User Käyttäjä Salasana  
   
lauantai 6.9.2008 / 05:53
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > google haluaa ostaa youtuben
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Google haluaa ostaa YouTuben

Ilkka "Ankle" Ketola @ 6.10.2006 20:05

Google haluaa ostaa YouTubenGoogle haluaisi Internetin suosituimman videoiden levityssivuston YouTuben itselleen, kertoo Wall Street Journal (WSJ). Googlen oma videopalvelu ei ole onnistunut saavuttamaan samaa valtaisaa suosiota kuin YouTube, ja ostolla yhtiö kasvattaisi mukavasti markkinaosuuttaan.

Markkinatutkimusyhtiö Hitwise arvioi elokuussa Google Videon osuuden Yhdysvaltojen online-videomarkkinoista olevan vaivaiset 10 prosenttia, kun YouTuben kautta katseltiin peräti 46 prosenttia videoista. YouTuben kautta katsellaan päivittäin noin 100 miljoonaa videopätkää.

Analyytikoiden arvioiden mukaan yhdistyminen voisi hyödyttää molempia yhtiöitä, jotka molemmat ovat jo itsessään erittäin vahvoja brändejä. YouTube yrittää parhaillaan kehittää keinoja kerätä mainostuloja tehokkaammin ja samalla myös vastata mediayhtiöiden vaatimuksiin karsia tekijänoikeudellista materiaalia pois sivustolta. Kummankin näiden ongelman ratkomiseen Googlella olisi paljon osaamista ja kokemusta. Lisäksi Googlen koko ja asema voisivat muodostua eduiksi tekijänoikeuksien haltijoiden kanssa neuvoteltaessa.

Googlen ja YouTuben neuvottelut ovat vielä hyvin varhaisessa vaiheessa ja voivat kääntyä mihin suuntaan vain. Ostosummaksi on väläytelty noin 1,6 miljardia dollaria. Puheet Googlen ja YouTuben neuvotteluista lähtivät liikkeelle TechCruchin blogista, eikä kumpikaan yhtiö ole vielä virallisesti vahvistanut huhujen paikkansa pitävyyttä.

Lähde:
Wall Street Journal


 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Suomalaiset televisioyhtiöt eivät pidä YouTuben toimista (13 lokakuuta 2006)
  • YouTube vääntää kättä tekijänoikeuksista (18 syyskuuta 2006)
  • YouTube haluaa musiikkivideot tarjontaansa (16 elokuuta 2006)
  • « Edellinen otsikko
    Sandisk, BestBuy ja Real julkaisevat yhteistyössä musiikkipalvelun
    Seuraava otsikko »
    Mod-piirien myyjille 9 miljoonan dollarin sakot
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    Kaakatus (Senior Member) 6.10.2006 20:14 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Ei huonosti ole YouTuben perustajien bisnekset meneet. Vuodessa sivustosta on tullut maailman suurin "video pankki" ja nyt Googlen kokoinen firma haluaa ostaa sen, kun ei pärjännyt kilpailussa. Ei mistään nappikaupasta kyse.
    Ahx1 (Junior Member) 6.10.2006 20:25 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Googlesta tulisi siiten Mark Cubanin mukaan ääliö. Onhan tuota uutista jo odoteltukkin, itse menisin myymään YouTuben, mutta jos omistajilla on riittävästäi pokeria niin voivat katsoa vielä kortit.

    http://itviikko.fi/page.php?page_id=15&news_id=200616559
    Zeall (Newbie) 6.10.2006 20:26 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Tekstissa pieni kirjoitusvirhe. molemamt
    jokke70 (Member) 6.10.2006 20:41 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Piti sit tulla pilkkua nussimaan...
    Shagrath_ (Senior Member) 6.10.2006 20:42 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Ai s****na mitä rahoja. Hankala edes kuvitella noita kauppoja. Minulle kun 10000€ on törkeän iso rahasumma. Eipä ole varmaankaan tonnia suurempaa itsellä ikinä tilillä ollut. :) ja se 1000.00 kalpenee hiukka tuolle 1.600.000.000€ :lle.. Pojat voivat olla hiukka onnessaan.
    trooper78 (Senior Member) 7.10.2006 3:52 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Minkähän suuruisia summia RIAA vaatisi tuon kaupan jälkeen asianomaisilta. He kun todennäköisesti luokittelisivat tuon kaupan nettipiratismiksi =/
    OneMember (Senior Member) 7.10.2006 11:45 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Lainaus:
    Ostosummaksi on väläytelty noin 1,6 miljardia dollaria.

    Eli halvalla lähtee ;)


    JullePuh (Member) 7.10.2006 13:43 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Oikeastaan olis kiva nähdä, että mitä tapahtuu,jos Googlen kokoinen yhtiö alkas ihan tosissansa, panna kampoihin tolle RIAA:lle ja MPA:lle.

    Google olis nimittäin taho, jonka medianäkyvyys ja floppausvoima olis ees lähellä samaa tasoa kuin ko. järjestöillä.

    Taitaa tällänen kylläkin olla aikamoista toiveajatelua, sillä bisnes on bisnestä ja siinä turhia riskejä kartellaan viimeiseen asti. Hyvänä esimerkkinä tästä on googlen harrastama kiinan politiikka.
    nlitement (Junior Member) 7.10.2006 16:45 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Asiaa <33
    nlitement (Junior Member) 9.10.2006 20:54 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Ja sen ostikin.
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia | Vertaa kännykkäliittymiä
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy