AfterDawn logo

Yllätyskäänne toi Piraattipuolueelle parlamenttipaikan

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
15 kommenttia

Saksassa paikallisia piraatteja edustava Piratenpartei-puolue on saanut oman edustajan maan parlamenttiin, kun aiemmin Saksan sosiaalidemokraatteja edustanut Jörg Tauss päätti loikata Piratenpartein riveihin. Taussista tuli täten ensimmäisen piraatti-ideologiaa tukeva henkilö, jonka kansalaiset ovat valinneet parlamenttiin.

Taussin loikkauksen syy löytyy uudesta lapsipornoa sensuroivasta laista, jonka Saksan liittopäivät hyväksyivät tämän viikon perjantaina. Uuden lain myötä Saksaan luodaan Suomesta tuttu internetin sensurointijärjestelmä, jonka tarkoitus on estää Saksassa asuvien ihmisten pääsy lapsipornoa sisältäville internet-sivustoille.

Myös Saksassa esto toteutetaan DNS-tasolla, jonka myötä ihmisille näytetään varoitussivu, jos he aikoivat pyrkiä sulkulistalla olevalle sivustolle. Saksassa ihmisten pääsyä kyseisille sivustoille ei kuitenkaan estetä kokonaan, vaan surffaajat voivat ohittaa halutessaan varoituksen ja jatkaa haluamalleen kohdesivulle. Varoitussivun tarkoitus on siis lähinnä muistuttaa surffaajille, että tietynlaisen sisällön katselu ei ole lain mukaan sallittua Saksassa.

Tauss ei siis hyväksynyt uutta lakia, eikä hän ilahtunut Saksan sosiaalidemokraattien sille antamasta tuesta, jonka johdosta hän vaihtoi puoluetta.

Tauss jatkaa poliittista uraansa näillä näkymin syyskuuhun asti, jolloin Saksassa pidetään seuraavat parlamenttivaalit. Taussin epäillään kuitenkin syyllistyneen lapsipornon ostamiseen ja hallussapitoon, joten hänen poliittinen uransa saattaa loppua jo aiemmin.

Euroopan parlamentin vaaleissa Piratenpartei sai noin 0,9 prosentin osuuden äänistä, ja puolueen kannatuksen pitäisi nousta syksyyn mennessä vähintään viiteen prosenttiin, jos se haluaa uuden edustajan maan parlamenttiin.

15 KOMMENTTIA

kheetor1/15

Siiiiiiiis hänen epäillään sekaantuneen lapsipornoon koska on tällaista sensuuria vastaan vai onko asiasta jotain muita todisteita?

Quiote2/15

Ei niin hyvä juttu jos epäilyt käyvät toteen Taussin kohdalla. Parhaimmillaan piraattipuolue saa Saksassa huonon maineen puolueena jonka riveihin tulevat tälläiset hämärät tyypit puolustamaan "oikeuksiaan" katsoa epäilyttävää materiaalia.

Artsigon3/15

Kyllä sen nyt ymmärtää jos joku warez henkilö menee. Siinä mitään ole. :)

Lapsiporno taas on niin sairasta kun vain voi. Joku ihan perus warez politiikko sinne niin hyvä. Hämärä veikot alas.

Kannatus pitää saada korkealla ni saadaan vaikuttaa vähän lakeihin paremmin. :)

Teku0074/15

Joo ei ollukkaa hyvä uutinen, huonoa julkisuutta piraateille :(.

Miksi piraattipuolue saksassa vastustaa tätä sensuurilakia? Jos a) se kumminkin on hyvän asian puolesta, sairasta toimintaa vastaan, ja b) napinpainalluksella kierrettävissä, mikä 'kumoaa' sen väitteen että laki on huono pelkästään jos 1% estetyistä sivuista ei välttisti sisällä lapsipornoa.

(omasta mielestäni se 1% on pieni hinta Suomessakin maksettavaksi suuremmasta hyvästä. Vaikka jotkut siitäkin napisee.)

DraReb5/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Teku007:

Miksi piraattipuolue saksassa vastustaa tätä sensuurilakia? Jos a) se kumminkin on hyvän asian puolesta, sairasta toimintaa vastaan, ja

Syyhän löytyy siitä että sensuuri ei ole muutakuin kallista sanahelinää asian puolesta. Jos ne miljoonat jotka kuluvat listan ylläpitoon pistettäisiin lapsipornon estämiseen muutoin eli normaaleilla poliisi toimilla. Olisi tulokset konkreettisia eikä vain lakaistaisi asiaa maton alle. Sensuurilla ei vähennetä lapsipornoa tai auteta yhtäkään sen uhria joten se on täysin turha, kallis ja poliittinen keinuhevonen jolla sensuuria yritetään saada hyväksytyksi!

MissBlue6/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Teku007:

mikä 'kumoaa' sen väitteen että laki on huono pelkästään jos 1% estetyistä sivuista ei välttisti sisällä lapsipornoa.

(omasta mielestäni se 1% on pieni hinta Suomessakin maksettavaksi suuremmasta hyvästä. Vaikka jotkut siitäkin napisee.)

Vaan kun juttu nyt vaan on niinpäin, että sitä lapsipornoa estetyiltä sivuilta löytyy maksimissaan se 1% ja muu on ihan normaalia tavaraa. Toki kiihkoilijoiden mielestä homoporno, S&M, omaa poliittista mielipidettä vastustavat sivustot sun muu "saasta" pitää ehdottomasti sulkea pois netistä.

TuPP37/15

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Teku007:

Miksi piraattipuolue saksassa vastustaa tätä sensuurilakia? Jos a) se kumminkin on hyvän asian puolesta, sairasta toimintaa vastaan, ja

Syyhän löytyy siitä että sensuuri ei ole muutakuin kallista sanahelinää asian puolesta. Jos ne miljoonat jotka kuluvat listan ylläpitoon pistettäisiin lapsipornon estämiseen muutoin eli normaaleilla poliisi toimilla. Olisi tulokset konkreettisia eikä vain lakaistaisi asiaa maton alle. Sensuurilla ei vähennetä lapsipornoa tai auteta yhtäkään sen uhria joten se on täysin turha, kallis ja poliittinen keinuhevonen jolla sensuuria yritetään saada hyväksytyksi!

Niin tosiaan, itsekkin ihmettelin miksi joku vastustaisi ilman sen kummempaa syytä tällaisen sensuuria. Kun eipä tuosta mitään hyötyäkään ole jos sen voi kiertää.

TuPP38/15

Hei, muuten, miten aikaisemmin oli tällainen otsikko:

"Piraattien saaliina 7 prosenttia äänistä ja paikka Euroopan parlamentista"

Niin miten tämä eroaa aikaisemmasta otsikosta? Johtuuko se siitä ettei piraattipuolueella ollut vielä edustajaa parlamentissä vai miten tämä poliitiikka meneekään :D?
(Kyseessa oli siis tyhmäkysymys ja tiedottomuus, ei viisastelu)

Zeitsei9/15

Kyse on siis Saksan parlamenttipaikasta eikä suinkaan EU:n.
Lapsipornosyytöksistä voi olla yhtä tai toista mieltä. Miehen asuntohan ratsattiin keväämmällä, jolloin koneelta löydettiin todisteita lapsipornosta. Mies väitti niiden olevan osa tutkimusmateriaalia, mutta yritäpä tämän päivän maailmassa saada muut moiseen uskomaan.
Toivottavasti todisteet kertomukselle löytyy ja piraattipuolue saisi uuden kunniallisen jäsenen rivistöönsä.

Sendo_10/15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Teku007:

(omasta mielestäni se 1% on pieni hinta Suomessakin maksettavaksi suuremmasta hyvästä. Vaikka jotkut siitäkin napisee.)

Sensuurihan ei poista sisältöä laisinkaan vaan estää pääsyn sisältöön. Kehnosti jos sitäkään.
Mitä hyötyä on suojaverhosta tai aidasta jos tietää että sen takana tehdään lapsille pahaa? Ei se ainakaan auta uhreja, jotkin ihmiset ehkä mielipahalta säästyvät. Sensuuriin laitettu raha voitaisiin ohjata tukemaan poliisien kansainvälistä toimintaa lapsipornon kitkemiseksi. Sensuuri on ongelman välttelyä eikä mikään ratkaisu. Kauniisti sanottuna paska säilyy maton alla vaikka sen sinne lakaisee.

Teku00711/15

Kyllähän se tietty on vain väliaikais ratkaisu. Mutta eikö ne ole parempi piilottaa siksi aikaa kunnes syylliset ehditään löytää? Ei se kovin nopeaa ole (ainakaan ulkomailta), oli budjetissa sitten sensuurin rahat tai ei.

Sendo_12/15

Eli mahdollisesti täysin laillinen sivu syyllistetään ja leimataan ennen mitään kunnollista tutkintaa tai tuomioita. Tällainen kansainvälinen jäljittävä ja tutkiva lapsipornoa jäljittävä porukka olisi tehokas ja tutkinnallisesti oikeudenmukaisempi kuin syyllistys ennen tutkintaa. Vaikka kuinka hyvää tarkoitettaisiin ennakkosensuuri on aina ennakkosensuuri.

ufojätkä13/15

Kaikkee ne politiikot tekeekin saadakseen ääniä. Miksei haasteta oikeuteen operaattoreita, joiden servereissä on lapsipornoo? Ai niin, waretus on pahempi rikos, pyöriihän siinä isommat rahat. Kuka ny lapsista välittäis, ei lapset ole rahaa...

Shadown14/15

Keskeisin juttu koko uutisessa on se, että miten helvetissä puolueloikkari voi loikata puolueeseen, jolla ei ole ainuttakaan edustajaa parlamentissa ennestää ja näin saada parlamenttiin edustajan?

Ilmeisesti se ainakin Saksassa on mahdollista, koska sielä ei näemmä äänestäjien puolueuskollisuudelle lasketa mitään arvoa.

Hybridi15/15

Joo, huonoa julkisuutta piraateille... =(

Lapsiporno on sairasta ja sen saisikin sensuroida koko maailmasta, en voi käsittää miten joku aikuinen pitää pikkulapsista, ällöttävää. :D

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT