AfterDawn logo

Miniläppärit piristivät vaisua kodinelektroniikan kauppaa

Ilkka Ketola Ilkka Ketola

Suomalaisten innostus hankkia kodintekniikkaa on edelleen selkeästi viime vuotta alhaisemmalla tasolla, selviää kodintekniikka-alan yhteistyöfoorumi Kotekin tuoreesta tilastojulkaisusta. Kauppa on ollut jokaisessa tuoteryhmässä viime vuotista vaisumpaa sekä kappalemäärältään että myyntiarvoltaan. Kotek kuitenkin muistuttaa, että viime vuoden kovat myyntiluvut selittyvät osittain kaapeliverkon digitalisoinnilla sekä kuumimmillaan olleella taulutelevisiobuumilla, joten niiden tasolle olisi vaikea yltää hyvänäkään vuonna.

Alan kokonaismyynti huhti-kesäkuussa oli 354 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli 455 miljoonaa euroa, eli myynti on pudonnut 22 prosenttia. Luvuissa on mukana viihde-elektroniikka, isot ja pienet kodinkoneet, matkapuhelimet, kodin tietotekniikka sekä kuvausvälineet.

Kotek näkee, että asiakasmäärät ja myydyt kappalemäärät huhti-kesäkuussa viestivät asiakaskunnan luottamuksen heräämisestä. ”Euromääräisen myynnin laskua selittää muutamat merkittävästi pienentyneet tuoteryhmät, kuten digiboksit, sekä useissa tuoteryhmissä nähty tuntuva hintojen lasku. Koko alan keskihinnat laskivat huhti-kesäkuussa 6,9 %:a”, summaa Kotekin puheenjohtaja Jussi Mikkola.


Mikkolan mukaan voimakas hintojen lasku ei enää ole pitkäaikainen ilo. ”Maailmanlaajuisesti tehtaiden ylikapasiteetti ja varastot ovat purkautumassa, mikä johtaa hinnanlaskujen pysähtymiseen, eikä kuluttajien kannata patoutuneita kodintekniikkaostoksiaan juuri enempää lykätä”, toteaa Mikkola.


Yleisestä trendistä poiketen kodin tietotekniikka (+9 %) ja erityisesti kannettavat tietokoneet (+28 %) kasvattivat vahvasti myyntiä. Tammi-kesäkuussa kannettavia koneita myytiin lähes 170 000 kappaletta ja keskihinta laski viime vuoden 720 eurosta 577 euroon. Kasvuun vaikuttivat kannettavien tietokoneiden nopeasti kehittynyt tekniikka ja suorituskyky sekä kuluttajia hellinnyt hintakehitys (-19 %). Edulliset, pienikokoiset, kevyet ja tehokkaat ns. miniläppärit ovat edelleen kodintekniikan kysyttyjä hittituotteita, joiden kysynnän uskotaan kasvavan myös loppuvuodesta.

Televisioiden hinnat laskussa, FullHD-televisiot suosiossa

Taulutelevisioiden kappalemääräisen myynnin tiputus on alku vuonna ollut melko lievä, mutta edes myytyjen televisioiden koon kasvaminen ei auttanut estämään kaupan myyntiarvon tipahtamista 32 prosentilla viime vuoteen verratessa. Taulutelevisioita on vuoden ensimmäisellä puoliskolla myyty noin 218 000 kappaletta, kun vuonna 2008 noin 237 000 televisiota päätyi uuteen kotiin. Toisella vuosineljänneksellä televisioiden myynti tippui 103 000:sta 93 000:een. Huomattavaa oli etenkin plasma-televisioiden kaupan lähes totaalinen stoppi: toisella vuosineljänneksellä plasmojen myynti romahti yli 50 %, ja niitä myyntiin ainoastaan 1700 kappaletta.

Keskihinnat televisioissa laskivat noin 25 %, vaikka niitä pitivät yllä myös yhä kasvava FullHD-resoluution televisioiden kauppa. Kaikista toisella vuosineljänneksellä myydyistä televisioista peräti 60 %:a olikin FullHD–tekniikan televisioita. Isompien 42” ja suurempien kokoluokkien televisiomyynti kasvoi suhteessa viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Suomalaisten suosikiksi on kuitenkin vakiintuneet 32-tuumaiset televisiot, joita kaikista myydyistä LCD-televisioista oli 40 prosenttia.


Audiotuotteiden myynnin lasku oli selkeästi pienempi suhteessa muun kulutuselektroniikan myynnin kehitykseen. Kiitos tästä kuuluu hintavile blu-ray–kotiteattereille, joiden myynnin kasvu ja piti audiotuotteiden keskihinnan laskun ainoastaan 6,3 %:ssa. DVD:n myyntivolyymit taas tippuivat 23 prosenttia ja keskihinnat 12,1 prosenttia.

Kotek povaa blu-raysta joulun hittituotetta miniläppäreiden rinnalle. Kotek uskoo tähän asti myynnin kokonaistasoiltaan kohtalaisen vaisuina pysytelleiden blu-ray–kotiteattereiden ja blu-ray–soittimien myynnin piristyvän merkittävästi joulua kohti mentäessä. Lisäksi pukin konttiin odotetaan LED-tekniikan televisioiden ryntäystä.

Älypuhelinten osuus myyntiarvosta puolet ja laitteista neljännes

Matkapuhelinten myyntimäärä laski alkuvuonna 10 %:a ja kaupan arvo 18 %:a päätyen 136 miljoonaan euroon. Keskihinnat laskivat 15 %:a 188 eurosta 171 euroon. Tammi-kesäkuussa myydyistä lähes 800 000:sta puhelimesta lähes 200 000 oli älypuhelimia, joiden osuus matkapuhelinkaupan arvosta oli puolet. ”Älypuhelimien osuus kasvaa tasaisesti, kun kuluttajille ja yritysasiakkaille tarjotaan laajat mahdollisuudet mm. internet-palvelujen luontevaan käyttöön matkapuhelimen välityksellä”, perustelee Kotekin Mauri Pietikäinen.


Kameroissa kompaktikameroiden (eli pokkareiden) kappalemääräinen myynti säilyi lähes ennallaan tippuen vain 4 prosenttia, mutta keskihintojen yli 16 %:n lasku aiheutti arvon 20%:n miinuksen myynnin kokonaisarvoon. Kuluttajille tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että samalla rahalla saa nyt entistä parempia kameroita. Järjestelmäkameroissa hintalasku oli maltillisempaa (-5 %) ja kappalemäärissä nähtiin jopa hienoista kasvua (2,3 %). Kotekin mukaan kameran koko ja helppokäyttöisyys ovat edelleen kuluttajien tärkeimpiä kiinnostuksen kohteita, mutta uutena ominaisuutena HD-videoteknologia on yhä enemmän toiveissa ja kuvassa mukana.



Kotekin nettisivuilta löytyy tiedote koskien kaikkia tuoteryhmiä sekä huhti-kesäkuun tilastotaulukko:
Kotek Q2 / 2009 tiedote (DOC)
Kotek tilasto 04-06/2009 (PDF)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT