User Käyttäjä Salasana  
   
keskiviikko 8.10.2008 / 04:34
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > playstation 3 markkinoille kertarysäyksellä marraskuussa
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

PlayStation 3 markkinoille kertarysäyksellä marraskuussa

Ilkka "Ankle" Ketola @ 19.3.2006 16:23

PlayStation 3 markkinoille kertarysäyksellä marraskuussaViihdeelektroniikkajätti Sony on joutunut myöntämään, ettei se saa sen uutta PlayStation 3 (PS3) -konsolia valmiiksi keväällä, kuten alunperin oli suunniteltu. Yhtiö on kertonut, ettei halua kiirehtiä keskeneräisellä tuotteella markkinoille ja ilmoittanut, että tavoitteena on nyt ensi kertaa julkaista laite samanaikaisesti koko maailman markkinoille. Yhtiön tähtäimessä on saada laite myyntiin marraskuun alussa, jolloin se ehtisi vielä hyvin joulun ja kiitospäivän markkinoille.

PS3:n julkaisun viivästyminen johtuu standardointiongelmista, joita laitteessa DVD:n korvaava Blu-ray-asema on kohdannut. Odottaminen voi kannattaa ainakin siinä mielessä, että laite ehditään viimeistellä paremmin. Sony ei vielä ole liiemmilti kertonut laitteen yksityiskohdista, mutta Blu-ray-aseman luvataan tukevan sekä perinteisiä että teräväpiirtotelevisioita.

Sonyn mukaan laitetta pystytään valmistamaan miljoona yksikköä kuussa, joten kapasiteetin uskotaan riittävän tyydyttämään koko maailman kysynnän. Julkaisun yhteyteen Sony lupaa esitellä myös joukon kiinnostavia pelejä.

Sony on perinteisesti esitellyt laitteensa ensin Japanin markkinoilla, jotka ovat sille ensi arvoisen tärkeät. Maailmanjulkaisulla Sony pyrkinee kuromaan umpeen etumatkaa, jonka kilpaileva Microsoftin Xbox 360 ehtii vuoden aikana saavuttaa. Arviot siitä, onko viivästymisestä enemmän haittaa vai hyötyä Sonylle, ovat vaihdelleet - toisaalta Microsoft saa etumatkaa, mutta samalla odotuksen uskotaan luovan positiivista hypeä PS3:lle.

Lähde:
ComputerAndVideoGames.com


 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • The Yankee Groupin mielestä PS3 voittaa (19 elokuuta 2006)
  • PlayStation 3:een piirituki PS2-peleille (6 kesäkuuta 2006)
  • E3: Sony esitteli PlayStation 3:a (9 toukokuuta 2006)
  • Suuret kulut huolena DVD-sukupolven vaihdoksessa (26 maaliskuuta 2006)
  • Sony ei aio rajoittaa kuvan tarkkuutta HDMI-yhteensopimattomille laitteille (17 maaliskuuta 2006)
  • Sony pelkää PS3:n viivästyvän (22 helmikuuta 2006)
  • Pelien kehitystyö söi Electronic Artsin tuotot (7 helmikuuta 2006)
  • Sony lupaa yhä PlayStation 3:a kevääksi (10 joulukuuta 2005)
  • « Edellinen otsikko
    Uusi versio DC++:sta julkaistu
    Seuraava otsikko »
    Vertaisverkoissa toiminut lapsipornorinki napattu
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    Werewolf_ (Member) 19.3.2006 16:41 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Quote:
    Viihdeelektroniikkajätti Soby
    heh hee, sattuu sitä muillekkin virheitä =P

    Tuo nyt oli odotettavissa, vaikka kuinka muuta väittivät aluksi. Samantien tulemaan jouluksi vähän ylihintaan ni rahaa tulee sangoittain.
    Mutta ei voi mitään jos on paranneltavaa. Mieluummin myöhässä ja loppuun asti viimeistelty ku hätäsesti suhastu joka kaatuu tunnin käyton jälkeen :)

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 19.3.2006 16:44

    Sokar80 (Senior Member) 19.3.2006 21:55 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Niin toivon mukaan se on viimeistelty versio ainakin X-BOX 360 oli huono virtalähde olin stokkalla helsinkissä ne esitteli uutta x360 ja virta lähde hajosi siinä microsoftin myynti edustaja nolona niin ja oli niillä 3D piiri sarjan yli lämpenemis ongelma jonka takia monet joutu vaihtamaan X360 ei mitään parasta mainosto muutenkin ? microsoftille
    -Rex- (Senior Member) 20.3.2006 5:21 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Juu onhan noita äksäpokseja hajoillut, mutta eipä itsellä eikä kellään tutulla ole ollut sen kanssa yhtään mitään joten tyytyväinen olen ollut. Sonyn tuntien vaikka tuolloin vasta markkinoille tulee niin keskeneräinen se on sittenkin. Hinta vain ratkaisee tuleeko laite jouluna pakettiin vai ei. Sonyn viimeaikaisten kikkailujen vuoksi en tuosta lootasta kovin paljon ylihintaa tule maksamaan.
    Sokar80 (Senior Member) 24.3.2006 4:16 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    tosta linkistä löytyy mukava uutinen että sony aikoo parantaa huonot tavat

    http://ps3.ign.com/articles/697/697656p1.html

    leksas (Junior Member) 25.3.2006 20:02 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Muistaakseni PS2 julkaisussa myöhästymistä odottaneet huhut todettiin 99,9% vääriksi. Seuraavana aamuna kerrottiin että konsoli myöhästyy kuin myöhästyykin.

    Samaa tässäkin varmaankin.
    Sokar80 (Senior Member) 20.4.2006 8:14 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    This Article On Our Video Game Forum
    By Donald Kaufman

    After all, Ridge Racer without Playstation is like cornflakes without the milk

    It seems every time there's a new Playstation launched, a Ridge Racer title is alongside for the ride. And the word from Japanese magazine Famitsu is that the Playstation 3 launch is no exception.
    This is welcome news for us at PS3 News, since we're still not quite over the heartbreak of Ridge Racer 6 being available solely on Xbox 360.Expect to see a fully playable debut at next month's E3 with online multiplayer capability for up to fourteen players. According to CVG, RR7 is being developed by series producer Hideo Teramoto, directed by Masaya Kobayashi, and audio being performed by Hiroshi Okubuo.
    Between Ridge Racer 7 for the PS3 and the upcoming Fast And The Furious: Tokyo Drift for the PS2 and PSP, there will certainly be no lack of sliding cars on Sony game systems in the forseeable future.

    Wed, 2006-04-19 19:29
    Playstation 3 or Xbox 360!

    All trademarks and logos belong to their respective owners. All other content is Copyright © 2005-2006 PS3News.Ca - All Rights Reserved
    Sokar80 (Senior Member) 20.4.2006 8:24 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    http://www.ps3news.ca/04012006/20/ps3_used_hdmi_at_gdc_after_all

    kaikki tarpeellinen PS3 ja muutakin linkissä
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia | Vertaa kännykkäliittymiä
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy