AfterDawn logo

RIAA käräytti joukon opiskelijoita

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
4 kommenttia

RIAA on selkeästi koventamassa piratismin vastaista linjaansa Yhdysvalloissa ja on tällä viikolla haastanut oikeuteen neljä yhdysvaltalaista yliopisto-opiskelijaa laittomien MP3-kopioiden jakamisesta P2P-verkoissa. RIAA vaatii vahingonkorvauksina opiskelijoilta hyvinkin kohtuulliselta kuulostavaa 150'000 dollaria levitetyltä kappaleelta.

Mutta teknisestä näkökulmasta katsottuna RIAA:n sopat ovat taas, jälleen kerran, hieman sekaisin. Osa syytetyistä nuorista on selkeästi tuomionsa ansainnut, he ovat ajaneet opiskelijakämpissään mm. Direct Connect-tiedostojenjako-ohjelmaa ja jakaneet sen kautta tuhansia MP3-kappaleita laittomasti. Mutta ainakin yksi syytetyistä on ajanut koneellaan P2P-ohjelmien sijaan hakukonepalvelinta, josta on pystynyt tekemään hakuja kampusverkossa pyöriville palvelimille, levittämättä kuitenkaan oman koneensa kautta laitonta materiaalia. Ja kuten normaali maalaisjärki sanoo, on hakukoneen haastaminen oikeuteen hakutulosten pohjalta vähintäänkin arveluttavaa.


Lähde: News.com

4 KOMMENTTIA

Pehmis1/4

Aika perkuleen kalliita piisejä tuolla Ameriikan maalla. ;)

NeFer2/4

sanos muuta....tätäkö ne pojat tarkottaa kun puhuvat "hinta-laatu suhteesta".... ;-)

Nalle3/4

No huh huh ei oo tavallisen kansalaisen kiskonnalla taaskaan mitään rajaa !

tarot4/4

Ja tällähän ei ole (taaskaan) mitään vaikutusta varsinaisiin piraattitehtailijoihin.

650000 biisiä kuullostaa tosin aika paljolta..

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT