User Käyttäjä Salasana  
   
perjantai 29.8.2008 / 09:48
Hae:        In English   Suomeksi   På svenska
afterdawn.com > uutiset > mpaa antoi alustavan vastineensa screener-oikeudenkäynnissä
Näytä aiheet
Uutiset
Uutiset

MPAA antoi alustavan vastineensa screener-oikeudenkäynnissä

Petteri "dRD" Pyyny @ 27.11.2003 20:51

MPAA antoi alustavan vastineensa screener-oikeudenkäynnissäMPAA antoi oikeudelle lakimiestensä välityksellä ensimmäisen vastineensa oikeusjutussa, jossa itsenäiset elokuvastudiot ovat haastaneet järjestön oikeuteen syyttäen sitä kilpailun rajoittamisesta.

Juttu juontaa juurensa siihen, että MPAA päätti viime kuussa kieltää jäsenstudioiltaan ns. screenerkopioiden jakelun muille kuin Yhdysvaltain elokuva-akatemian jäsenille (jotka äänestävät vuotuisista Oscar-palkinnoista). Pienet elokuvastudiot pelkäävät tuotostensa nyt jäävän täysin äänestyksissä valtavien suurella rahalla tuotettujen kassamagneettien jalkoihin, kun suurin osa palkinnoista äänestävistä henkilöistä sekä kriitikot joutuvat turvautumaan pelkästään paikallisiin elokuvateattereihinsa ja niiden jakelemaan valikoimaan elokuvia valittaessa.

MPAA väitti oikeudelle antamassaan palautteessa, ettei sillä ole kontrollia jäsenyhtiöidensä toimintaan muutakuin suositusten muodossa. Tuomari suhtautui väitteeseen oikeuden istunnossa hyvinkin skeptisesti ja kysyi MPAA:n lakimiehiltä, että eikö tässä tapauksessa ole siis aivan sama kumota kielto, jos kerran sen noudattaminen tai noudettamatta jättäminen on täysin vapaaehtoista jäsenyritysten puolelta.

Tuomari antoi MPAA:lle viikon aikaa koota puolustustaan ja aikoo antaa päätöksensä jutussa mahdollisesti jo ensi viikon lopulla.

Lähde: Guardian

 

 
Aiheeseen liittyvät uutiset:

  • MPAAta syytetään piratismista (26 tammikuuta 2006)
  • Näyttelijä sakkoihin Oscar screenereiden levittämisestä (24 marraskuuta 2004)
  • FBI tutkii Oscar screener -vuotoa (19 tammikuuta 2004)
  • Pienet studiot voittivat screener-jutun (6 joulukuuta 2003)
  • Päätös DVD-screenereistä perjantaina (4 joulukuuta 2003)
  • Studiot haastoivat MPAA:n oikeuteen (25 marraskuuta 2003)
  • MPAA ja Akatemia yhteisymmärrykseen screenereistä (23 lokakuuta 2003)
  • Kriitikot uhkaavat peruuttaa oman elokuvapalkintogaalansa (20 lokakuuta 2003)
  • MPAA neuvottelee screenereiden kiellosta, muttei taivu asiassa (10 lokakuuta 2003)
  • « Edellinen otsikko
    DVD Forumin komitea hyväksyi HD-DVD:n speksit
    Seuraava otsikko »
    ISP:t maksamaan rojaltimaksuja Kanadassa?
    Keskustele uutisesta!
     Kommentoi!
     

    Seuraa uutisiamme RSS-virtana

    Lue AfterDawnin uutiset suoraan haluamallasi RSS-lukijalla tai lisää uutisemme Googlen, Yahoon tai MSN:n aloitussivullesi.

    RSS -syöte
    Lisää Googlen aloitussivulle
    Lisää My Yahoo! -palveluun
    Lisää MyMSN -palveluun

    Hae uutisia

    Hae uutisotsikoita uutisarkistostamme vuodesta 1999 lähtien.

    Multimedia: AfterDawn.com | AfterDawnin keskustelualueet
    Uutiset: IT-alan uutiset | Uutisia puhelimista
    Musiikkia: MP3Lizard.com
    Tuotearviot: Laitevertailu | Vertaa puhelimia | Vertaa kännykkäliittymiä
    Pelit: Pelitiedostot, pelidemot ja trailerit | Blasteroids.com (engl.)
    Ohjelmat: download.fi | AfterDawnin ohjelma-alueet
    International: AfterDawn in English | Software downloads | Free, legal MP3s | Gaming downloads | AfterDawn på svenska
    RSS -syötteet: AfterDawnin uutiset | Uusimmat ohjelmapäivitykset | Keskustelualueiden viestit
    Tietoja: Tietoa AfterDawn Oy:stä | Mainosta sivuillamme | Sivuston käyttöehdot ja tietoja yksityisyydensuojasta
    Ota yhteyttä: Lähetä palautetta | Ota yhteyttä mainosmyyntiimme
     
      © 1999-2008 AfterDawn Oy