinnat laskeneet selviää Kuluttajaviraston ja lääninhallitusten tekemästä selvityksestä. Aikaisemmasta selvityksestä, joka tehtiin kaksi ja puoli vuotta sitten on noin joka seitsemäs digiboksi päässyt tuoreeseen selvitykseen mukaan, eli suurin osa kauppojen hyllyillä olevista digibokseista on vaihtunut uudempaan malliin viimeisen parin vuoden aikana. Uuden selvityksen (PDF) mukaan uudet laitteet ovat aikaisempia malleja monipuolisempia. Kortinlukija löytyy noin 71 prosentista digibokseja ja tallennusmahdollisuus noin joka kolmannesta laitteesta.

Myös kahdella virittimellä varustettujen digiboksien määrä on kasvussa ja kahden kanavan yhtäaikaisen katsomisen tai tallentamisen mahdollistava tuplaviritin löytyykin jo joka neljännestä markkinoilla olevasta mallista. RS-232 -sarjaportti ohjelmistopäivityksiä varten löytyy 57 prosentista laitteista ja tallennuksien tietokoneelle siirtämisen mahdollistava USB-liitäntä noin joka viidennestä laitteesta. Vuorovaikutteisten MHP-sovellusten tulevaisuus näyttää kuitenkin heikoilta, sillä vain 5 prosenttia markkinoilla olevista digisovittimista tukee MHP-sovelluksia.

Ominaisuuksien ohella myös laitteiden hinnat laskivat. Keskimääräinen pudotus on ollut noin viisi prosenttia ja eniten hinnat ovat laskeneet kalleimmissa digisovittimissa. Tallentavien digiboksien ja kortinlukijoilla varustettujen mallien hinnat putosivat noin 8 prosenttia, kun taas ilmaiskanavien katseluun tarkoitettujen laitteiden hinnat laskivat vain muutaman prosentin.

Selvityksessä oli mukana 146 erilaista digisovitinmallia, jotka edustivat 32 eri valmistajaa. Mukana ei ollut tietokoneiden digilaitteita tai televisioihin integroituja digivirittimiä.

Digiboksien hintoja ja ominaisuuksia voi vertailla myös Afterdawnin omassa laitevertailussa.

Lähteet:
digitoday
MTV3

 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • ProCasterilta digiboksi 500 gigatavun kiintolevyllä (14 toukokuuta 2007)
  • Plasma-TV LCD:tä enemmän kuluttajien mieleen (27 marraskuuta 2006)
  • Finnsatin uusi digi-tv käy kaapeli-, satelliitti- ja antenniverkkoihin (30 lokakuuta 2006)
  • Cable Ready -merkki auttaa digisovittimen valinnassa (31 elokuuta 2006)
  • « Edellinen otsikko
    Nettivideot vievät aikaa TV:n katselulta
    Seuraava otsikko »
    PS3:n Linux-jakelu julkaistu
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    juhaerik (Member) 28.11.2006 14:14 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Tekniikka kehittyy ja hinnat laskee hissukseen, pitää odotella vielä kesään.
    Jukiz (Member) 28.11.2006 14:31 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Ominaisuuksien ohella myös laitteiden hinnat laskivat. Keskimääräinen pudotus on ollut noin viisi prosenttia ja eniten hinnat ovat laskeneet kalleimmissa digisovittimissa.
    Niinpä, viisaammat odottaa vielä, eikä osta hätiköiden kalliimmalla.
    prik (Member) 28.11.2006 14:33 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Digisovittimien valikoima on kasvanut ja hinnat laskeneet
    Totta, mutta mielestäni vielä 98% digipokseista sisältää jotain ärsyttävää/huonoa, kuten tilttailemista, sekoilemista, huonoa käyttölogiikkaa, huonoa kaukosäätimen ergonomiaa, turhan nirson virittimen tai jotain muuta.

    Täällä peräkylällä analogilähetyksissä näkyy poikkeuksetta kohinaa, mutta digipoksista näkyy päivällä hyvin ja kello 19.30 digipoksi pätkii kuvaa tosi pahasti.
    thejammy (Senior Member) 28.11.2006 14:34 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    onhan tässä vielä aikaa... ^^
    Shadows13 (Senior Member) 28.11.2006 17:10 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    kyllä minun tallentava digiboxi toiminu ihan hyvin toisin kuin se 10x halvempi joka ylikuumenee.
    mc_lepe (Member) 28.11.2006 18:41 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Liikkeellä on huonoja kuin myös niitä ihan hyviäkin laitteita. Suurin osa "vioista" johtuu signaalin heikkoudesta tai huonoista välijohdoista. Se on työn puolesta tullut selväksi. Itellä vanha Xsat cdtv410 ja mitään vikaa en siinä ole koskaan havainnut. Varma toiminen perusboksi, joka toimii hyvin kunnon signaalilla. Tottakai poikkeuksia löytyy mutta hommatkaa ihmiset ne kunnon välijohdot siihen rasian ja digisovittimen välille! :)
    Foxyli (Newbie) 29.11.2006 7:47 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Onhan tota valikoimaa antennitalouksille mutta kaapeli puoli on pahasti retuperällä. Ei meillä ihan hirveästi vaihtoehtoja kyllä ole boksin suhteen. Ja hinnatkin noissa kaapeli bokseissa on kyllä korkeemmat kuin antennitalouksiin tarkoitetuissa bokseissa.
    JamPS (Member) 3.12.2006 17:02 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Niinpä, kaapeliboksit ovat kalliimpia ja niillä on huonompi tarjonta.
    Itse ainakin odotan vielä vuoden ennen boksin ostamista, näkyy hyvin ilmankin.
    Lainasin kaverilta suht hyvän boksin, jonka liitin kolmella johdolla scartin päästä telkun sisääntuloihin(video+2xaudio), kuva oli huonompi kuin ilman boksia ;)
    En tiedä olisiko pelkällä scartilla parempi laatu... epäilen ettei ainakaan paljon parempi.
    Pitäisi olla HDMI-liitäntä... mutta tässä telkussa ei edes ole.
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia | Vertaa kännykkäliittymiä
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy