User Käyttäjä Salasana  
   
lauantai 6.9.2008 / 10:12
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > ensimmäinen kopiosuojattu cd-levy listakärkeen
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

Ensimmäinen kopiosuojattu CD-levy listakärkeen

Jari Ketola @ 18.6.2004 21:47

Ensimmäinen kopiosuojattu CD-levy listakärkeenYhdysvaltain myyntitilastojen kärkeen on ensimmäistä kertaa noussut kopiosuojauksella varustettu CD-levy. Nielsen SoundScanin julkaisemien tietojen mukaan viime viikon myydyin albumi oli Velvet Revolverin Contraband.

BMG -levy-yhtiön julkaisema albumi käyttää MediaMax -suojausta, josta on maininta myös levyn kannessa. Itse suojaus on puhtaasti ohjelmistopohjainen ja se perustuu käyttöjärjestelmään asennettavaan ajuriin. Ajuri sotkee CD:n ääniraidat, mikäli niitä yritetään lukea ajurin ollessa aktiivinen. Tämän vuoksi esimerkiksi Linux ja Mac OS 9 käyttäjät eivät edes huomaa suojauksen olemassaoloa. Myös Windows-käyttäjät voivat välttyä ohjelmalta poistamalla CD-levyjen automaattisen käynnistyksen käytöstä, tai painamalla shift-näppäintä asetettaessa levy CD-ROM -asemaan.

Luonnollisestikin BMG:n johto tulkitsee levyn menestystä siten, että kuluttajat ovat hyväksyneet kopiosuojatut levyt. Kaikeksi onneksi johdon henkilöt eivät ole töissä markkinointipuolella -- työpaikka olisi varmastikin mennyt alta jo aika päiviä sitten. Jos markkinoille tuodaan Stone Temple Pilotsin ja Guns N'Rosesin ex-jäsenistä koostetun bändin albumi, käy se taatusti kaupaksi kopiosuojauksesta huolimatta. Mikäli kuluttajille olisi tarjottu samaa albumia myös ilman kopiosuojausta, Audio CD -lisenssimaksuista johtuen hieman korkeampaan hintaan, voitaisi kopiosuojauksen hyväkysymisestä tehdä edes jonkinlaisia johtopäätöksiä.

Toisin kuin useat muut kopiosuojausmenetelmät, MediaMax ei sisällä keinotekoisia, fyysisiä virheitä. Näin ollen MediaMax-levyt toimivat likimain kaikissa CD-soittimissa.

Lähde: News.com

 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • Viimeinenkin levy-yhtiö luopui CD-levyjen kopiosuojauksesta (10 tammikuuta 2007)
  • SunnCommilta uusi DVD-CD-hybridi (11 syyskuuta 2005)
  • Shift-näppäin -oikeudenkäynti peruuntuu (12 lokakuuta 2003)
  • Opiskelija syytteeseen shift-näppäimen käytöstä (9 lokakuuta 2003)
  • « Edellinen otsikko
    Salatut DVD:t vastaus tämän vuoden screener-sotkuihin?
    Seuraava otsikko »
    Astra ja 60 eurooppalaista yhtiötä sovintoon HDTV-spekseistä
     Kommentoi!
    Keskustele uutisesta!  
    joppis (Member) 19.6.2004 7:40 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Hemmetti kun ne jenkit ei osaa olla ostamatta niitä kopiosuojaus levyjä. Ne levyt joissa on tollanen suojaus pitää ladata netistä, että levy yhtiöt tajuaa että levy pitää olla normaali audiocd ilman mitään lisä roskaa. Pahinta on se kun jotkun kopiosuojaukset estää levyn toiminnan joissain normaleissa cd soittimissa.
    Xanadu (Member) 19.6.2004 9:18 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Eihän tässä Velvet Revolverin albumissa edes ole mitään kopiosuojausta!

    Shift-nappulaa painamalla on "ongelma" ohitettu! BMG ja kumppanit taitavat pitää kuluttajia ja tietokoneen käyttäjiä tyhmänä porukkana kun uskovat kaiken maailman Media Max -suojausten autuaaksi tekevään voimaan!

    Jos kopiosuojaus on tätä luokkaa niin meillä musiikin rippaajilla ei ole huolen häivää!
    jmpk (Senior Member) 19.6.2004 9:26 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Mitä haittaa tuosta taas on mukamas?

    Varmaan joku on jo tehnyt ohjelman, joka poistaa/korjailee tuota ajuria!
    juppe22 (AfterDawn Addict) 19.6.2004 11:48 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Toikin suojaus toimii vain windowssissa... :D

    Linux: be root. - Windows: reboot.

    Best Linux Distros:
    Gentoo Linux http://www.gentoo.org
    Slackware Linux http://www.slackware.com/
    Linux From Scratch http://www.linuxfromscratch.org/
    ryde10 (Member) 19.6.2004 23:24 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Mikä on Shift näppäin?
    jmpk (Senior Member) 20.6.2004 6:09 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Quote:
    Mikä on Shift näppäin?
    shift on oikealla puolella näppäin ctrl:n ja enterin välissä ja vasemmalla ctrl:n ja caps lock:in välissä. katso tosta kuvasta

    Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen, edellisen kerran viestiä muokattiin 20.6.2004 6:11

    ryde10 (Member) 20.6.2004 6:52 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Kiitos paljon!
    Opolo (Junior Member) 20.6.2004 7:43 Lähetä käyttäjälle yksityisviesti   
    Quote:
    Originally posted by joppis
    Hemmetti kun ne jenkit ei osaa olla ostamatta niitä kopiosuojaus levyjä. Ne levyt joissa on tollanen suojaus pitää ladata netistä, että levy yhtiöt tajuaa että levy pitää olla normaali audiocd ilman mitään lisä roskaa. Pahinta on se kun jotkun kopiosuojaukset estää levyn toiminnan joissain normaleissa cd soittimissa.
    Eipä osaa suomalaisetkaan. Ihminen on idiootti. Suuri osa ei ole ikinä kuullutkaan moisista kuuntelusuojauksista, ja loput ostavat levyn, "koska saan sen kuitenkin ripattua". Ei pahvit tajua, että jollei tätä äänestetä kukkaroillamme loppuvaksi, lopulta joku keksii suojauksen, jota ei saakaan murrettua. Niin niin, jokainen ihmisen keksimä suojaus on murrettavissa, sanotaan. Nyt kun Pelledium ja vastaavat tulevat, en olisi enää lainkaan niin varma tuosta.
     Kommentoi
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia | Vertaa kännykkäliittymiä
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy