AfterDawn logo

Ohjelmistoluvat antenniverkon teräväpiirtolähetyksiin nyt jaossa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
4 kommenttia

Antenniverkon teräväpiirtolähetysten alkaminen on jälleen askeleen lähempänä, kun Valtioneuvosto julisti keskiviikkona, että ohjelmistoluvat antenniverkon teräväpiirtolähetyksiin ovat nyt jaossa.

Tarkkaa lukumäärää ohjelmistoluville tiedote (PDF) ei kuitenkaan kerro, vaan tiedotteen mukaan "toimilupia myönnetään verkon lähetyskapasiteetin sallima määrä". Samaisen tiedotteen mukaan Yleisradio saanee automaattisesti itselleen ainakin yhden ohjelmistoluvan televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain nojalla.

Hakuaika ohjelmistoluville päättyy 16.11.2009 klo 16.15, jonka jälkeen voidaan odottaa tietoja lupia hakeneista tahoista ja hieman myöhemmin tietoa luvan saajista. Nyt jaossa olevat ohjelmistoluvat ovat voimassa vuoden 2016 loppuun saakka.

Varsinaisten lähetysten on tarkoitus alkaa ensi vuoden aikana kanavanipuissa HD1 ja HD2 DVB-T2-tekniikan avulla, joten antenniverkon teräväpiirtolähetysten katselua varten kuluttajien täytyy hankkia uusi digisovitin.

4 KOMMENTTIA

tonttila1/4

Kyllä yle taas itkee että on niin kallista kun pitää tuohon teräväpiirtoon satsata ja jos rahaa ei tule niin 300 saa lähteä. Mediamaksua pitää korottaa siis minimissään 5%.. Joka vuosi, tietenkin.

kane_k2/4

ylen terävästä kanavasta voi olla oikeesti jotain hyötyäkin kun esim maikkari lähettäis satavarmasti vähintään sen 12h päivässä chattiä ja muita paskoja mobiilipelejä omalla kanavallaan kun skaalatuilta uusin.. öh sori, retro sarjoiltaan joutaa.

somebodyy3/4

Luuleeko ne vielä että teräväpiirto kannattaa antenniverkossa, kun internet yhteyksien nopeudet vain kasvavat? D'oh.

teppoI4/4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:

Kyllä yle taas itkee että on niin kallista kun pitää tuohon teräväpiirtoon satsata ja jos rahaa ei tule niin 300 saa lähteä. Mediamaksua pitää korottaa siis minimissään 5%.. Joka vuosi, tietenkin.

Mieluummin katson HD-tasoista BBC:n dokumentteja kuin, kuten kane_k huomautti, MTV3/Nelosen ring-a-ling-puhelinpelejä tai chatteja, vaikka sitten TV-maksua nostettaisiin. Makunsa kullakin tietysti.

Somebodyylle taas, että niin kauan kuin ohjelmia katsotaan ensisijaisesti TV:ssä, on luontevaa myös lähettää niitä TV-vastaanottimiin. Yhteyksien nopeudet kasvavat varmasti suurissa kaupungeissa, mutta muualla kasvavat vain yhteyksien hinnat. Lisäksi talouksissa tietokone on yleensä työkalu ja sijoitettu sen mukaisesti. Ei koko perhe tuuppaudu illalla katsomaan lauantai-illan Huumaa johonkin neljän neliön työhuoneeseen, jossa ei ole kuyin yksi työpenkki. Näyttöjen kootkaan eivät vastaa Matti Meikäläisen kotitaloudessa televisioita.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT