AfterDawn logo

Welhon uudessa kanavapaketissa kanavat saa valita itse

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
11 kommenttia

Maksukanavien tilaamisessa on monien kuluttajien kohdalla ongelmakohtana se, että kuluttajat eivät yleensä saa valita vapaasti ainoastaan niitä kanavia joita he haluavat katsoa, vaan heidän pitää tilata jokin valmis kanavapaketti, jossa on usein "turhia" kanavia.

Pääkaupunkiseudulla operoiva Welho on kuitenkin tuomassa asiaan muutoksen, kun yritys lanseeraa huomenna uuden Welho Mix -kanavapaketin, jossa asiakkaat saavat itse valita paketin sisältämät kahdeksan maksukanavaa.

Welho Mixin kuukausimaksu on 24,90 euroa ja valittavien kanavien joukko pitää sisällään yli 60 kanavaa, joihin kuuluvat mm. MTV3:n (MTV3 Fakta, MTV3 AVA jne.), Discoveryn (Discovery Science, Discovery World jne.), Eurosportin, Disneyn, BBC:n ja SVT:n maksukanavia.

"Asiakkaat haluavat itse valita omassa televisiossaan tarjolla olevan viihteen. Welho Mix on enemmän kuin osuva vastaus näihin toiveisiin, sillä päätimme tehdä Mixistä täysin vapaasti asiakkaan oman mielen mukaan koottavan paketin. Ja kun mieli muuttuu, kanavasisällön voi helposti muokata uudeksi Welhon verkkopalvelussa", kertoo Welhon liiketoimintajohtaja Johan Flykt yrityksen tiedotteessa.

11 KOMMENTTIA

kane_k1/11

viimeksi kun katselin kanavapakettien tarjontaa lumotv:ltä niin itseä kiinnostavien kanavien suhdeluku taisi olla 4:10 jokaisessa paketissa. että jospa lumokin tajuaisi joskus lanseerata tällaisen paketin niin voisin miettiä tilaamista uudemman kerran.

Yesse2/11

No oho!:O.Tämähän pitää hankkia.

kirjaamo3/11

Huomenna julkistetaan kaikki 60 kanavaa joista valita. Luultavasti menee hankintaan nykyisen Maikkarin Kanavapaketin tilalle.

itago4/11

Taas paketillinen jämäkanavia. Jos saisi valita pelkästään esim. Canalilta ja Viasatilta urheilukanavat niin tää vois olla jo ihan hyvä diili.

friis5/11

Vielä kun onnistuis tilata noita kanavia yksittäin... Tuolta listalta löytyisi kolme kanavaa jotka ottaisin, mutta en ala maksamaan niistä ja viidestä kanavasta joita en halua 25 euroa kuukaudessa.

jehu806/11

Listasta suurin osa on juurikin näitä "jämäkanavia" joita kukaan ei halua. Täysin vapaa valinta olisi paras, ihan kaikista kanavista. Viasat ja Canal vaan eivät taida antaa myydä kanaviaan erikseen, niin minkäs teet. Voisin maksaa sen 25 eur/kk, jos saisin valita täysin vapaasti vaikkapa sen kahdeksan kanavaa.

jani19877/11

Anvia ottakkaa mallia!!!!

Sokar808/11

Ja nämä jämä kanavat ovat niitä lähes ilmais kanavia mut kun ne tuketaan johonkin kanava pakettiin niin hintaa voidaan lisätä hintaan 10€

varmaakin noihin hyviin paketteihin tulee jokin ala raja että et saa jotain kanavaa 5€ kk


snoy9/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti itago:

Taas paketillinen jämäkanavia. Jos saisi valita pelkästään esim. Canalilta ja Viasatilta urheilukanavat niin tää vois olla jo ihan hyvä diili.


Ei taida lähteä Canal+ eikä Viasat mukaan tähän soppaan, koska haluavat saada omastaan täyden hinnan eli koko paketin myytyä kerralla, mieluiten vielä 6-12 kk sopimuksella (vrt. URHOtv 12 kk sopimus vaikka ohjelmistossa ainoastaan SM-Liiga ilman Playoffseja + tulossa Veikkausliiga).
Eikä varmaan kaikki kanava-/ohjelmayhtiötkään suostu tähän, koska tällainen vapaa paketointi ei takaa myyntiä verrattuna kiinteään pakettiin jossa yhtiöt saisivat jokaisesta tilauksesta kanavistaan tuottoa...

chatboy10/11

Hehhehe, todella naurettavaa ja asiakkaiden aliarvioimista Welholta. Listalta ehkä pari-kolme kanvavaa voisin katsoa mutten ala lähteä makselee 25e/kk ja loput noista kanavista en katsele vaikka ilmaiseksi saisi. Joku keskituloinen perheen isi/äiti voisi kompastua/innostua tähän "tarjoukseen".

tonttila11/11

Ei tuosta listasta löydy 8 kanavaa joita katsoisi edes ilmaiseksi saati sitten alkaisi maksamaan. Jos kympillä saa valita 4, otan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT