User Käyttäjä Salasana  
   
torstai 16.10.2008 / 04:47
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > p2p-juttu yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen?
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

P2P-juttu Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen?

Jari Ketola @ 9.10.2004 16:27

P2P-juttu Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen?Yhdysvaltain elokuva- ja levyteollisuuden edustajat ovat jättäneet Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen esityksen, jossa vaaditaan elokuisen päätöksen kumoamista. Tuolloin liittovaltion valitustuomioistuin piti ennallaan keväällä 2003 alemmassa tuomioistuimessa annetun päätöksen, jonka mukaan P2P-ohjelmia valmistavat yritykset eivät ole vastuussa ohjelmilla tehtävistä tekijänoikeusrikoksista. Sekä MPAA että RIAA allekirjoittivat esityksen, jossa todettiin, että tekijänoikeuksien arvo romuttuu, mikäli oikeuden tulkinta jää voimaan.

"Tämä on eräs tärkeimmistä tekijänoikeutta käsittelevistä tapauksista, joka on saatettu tämän oikeuden käsiteltäväksi," järjestöt sanoivat korkeimpaan oikeutene toimitetuissa asiakirjoissa. "Nyt esitetyn kysymyksen ratkaisu tulee määrittämänä hyvin pitkälti tekijänoikeuksien merkityksen digitaalisena aikakautena."

Viihdeteollisuudella, etenkin musiikkiteollisuudella, on meriittilistalla useiden P2P-verkkojen toiminnan häiritseminen ja vaikeuttaminen -- joissain tapauksissa jopa konkurssiin ajaminen. Paras esimerkki tästä lienee Napster. Viimevuotisen päätöksen nojalla hajautetut P2P-verkot, kuten Kazaa ja Morpheus ovat perusluonteeltaan erilaisia. Ohjelman kehittäjä ja levittäjä ei voi vaikuttaa ilman keskuspalvelinta toimivan P2P-verkon sisältöön, eikä ohjelman kehittäminen siirrä vastuuta käyttäjiltä valmistajalle.

Useiden ryhmittymien mukaan korkeimmalla oikeudella ei ole mitään syytä ottaa juttua uudelleenkäsiteltäväksi. Aikaisemmat päätökset nojaavat ns. Betamax-jutun tulokseen, jossa todettiin, ettei videonauhureiden valmistajat ole vastuussa nauhureilla tehtävistä laittomista kopioista. Samat tahot muistuttavat myös siitä, että videonauhureiden yleistyminen loi täysin uuden viihdeteollisuuden haaran, joka kukoistaa vielä tänäpäivänäkin. Innovaatioiden rajoittaminen rajoittaa samalla myös potentiaalisia markkinoita ja niiden kasvua.

Viihdeteollisuuden mukaan P2P-yritysten pitäisi kuitenkin kantaa vastuuta ja suunnitella ohjelmansa siten, että laittoman materiaalin jakaminen voidaan estää.

Lähde: News.com

 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • P2P-verkkojen kohtalo korkeimman oikeuden käsittelyssä (30 maaliskuuta 2005)
  • Intel liittyy vertaisverkkojen tukijoihin (4 maaliskuuta 2005)
  • Pystyykö Sharman kontrolloimaan Kazaata? (2 joulukuuta 2004)
  • MPAA:n haasteet vastatuulessa (28 marraskuuta 2004)
  • Kazaa-oikeudenkäynti alkaa maanantaina (28 marraskuuta 2004)
  • P2P-verkot vapautettiin viihdeteollisuuden syytöksistä (19 elokuuta 2004)
  • « Edellinen otsikko
    Australian vetoomustuomioistuin hylkäsi Sharmanin valituksen
    Seuraava otsikko »
    60 gigatavun iPod näköpiirissä
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    jmpk (Senior Member) 10.10.2004 5:05 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    "Viihdeteollisuuden mukaan P2P-yritysten pitäisi kuitenkin kantaa vastuuta ja suunnitella ohjelmansa siten, että laittoman materiaalin jakaminen voidaan estää."
    Miten p2p-ohjelma suunnitellaan niin ettei laitonta materiaalia jaettaisi? Silloin se ei enää olisi p2p-ohjelma, vaan joku ihan muu(mun käsityksen mukaan)
    Xanadu (Member) 10.10.2004 9:23 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Ratkaisu viihdeteollisuuden vaatimaan laittoman materiaalin suodatukseen lienee se että P2P -softan käyttäjät itse poistavat laittoman materiaalin jaettavien tiedostojen listalta. Ei liene kovinkaan vaativa suoritus.

    On toivottavaa että yhä useampi toimisi näin jotta ohjelmien suunnittelijat voisivat tulevaisuudessa kehittää vertaisverkoista paljon nykyistä toimivampia ja saataisiin samalla myös viihdeteollisuus ymmärtämään P2P -ohjelmien edut.

    Elokuva- ja musiikkiteollisuus puhuu jatkuvasti vertaisverkkojen haitallisuudesta vaikka on selviä selviä todisteita siitä että paljon parjatut P2P-softat ovat erinomainen apuväline ennakkoluulottomalle musiikin ystävälle mielenkiintoisten artistien etsimisessä.

    Ainakin puolet viimeisen kahden vuoden levyhankinnoistani olisi jäänyt tekemättä ilman vertaisverkkojen antaman "ennakkokuuntelun" mahdollisuutta.

    Mielettömintä näissä loputtomissa oikeudenkäynneissä vertaisverkkojen käyttäjiä vastaan on se että nämä jakaessaan valtavia määriä musiikkia tai elokuvia samalla auttavat viihdeteollisuutta myymään tuotteitaan.

    Onkohan viihdeteollisuudella sittenkään kaikki kotona?
    chopper (Moderator) 10.10.2004 11:31 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Onhan se p2p ohjelma vaikkei mitään laitonta sielä jaettaisi.

    Esim. bt on erittäin arvokas softa pienille ryhmille jotka jotain tuottavat ja ei ole varaa suuriin palvelimiin.
    SandboX (Inactive) 11.10.2004 2:00 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Mielestäni isot p2p verkot pitäisi lopettaa...kokeiltuani muutamaa ..pitää sanoa että se LAPSI porno törky määrä ym ...siihen pitäis ottaa kantaa moista ei DC;ssä näy...ja ne chätit ..nehän on sanosko sairaille ihmisille. DC:ssä ei sallita mitään tuohon suuntaan vittaavaa kielenkäyttöä.
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia | Vertaa kännykkäliittymiä
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy