AfterDawn logo

Spotifyn tietokoneversio sai offline-tilan

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
9 kommenttia

Pohjoismaissa ja Britanniassa suurta suosiota nauttiva Spotify-sovellus sai tällä viikolla odotetun uudistuksen, kun ohjelman mobiiliversioista tuttu offline-kuuntelutila lisättiin myös ohjelman Windows- ja Mac OS X -versioihin.

Matkapuhelimien tapaan tietokoneella Spotify-ohjelmaa käyttävät tahot voivat siis jatkossa valita luomiensa soittolistojen osalta, että haluavatko he kuunnella niitä myös silloin, kun Spotify ei ole internet-yhteyden ulottuvilla. Valinnan myötä Spotify lataa automaattisesti kyseisen soittolistan kappaleet tietokoneen kiintolevylle, josta ne voi jatkossa kuunnella suoraan.

Ominaisuus on erittäin käytännöllinen matkustaessa, jolloin kannettavaa tietokonetta ei voi välttämättä pitää jatkuvasti internet-yhteyden ääressä kappaleiden kuuntelemista varten.

Spotifyn lataamat kappaleet on suojattu ohjelman kehittäjien omilla suojausmekanismeilla, joten kappaleiden kuuntelu onnistuu ainoastaan Spotify-ohjelmalla. Lisäksi offline-kuuntelu toimii ainoastaan kymmenen euron kuukausimaksua maksavien Premium-käyttäjien keskuudessa, jonka lisäksi kappaleita voi säilöä tietokoneelle kerralla 3333 kappaletta, vaikka tietokoneen kiintolevyiltä löytyisikin enemmän tallennustilaa.

9 KOMMENTTIA

juuSOS1/9

Näköjään ilmestyi Spotifyn avaamisen/updaten jälkeen tommonen nappula alakulmaan:

Teku0072/9

Pystyisköiskö noita tietokoneella offlineen ladattuja siirtää puhelimeen ja kuunnella puhelimen spotifyn offlines, ettei tartte erikseen värkätä puhelimel nettiin niit lataa. Ja kai sama premium account käy sekä puhelimes että tietokoneel.

JuhaW3/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Teku007:

Pystyisköiskö noita tietokoneella offlineen ladattuja siirtää puhelimeen ja kuunnella puhelimen spotifyn offlines, ettei tartte erikseen värkätä puhelimel nettiin niit lataa. Ja kai sama premium account käy sekä puhelimes että tietokoneel.

Ei pysty koneelta siirtämään minnekään. Sama Premium käy kyllä koneessa ja puhelimessa, vaikka samaan aikaan. Tuli juuri hankittua itsekin Premium ja Androidilla käytän Spotifyta nyt myös.

Divisor4/9

Lainaus:

Lisäksi offline-kuuntelu toimii ainoastaan kymmenen euron kuukausimaksua maksavien Premium-käyttäjien keskuudessa

Hö. Olisi se voinut toimia myös ilmaiskäyttäjien keskuudessa, vaikkapa sitten pienemmällä kappalemäärällä D:

JuhaW5/9

Täytyy niiden jotain keksiä Premium asiakkaita saadakseen. Pelkillä mainostuloilla ei pitkälle pötkitä. :) Tietokoneessa ei niin väliä ole, mutta puhelimella ihan kätevä ominaisuus.

Samuli236/9

Lainaus:

Lainaus:

Lisäksi offline-kuuntelu toimii ainoastaan kymmenen euron kuukausimaksua maksavien Premium-käyttäjien keskuudessa

Hö. Olisi se voinut toimia myös ilmaiskäyttäjien keskuudessa, vaikkapa sitten pienemmällä kappalemäärällä D:

Näin ei saataisi kappaleiden väliin mainoksia, joten homma ei toimi.

Gilbertt7/9

Ja miten tämä eroaa muista samanlaisista "musiikin vuokraus" palveluista, esim. Sonera MusicPlayeristä? Paitsi, että Soneran lisenssi kattaa 3 konetta Spotifyn yhden sijaan.

JuhaW8/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Gilbertt:

Ja miten tämä eroaa muista samanlaisista "musiikin vuokraus" palveluista, esim. Sonera MusicPlayeristä? Paitsi, että Soneran lisenssi kattaa 3 konetta Spotifyn yhden sijaan.

Soneran music playerin voi saada vain Soneran asiakas. Ei kiitos Soneraa, millään muotoa.

Alexisa9/9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Gilbertt:

Ja miten tämä eroaa muista samanlaisista "musiikin vuokraus" palveluista, esim. Sonera MusicPlayeristä? Paitsi, että Soneran lisenssi kattaa 3 konetta Spotifyn yhden sijaan.

Et ole tainnut kokeilla sitä Soneran viritystä? Ennemmin sahaan tylsällä puukolla ranteet auki kuin käytän sitä Soneran purkkaviritystä. käytettävyys ohjelmissa on täysin eri tasolla. Kunhan Spotify nyt vain saisi sen S60 version tuosta ohjelmasta vihdoin valmiiksi, muuten on pakko hankkia taas yksi puhelin lisää ja ostaa Android känny.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT