User Käyttäjä Salasana  
   
sunnuntai 7.9.2008 / 09:52
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > suomalaiset nuoret kopioivat yhä laittomasti netistä
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Suomalaiset nuoret kopioivat yhä laittomasti netistä

Ilkka "Ankle" Ketola @ 28.4.2006 13:24

Suomalaiset nuoret kopioivat yhä laittomasti netistäUuden tekijänoikeuslain sisältö ei ole vielä selvinnyt suomen nuorisolle tai lakia ei kunnioiteta, selviää Yleisradion Uutismixi-ohjelman tekemästä tutkimuksesta. Kahdenkymmenen eri peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille suunnatussa kyselyssä ilmeni, että nuoret lataavat uuden lain vastaisesti elokuvia, musiikkeja ja pelejä Internetistä.

Vuoden 2006 alussa voimaantulleen uuden tekijänoikeuslain myötä Suomessa on ollut laitonta ladata laittomasta lähteestä tekijänoikeudella suojattua materiaalia. Ennen uutta lakia kiellettyä oli ainostaan tekijänoikeudella suojatun materiaalin luvatta levittäminen.

Nuoret eivät kuitenkaan uudesta laista piittaa. Kyselyyn vastanneista teineistä yli puolet myönsi imuroivansa musiikkia, pelejä tai ohjelmia laittomasti Internetistä. Ilmeni, etteivät nuoret kunnolla tunne uuden tekijänoikeuslain rajoja, ja netistä haetaan tiedostoja, koska "se on helppoa" ja "kaikki muutkin tekevät sitä".

Laitonta lataamista harrastavien nuorten parissa suosituinta oli musiikin lataaminen, jota kertoi tekevänsä yli puolet vastanneista. Seuraavaksi tulivat elokuvat ja tv-sarjat sekä pelit. Lataaminen on yleensä myös toistuvaa, sillä noin 44 prosenttia nuorista myönsi lataavansa tiedostoja vähintään kerran viikossa.

Uutismixin tutkimus oli suunnattu peruskoulussa viimeistä vuottaan opiskeleville, eli 15-vuotiaille yhdeksäsluokkalaisille. Kyselyyn vastasi yhteensä 1050 nuorta 20:stä eri peruskoulusta.

Lähde:
Tietokone


 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Uusi tekijänoikeuslaki ei nujertanut musiikin laitonta lataamista (31 elokuuta 2006)
  • Tutkimus: piratismin haitat viihde- ja mediamyynnille vähenevät (23 kesäkuuta 2006)
  • Tiukat tekijänoikeuslait tekevät nuorista piraatteja? (2 kesäkuuta 2006)
  • Piraattiohjelmia käyttänyt suomalaisyritys jättikorvauksiin (20 huhtikuuta 2006)
  • Kolme joensuulaisnuorta epäiltynä tekijänoikeusrikoksesta (18 maaliskuuta 2006)
  • Uudistuksia tekijänoikeuslakiin (8 helmikuuta 2006)
  • Uusi tekijänoikeuslaki pian voimaan -- sisältöämme karsitaan (27 joulukuuta 2005)
  • « Edellinen otsikko
    Revolution onkin Wii
    Seuraava otsikko »
    Hyväntekeväisyysjärjestöjen varainkeruu laajenee digimusiikkiin
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!   Vain 25 uusinta kommenttia on näkyvissä, lue loput kommentit täältä
    ONSnaab (Member) 1.5.2006 6:44 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    joo-o
    Katsojaluvut varmaan nousee ihan kivasti kun lataillaan sarjoja. Oon silleen kattonu the 4400 puol vuotta sitte s1 ja 2, sillon kun ne suunnilleen tuli. Samaan tapaan joskus vaikka pimp my ride ja viva la bam. Uusia, hyviä sarjoja ei pitäs pantata siellä jenkeissä, että täälläkin sais katella viihdettä, eikä uusintoja. Nythän tämä the 4400 alkaa, joka s01 taiettiin tehä vuonna 2004.. ja lost :DD
    Sokar80 (Senior Member) 1.5.2006 7:03 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Quote:
    Katsojaluvut varmaan nousee ihan kivasti kun lataillaan sarjoja
    kyllähän sen ensi viikoon jaksoa jaksaa odottaa kunhan tulisi jotain jota odottaa

    Turha valitta tv ohjelmista tuleehan sieltä 24\7 chatshow chättiä eli sittiä tuupan täydeltä ja sitten joku hyvä 90 luvun sarjaa uusitaa 30x pyhä yksin kertaisuus

    no tulee sieltä tänään
    19.30 Simpsonit
    20.00 Dharma & Greg
    20.30 Kolmas kivi auringosta
    22:00 las vegas
    siinä sitten onkin

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 1.5.2006 7:08

    bscd (Senior Member) 1.5.2006 7:38 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Ja kun noitakin sarjoja katsotaan hieman tarkemmin:
    Simpsonit...jotain uusintoja vuosi(kymmeni)en takaa ( http://www.subtv.fi/subnetti/alasivu.shtml/ulkomaiset?387352 )
    Dharma & Greg...sarjan teko lopetettiin jo 2002 ( http://www.imdb.com/title/tt0118303/ )
    Kolmas kivi auringosta...lopetettiin 2001! ( http://www.imdb.com/title/tt0115082/ )
    Las Vegas taitaa olla näistä uusin...tosin tuskis siitäkään täällä nähdään muita kuin ensimmäisen ensimmäisen kauden 2003 tehtyjä jaksoja.

    ...että tällaista suomen televisiossa tänään.

    http://tinyurl.com/5klp8 - afterdawn-haku powered by google

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 1.5.2006 7:39

    Alterdu (Member) 1.5.2006 9:20 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Eikös se ole vähän niin että jokainen bisnes tulee joskus tiensä päähän, ehkäpä musiikin aika bisneksenä on jo ohitse, ainakin siltä vaikuttaa jos tämä latailu ei enää lopu, toisaalta waretus ei ole vaikuttanut cd-levyjen myyntiin niin ainakin luin jostain..
    heiksi (Senior Member) 1.5.2006 12:34 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Quote:
    toisaalta waretus ei ole vaikuttanut cd-levyjen myyntiin niin ainakin luin jostain..
    Tuo on kyllä totta!
    Ei ne warettajat osta niitä levyjä vaikka waretus tulisi laittomaksi.

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 1.5.2006 14:25

    pirk (Inactive) 1.5.2006 13:11 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Heh tämä on kyllä naurettavaa :D
    Porukka sanoo warettamisen syyksi sen, että kaikki musiikki on niin paskaa ettei sitä kukaan viitsi ostaa. Sit kuitenkin kaikki sitä kyllä kuuntelee, kun on eka sen laittomasti saanut ilmaiseksi.
    Ja täällä ei kyllä kukaan tee niin, että muka warettaa eka koko cdeen, ja sit jos se on hyvä, niin menee muka ostamaan sen kaupasta, saanen nauraa :D:D:D
    trooper78 (Senior Member) 1.5.2006 14:13 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Quote:
    Ja täällä ei kyllä kukaan tee niin, että muka warettaa eka koko cdeen, ja sit jos se on hyvä, niin menee muka ostamaan sen kaupasta, saanen nauraa :D:D:D
    Naura vaan... vaikka sinä et alkuperäistä tuotetta arvostaisi, se ei tarkoita ettei muut niin tekisi. Meillä muilla ei ehkä vaan ole varaa ostaa jokaista tuntemantonta levyä "sokkona" siltä varalta, että se saattaisi olla hyvä. Ennemmin sen koekuuntelee jonka jälkeen tietää, mitä levyä odottaa ale-koreihin.

    Toki on sellaisiakin jotka eivät alkuperäistä osta koskaan (oli ladannut netistä tai ei), mutta ei pidä yleistää liikaa.....
    heiksi (Senior Member) 1.5.2006 14:25 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Quote:
    Meillä muilla ei ehkä vaan ole varaa ostaa jokaista tuntemantonta levyä "sokkona" siltä varalta, että se saattaisi olla hyvä
    Niinpä, onhan se aika paljon 20 euroa levystä josta ei edes välttämättä pidä :/

    agent_999 (Member) 1.5.2006 14:39 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Ihan sama vaikka ostais sikaa säkistä ajatellaan jos ei ole
    kuunellut kuin ehkä yhden biisin siltä kyseseiseltä levyltä ja
    loput muut biisit ovat sitte ehkä ihan paskoja ja siinä mee 20€
    hukkaa.
    jartar (AfterDawn Addict) 1.5.2006 14:50 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Quote:
    Quote:Meillä muilla ei ehkä vaan ole varaa ostaa jokaista tuntemantonta levyä "sokkona" siltä varalta, että se saattaisi olla hyvä

    Niinpä, onhan se aika paljon 20 euroa levystä josta ei edes välttämättä pidä :/
    Tästä syystä Jukka Poikakin laulaa ma$$ii nimisessä biisissä että en voi estää sua imuroimasta. Joten imuuta ensin, osta sitten vasta.
    Sen mielestä on kuitenkin reilu peli että ensin voi kuunnella levyn ja jos tykkää niin ostaa sitten.
    Eipähän tarvi ostaa sikaa säkissä.
    Mutta kyllä ymmärrän miksei levypomoja miellytä sama asenne. Niin paljon on liikkeellä tusinatavaraa ja koko levy saattaa perustua vain yhteen hittiin niin jos pääset levyä etukäteen kuuntelemaan niin se jää taatusti kaupan hyllylle.
    Sokar80 (Senior Member) 1.5.2006 15:16 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    en edelleenkään tiedä musa jutuista mutta eikö radio soita niitä että kuulee onko hyvä vai huono ja eikö radiosta voi esim nauhoittaa cd kopioita samalla tavalla kuin tv:ee ohjelmat voi nauhoittaa digi boxilla
    m77 (Member) 1.5.2006 18:30 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Quote:
    en edelleenkään tiedä musa jutuista mutta eikö radio soita niitä että kuulee onko hyvä vai huono ja eikö radiosta voi esim nauhoittaa cd kopioita samalla tavalla kuin tv:ee ohjelmat voi nauhoittaa digi boxilla
    Ja radiostahan tulee kauheasti muuta kuin "mainstream" musaa. Aika suppea on tuo koekuuntelu valikoima radiossa.
    Jusef (Member) 1.5.2006 20:15 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    No ei tämä uutinen yllätyksenä tullut :D luulisi prosenttejen olevat jopa vielä korkeammat. Onkohan ollut mitään tutkimusta kuinka yleistä oli c kasettien kopiommen aikoinaan? Onkohan ollut yhtä yleistä tuo kopioiminen?

    Mitä laki sai aikaa? Ei näköjään yhtään mitään. Jos valtio passittaisi kaikki musiikin imppaajat linnaan taitasi käydä paikat aika ahtaaksi :D
    jartar (AfterDawn Addict) 1.5.2006 20:34 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Quote:
    en edelleenkään tiedä musa jutuista mutta eikö radio soita niitä että kuulee onko hyvä vai huono ja eikö radiosta voi esim nauhoittaa cd kopioita samalla tavalla kuin tv:ee ohjelmat voi nauhoittaa digi boxilla
    Eikä sieltä radiosta kuule sitäkään että onko levyllä yksi kunnon biisi ja muut täyte kamaa.
    Ja ei voi nauhoittaa kovinkaan helposti mutta pystyy kyllä. Mutta äänenlaatu on mitä on. Häviää c-kasettien äänelle...
    Kellopeli (Member) 1.5.2006 20:46 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Quote:
    “Jotkut sit kanssa luulee että musat leffat ja pelit ovat jotain kaikkien ihmisten käsiin ilmaiseksi kuuluvia kansalaisoikeuksia (vrt. happi

    hehheh... Pirk ampuu verbaalisella klokilla. (Anteeks)

    kuinka cd/dvd lättyjen hinnat saadaan ikinä laskuun, jos warettaminen jatkuu. Kauppa ei käy, joten levyjen hintoja nostetaan ja kaikenmaailman levynsuojaus-menetelmien kustannukset nyhdetään takasin levyjen hinnoittelussa.

    Toisaalta itse näen esimerkiksi ceedeellisen musiikkia kertakäyttätuotteena, joka ensimmäisen läpikuuntelun myötä unohdetaan nurkkaan. Näin olleen 20 euroa 30:stä minuutista musiikkia tulee liki yhtä kalliiks kun samanpitunen soitto Lady Dominalle. Ja tässä välissä kun vielä muistetaan se, mitä aikaisemminkin on moneen kertaan tullu todettua, että musiikki-cd sisältää liian usein vain sen 1 tai 2 "hyvää" biisiä, niin mikä onkaan parempi keino kannustaa ihmisiä warettamaan. Karsisivat artistit levy-yhtiöiden kanssa lättynsä siihen 1-3 biisiin ja samalla 3/4 hinnasta pois niin avot.

    Warettamisesta on ikäänkuin tehty "laillista" sen myötä, että niin moni sitä harrastaa ja vähän kärjistäen voidaan sanoa, että kukaan ei jää kiinni.

    Quit the ratrace

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 1.5.2006 23:32

    pirk (Inactive) 2.5.2006 10:22 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    No jos porukka väittää, että warettaa koska cdeellä on kuitenkin vaan yks hyvä biisi ja muut on paskoja, niin silloin tämän 1 biisin voi helposti hankkia netistä laillisesti jostain verkkokaupasta.
    Ja sitä ainakin on ihan turha sanoa, että imuttaa pelin netistä. ei varmaan kukaan osta yhen läpipeluun jälkeen aitoo versiota. tekopyhää valehtelua.
    trooper78 (Senior Member) 2.5.2006 10:32 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Quote:
    No jos porukka väittää, että warettaa koska cdeellä on kuitenkin vaan yks hyvä biisi ja muut on paskoja, niin silloin tämän 1 biisin voi helposti hankkia netistä laillisesti jostain verkkokaupasta.
    Oletus: lataan uutuuslevyn netistä: jos pidän sisällöstö ostan CDeen, jos pidän vaan hittibiisistä ostan netistä... tai ostaisin jos hinnat olisi kohdallaan ja tuote toimiva(=sisällönsuoja vapaa). Ei ole asiakkaan vika jos saatavilla ei ole kohtuuhintaista EHJÄÄ tuotetta =/
    Quote:
    ...imuttaa pelin netistä. ei varmaan kukaan osta yhen läpipeluun jälkeen aitoo versiota. tekopyhää valehtelua.
    Tuo saattaa olla aika lähellä totuutta useammassa tapauksessa (demojakin kun on olemassa koepeluuta varten). Taitaa tuo hinta olla enempikin se pää syy miksi niitä ladataan/kopioidaan.

    Mutta żritäs nyt pikku pirk olla yleistämättä. Kyllä jotkut himopelaajat saattaa ostaa pelin läpipeluunkin jälkeen. Itse sain joskus Starcraftin kopion jonka pelasin läpi. Mutta kun nettipeliin jäi kiinni, tuli lopulta ostettua ihan originaali.

    Ja hiukka off topic... kyllä hyvän pelin jaksaa useampaankin kertaan läpi pelata. itse olen "takonut" Doom2sen, T.I.E. Fighterin ja X-Comin pariinkin kertaan alusta loppuun (ilman huijauksia =) ).

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 2.5.2006 10:35

    bscd (Senior Member) 2.5.2006 14:42 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Quote:
    Ja sitä ainakin on ihan turha sanoa, että imuttaa pelin netistä. ei varmaan kukaan osta yhen läpipeluun jälkeen aitoo versiota. tekopyhää valehtelua.
    Ihan valehtelamatta voin sanoa että itsellen kävi juuri näin Operation Flashpointin kanssa...

    Hieman kyllä ihmetyttää tämä tapaus pirk...toisissa threadeissa jutustelee torrenteista, ulkoisen ip:n vaihtamisesta yms. ja täällä sitten tällaista...

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 2.5.2006 14:44

    Netti (Inactive) 2.5.2006 17:05 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    leffoja voi vuokrata videovuokraamosta jos ei halua ostaa 26e tai enemmän maksavaa dvd filmiä musiikkia voi kuuunella ilmaiseksi mikseristä tai mp3lizard sivutosta tulee kyllä joskus ostettua jotakin ale leffoja mutta mulla on niillekin rajat max 15€ saa maksaa muuten en osta
    Spotteri (Member) 2.5.2006 17:57 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Quote:
    tekopyhää valehtelua.
    Niin noh. Kaikennäköistä kaksinaamaisuutta sitä on.

    Omaan lähipiiriin kuuluu muutama ns. sisällöntuottaja ja kyllä jokaisella niistä nakuttaa torrentti yötä päivää. Ympäri mennään yhteen tullaan.
    myung (Junior Member) 2.5.2006 18:24 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    "kuinka cd/dvd lättyjen hinnat saadaan ikinä laskuun, jos warettaminen jatkuu. Kauppa ei käy, joten levyjen hintoja nostetaan ja kaikenmaailman levynsuojaus-menetelmien kustannukset nyhdetään takasin levyjen hinnoittelussa."

    No tässä on taas se "ongelma", että meitähän tässä on riistetty jo parikymmentä vuotta, joten kyllä se on lähdettävä sieltä yhtiöiden puolelta se hintojen lasku.

    Hinnat alas, kopiosuojaukset on unohdettava ja sisältöä parannettava _huomattavasti_ sekä äänenlaadullisesti(lyttyyn kompressoitua paskaa ei jaksa kukaan parempaa kuullut kuunnella) että musiikillisesti.

    No tämähän laskee lyhyellä aikavälillä voittoja ja sehän ei käy, kun täytyyhän sitä levypomon saada uusi öky-BMW kerran kuussa. Homma hoidetaan sillä, että ei makseta niille purkkapoppareille miljoonia vaan otetaan lsitoille uusia bändejä ja artisteja, jotka tekevät hommaa, koska pitävät siitä eikä sen takia, että voi elää ökynä. Näitäkin vielä löytyy.
    Gok (Member) 3.5.2006 11:33 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Quote:
    Las Vegas taitaa olla näistä uusin...tosin tuskis siitäkään täällä nähdään muita kuin ensimmäisen ensimmäisen kauden 2003 tehtyjä jaksoja.
    Kyllä siellä nyt menee ihan toisen tuotantokauden jaksot.
    Sokar80 (Senior Member) 3.5.2006 22:43 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Quote:
    Kyllä siellä nyt menee ihan LAS VEGAS toisen tuotantokauden jaksot
    tossa tarkoitettiin että kun vihdoin tulee hyvä sarja töllöstä niin sitten kohta se jää ikuiselle "kesä tauolle" kuten star gate ilmoitettiin että jatkuu syksyllä 2004 6-tuotanto kauden jaksot eikä ole vieläkään 2006 jatkunut vaikka jenkeissä alkaa nyt kesällä 10 kauden uudet jaksot
    Quote:
    kopiosuojaukset on unohdettava
    ovat vain rehellisten käyttäjien riesana varsinkin autoissa vanhemmillä on 2003 FORD MONDEO 2,0 GHIA SPORTBACK jossa alpine car system jossa nyt 2006 ei toimi kuin vanhat cd:eet 2006 hulluilta päivitä ostetut 14kpl cd:eet ei toimi olleenkaan autossa mutta 9 toimii koti pioneerissä joten stomann hyvitti rahat takasin noista 5:destä "ei toimivasta" sitten minä tein näistä 9 rehellisesti ostetuista cd:eestä kopion jotka taas toimivat loistavasti alpine cd soitimessa eli joku juttu nyt on perseellään kun rehelliset ostajat kärsii enemmän kuin piraatti heput
    Quote:
    demojakin kun on olemassa koepeluuta varten
    olen kyllästynyt moneen peliin jo demon kanssa jota saa http://www.demoplanet.com/
    Quote:
    Ja sitä ainakin on ihan turha sanoa, että imuttaa pelin netistä. ei varmaan kukaan osta yhen läpipeluun jälkeen aitoo versiota. tekopyhää valehtelua
    olen pelannut montaakin peliä useita kertoja läpi PS,PS2 FF7.FF8 MGS1-2 ym ja pc halo Half Life 2 on kunkku parempi kuin fear tai Q4 osia strategia-pelejä jossa online ominaisuus ei voi edes pelata läpi kun ne koko ajan "kehittyy"
    Quote:
    Warettamisesta on ikäänkuin tehty "laillista" sen myötä, että niin moni sitä harrastaa
    niin kuten aiemmin sanoin että "netti piratismi" on kuin huumeet oli sitten mikä laki vaan niin ei se kokonaan lopu ikinä sillon kun "ei ollut netti" niin kyllä niitä C64 ja Amiga 500 korpuja ihmiset kopioivat 1980 joten miks siitä nyt 2005 ja 2006 on tullut mukamas niin suuri uutinen vaikka sitä on jatkunut jo 30 vuotta näin 90 luvun alussa kun viron entisen mustanmäen torilla myytiin 15 pelin kokoelma nindendo 8bit pelejä ja 16bit sega uutuksia
    Koon (Newbie) 6.5.2006 8:27 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Itse tuli tehtyä periaatepäätös vuonna 2000. Kun tuli ostettua muutamia levyjä, jotka oli täyttä huttua. Jenkki artistien levyt saavat levätä kauppojen hyllyllä rauhassa ja jos levyihin sijoitan, sijoitan kotimaisiin.
    Edille (Member) 16.11.2007 20:49 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    kääk ei voi enää limewirelkää lataa biisii loppuu :d
    jrq777 (Junior Member) 17.11.2007 1:40 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    kuuntelen paljon ug musaa ja ostan levyt siksi,kun levyt on spesiaalipaketeissa,tulee mpeg videota,kirjasia,kirjoja,julisteita+kaikkea erikoista ja taiteelisesti korkeatasoista huttua mukaan,ja hinnatkaan ei päätä huimaa.halvempaa kuin MTV-paska-artistien levyt.ugsä lafkat on pienet ja rahat menee musiikintekijöille(n 20%).suurilla lafkoilla on tapana antaa artistille 5% joka myydystä levystä,jakelijat rohmuavat suurimman osan levyn kokonaishinnasta,muistaakseni 25% luokkaa..ugsä ei ole jakelijoita, levyt ostetaan suoraa pikkupuljulta ja levyn hinnasta lähtee heti tuo 25%

    jos tosiaan joku mega-artisti niinkuin vaikkapa metallica tekee uuden levyn, niin valutan sen netistä ilman sen kummempia tunnontuskia,äijät on miljonäärejä ja musiikki huononee levy levyltä("master.. jäi niiden viimeiseksi korkeatasoiseksi levyksi,sitten alkoi rahaa virrata,vituts väheni ukoilta ja alkoivat soittaa mtv-kakkaa)".eli pitäisikö ostaa levy & maksaa 20e siinä toivossa että siinä olisi edes yksi itseään miellyttävä biisi?
    -ei kyllä mun kukkarolle käy,mun tulotaso on alle köyhyysrajan niin maksakoon ne joilla on varaa.sama koskee leffoja,nykyleffat on järjestään kertakäyttöhuttua että valutan ne netistä ja HDnä (jos vaan saa) ja katselen kotiteatterissani,HD-vehkeet multa löytyy.asiaa on eri kubrickin ja tarkovskin tuotannon kanssa,ne olen ostanut alkuperäisinä koska ne kestää monta katselukertaa,toisin kuin nykyhollywoodpaska.

    ja ei toi valutus koske nuoria pelkästää,olen itse melkein 40v ja ja kaikki kaverini valuttavat,elleivät ole hyväpalkkaisssa hommissa.
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia | Vertaa kännykkäliittymiä
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy