AfterDawn logo

Ennakkokopioita verkkoon vuotanut myönsi syyllisyytensä

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
6 kommenttia

Elokuvien ennakkokopioita eli ns. screenereitä verkkoon jakanut yhdysvaltalaismies myönsi eilen syyllistyneensä tekijänoikeusrikoksiin. Russel Sprague, 51-vuotias Illinnoisista kotoisin oleva mies oli levittänyt verkkoon yli 200 screenerkopioista tehtyä elokuvakopiota usean vuoden aikana. Hän oli saanut alkuperäismateriaalin entiseltä näyttelijältä Carmine Caridilta.

Viime vuonna suuren kohun herättäneessä ns. screener-farssissa päädyttiin lopputulokseen, jonka mukaan kaikki Oscareista äänestäville lähetetyt elokuvat merkattiin tietyin tunnistekeinoin. Kun tästä huolimatta neljä ennakkokopiota ilmaantui Internetin P2P-palveluihin, oli Yhdysvaltain liittovaltion poliisilla FBI:lla helppo työ jäljittää elokuvien lähteeksi nimenomaan Caridi. Caridi kiisti syytteet tekijänoikeusrikoksista, väittäen että hän antoi elokuvat lainaan ystävälleen, jota hän piti suurena elokuvien ystävänä ja väitti olleensa täysin tietämätön siitä, että Sprague teki elokuvista digitaaliset kopiot jatkojakelua varten. Syytteet Caridia vastaan hylättiin ainakin toistaiseksi, mutta hänet erotettiin Oscarit jakavasta Yhdysvaltain elokuva-akatemiasta loppuiäkseen tapauksen johdosta.


Screenerit ovat elokuvastuoiden julkaisemia DVD- tai VHS-kopioita uusista elokuvista, joita lähetetään mm. vuokrausketjuille, Oscareista äänestäville Akatemian jäsenille ja elokuvakriitikoille ennen elokuvien varsinaista julkaisua DVD-muodossa.

Lähde: Guardian

6 KOMMENTTIA

gain1/6

Ilmeisesti alkoi omatunto kolkuttaa. No, huono totuuskin on kuitenkin parempi, kuin valhe.

valky2/6

En ole koskaan ymmärtänyt sitä miksi vuokrausketjuillekin pitää lähettää ennakkokappale.
Sen tarkoitus on varmaan 'kysyä' vuokraamolta haluaako se ottaa kyseisen elokuvan valikoimiinsa, mutta koskapa muka olisi kieltäydytty mistään mainstream elokuvan levityksestä.

dRD3/6

Quote:
En ole koskaan ymmärtänyt sitä miksi vuokrausketjuillekin pitää lähettää ennakkokappale.
Osittain siksi, että vuokrausketjujen omat "arvioijat" arvioivat ennakkokopioiden perusteella montko kopiota elokuvasta tarvitan ko. ketjun käyttöön. Tietty esim. mainstream-leffojen kohdalla tuo on varsin tarpeetonta, mutta löytyyhän toki hyvistä vuokrausliikkeistä muitakin kuin mainstream-elokuvia, jotkut suoraan videolle tulevat B-rainat vetävät joskus uskomattomia vuokrausmääriä, varsinkin Euroopassa (useat Van Dammen potkuleffat yhtenä hyvänä esimerkkinä).

hile4/6

No höh, kohta loppuu DVD-versioiden ilmaisennakoiden katselu.
Oiskohan sillä Carmine Caridilla joku kaveri "piireissä" joka jatkais sille leffaystävälle leffojen lainaamista :P

esha5/6

mitä elokuva Russel Sprague on levittänyt? mitä suuria leffoja?

Agent_0076/6

"Something's Gotta Give," "The Last Samurai," "Master and Commander: The Far Side of the World" ja "thirteen" + muita.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT