User Käyttäjä Salasana  
   
sunnuntai 5.7.2009 / 04:10
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > pienet levy-yhtiöt kieltäytyvät applen ehdoista
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Pienet levy-yhtiöt kieltäytyvät Applen ehdoista

Petteri "dRD" Pyyny @ 29.6.2004 20:40

Pienet levy-yhtiöt kieltäytyvät Applen ehdoistaYli kahdeksaasataa brittiläistä ns. itsenäistä levy-yhtiötä edustava Association of Independent Music on kehottanut jäsenyrityksiään kieltäytymään Applen tarjoamasta sopimuksesta musiikin levitysoikeuksista iTunes-palvelussa.

Apple on tarjonnut pienille levy-yhtiöille sopimusta, jonka kestona olisi kolme vuotta ja kappaleista olisi sovittuna kiinteä korvaus koko kolmen vuoden ajaksi. Levy-yhtiöt pelkäävät että Apple saattaa tulevaisuudessa esim. nostaa kappaleiden hintoja, jolloin Applen osuus tuloista kasvaisi, mutta levy-yhtiöiden käteen saama summa pysyisi samana kuin aiemminkin. Lisäksi kolmivuotinen sopimus alalla, joka on käytännössä ollut olemassa vasta noin vuoden ajan, on AIM:n mielestä kohtuuton.

Ongelma on varsin kriittinen Applelle, kun yhtiö aikoo laajentua myös loppuihin Euroopan maihin lokakuussa, sillä Euroopassa itsenäisten levymerkkien osuus levymyynnistä on yksi maailman korkeimpia, yli 25%.

Lähde: Wired

 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Indie -levy-yhtiöitä iTunesiin (21 heinäkuuta 2004)
  • Brittien verkkomusiikkilista avataan syyskuussa (28 kesäkuuta 2004)
  • iTunesilta vakuuttava avaus Euroopassa (23 kesäkuuta 2004)
  • iTunes rantautui Eurooppaan (15 kesäkuuta 2004)
  • « Edellinen otsikko
    Helix Player GPL-lisenssin alle
    Seuraava otsikko »
    P2P-käyttäjiä oikeuteen Ranskassa
    Keskustele uutisesta!
     Kommentoi!
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia | Vertaa kännykkäliittymiä
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2009 AfterDawn Oy