AfterDawn logo

IPRED-laki vähensi internet-liikennettä Ruotsissa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
21 kommenttia

Ruotsissa astui keskiviikkona voimaan IPRED-laki, joka antaa tekijänoikeusjärjestöille ja oikeudenhaltijoille mahdollisuuden selvittää luvattomien tiedostonjakelijoiden henkilötiedot. Lain vaikutus näkyi Ruotsissa välittömästi, sillä maan internet-liikenne väheni heti keskiviikkona kolmanneksella.

Netnodin julkaisemien lukujen mukaan ennen uutta lakia Ruotsissa siirrettiin ruuhka-aikoina joka sekunti noin 120 gigabitin edestä tietoa, mutta keskiviikkona tämä lukema putosi 80 gigabitin sekuntinopeuteen.

Ruotsin Piraattipuolueen mukaan liikennöinnissä näkynyt selvä pudotus johtuu täysin uudesta IPRED-laista. Piraattipuolueen varapuheenjohtaja Christian Engström uskoo kuitenkin liikenteen palavaan normaalille tasolle muutaman viikon sisällä. Engströmin mukaan uusi laki on pelottanut joitain ihmisiä, koska kiinnijäämisen riski tekijänoikeudella suojatun sisällön luvattomasta jakamisesta on kasvanut. Engström pitää kuitenkin kiinnijäämisen riskiä edelleen alhaisena.

Tekijänoikeuksia suojelevan Antipiratbyrånin juristi Henrik Pontén sanoi internet-liikenteen vähentymisen osoittavan selvästi sen, että uusi laki toimii.

Anonyymipalvelu mullvadia pyörittävä Fredrik Strömberg kertoi Svenska Dagbladet-lehdelle ihmisten kiinnostuksen kasvaneen uuden lain johdosta selvästi kyseistä palvelua kohtaan. Strömbergin mukaan ihmisten kiinnostus palvelua kohtaan on ylittänyt kaikki palvelulle asetetut ennakko-odotukset.

Ruotsin tilastoviraston tekemän selvityksen valossa ruotsalaisista noin kahdeksan prosenttia käyttää P2P-ohjelmia tiedostojen jakeluun. Piraattipuolueen arvion mukaan Ruotsista löytyy noin kaksi miljoonaa tietokonetta, joissa käytetään P2P-ohjelmia.

Uudistuksen myötä kirjojen julkaisijat ovat lähteneet välittömästi hyödyntämään uuden lain tuomia lisäoikeuksia. Heidän kohteenaan on yksittäisen palvelimen pyörittäjä, joka tarjoaa julkaisijoiden mukaan luvatta ladattavaksi yli 3 000 äänikirjaa. Kyseistä tapausta seurataan Ruotsissa suurella mielenkiinnolla, koska kyseinen tapaus kertoo yrityksille ja tekijänoikeusjärjestöille millaisia todisteita luvattomasta tiedostonjakelusta pitää oikeudelle näyttää, jotta jakajan henkilötiedot selviävät.

Netnodin liikennöintimittaukset viimeisen viikon ajalta

21 KOMMENTTIA

poppah1/21

Jos ei muuta hyvää, niin ainakin luulisi kapasiteettiä vapautuvan ja netin käytön nopeutuvan.

Betrayed2/21

Lainaus:

Tekijänoikeuksia suojelevan Antipiratbyrånin juristi Henrik Pontén sanoi internet-liikenteen vähentymisen osoittavan selvästi sen, että uusi laki toimii.

Laki toimii, joopa joo.

Solonen3/21

Hyvin jännä...
Oma mielipide on että jos haluatte vähetää waretusta, laskekaa hintoja..
ei köyhillä opiskelijoilla (lue minulla) ole varaa maksaa 20+€ yhdestä levystä, jolla on 12 kappaletta tai 50€+ pelistä, jonka pelaa läpitte yhdessä päivässä. Opintotuen suuruus on 90€ ja siitä menee matkoihin kuukaudessa 40+€. Do the math!

poppah4/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Solonen:

Nyt kyllä täytyy Salonen sanoa että ei voisi vähempää kiinnostaa sun henkilökohtaiset menot. Oli se sitten hammastuet tai junaliput.

Jos varetus ei ole väärin, ei se ole väärin varakkaallekkaan tai sitten sen on; kaikille.

Aunustico5/21

Laki tuskin toimii, niin kuin sen halutaan toimivan. Viihdeteollisuus tuskin pelastuu tai saa lisää tuloja edes Ruotsissa. Ainoa taho, joka tästä jää selvästi voitolle on nuo anonyymipalvelut.

Kuitenkin käy vielä niin, että nuo anonyymipalveluihin suolletut rahamäärät ovatkin viihdeteollisuudelta pois. Kuinkas sitten laki pannaan?

Solonen6/21

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Solonen:

Hyvin jännä...
Oma mielipide on että jos haluatte vähetää waretusta, laskekaa hintoja..
ei köyhillä opiskelijoilla (lue minulla) ole varaa maksaa 20+€ yhdestä levystä, jolla on 12 kappaletta tai 50€+ pelistä, jonka pelaa läpitte yhdessä päivässä. Opintotuen suuruus on 90€ ja siitä menee matkoihin kuukaudessa 40+€. Do the math!

Nyt kyllä täytyy Salonen sanoa että ei voisi vähempää kiinnostaa sun henkilökohtaiset menot. Oli se sitten hammastuet tai junaliput.

Jos varetus ei ole väärin, ei se ole väärin varakkaallekkaan tai sitten sen on; kaikille.

Korjaus, solonen, ja toiseksi, sanoinko missäänkohtaa että se olisi oikein? :) itse olen vahvasti sitä mieltä että se on väärin. ehdotukseni oli vaan millä voi vähentää + perustelut :P

JasonSco7/21

Ostakaa VPN ja ladatkaa rapidsharesta/netloadista. Sillä torrent jakajiahan kaikki jahtaa. Ja tiedostopalveluista ladattaessa tulee aina niin lujaa kun 100/10 netti jaksaa imeä :)

jusunakki8/21

Lainaus:

Jos varetus ei ole väärin, ei se ole väärin varakkaallekkaan tai sitten sen on; kaikille.

Ei waretus ole varastamista, kukaan ei menetä siinä mitään (paitsi MAFIAA:n mielestä). Jos autovaras voisi kopioida auton itselleen ja alkuperäinen säilyisi vahingoittumattomana, mielestäni se olisi täysin OK

Solonen9/21

Mutta jos oikein tarkkaan miettii kuka häviää, niin se on se auton myyjä, joka ei saa rahaa siitä kopioudusta autosta. Periaatteessahan se ei menetä mitään, mutta sen voi miettiä parilla eri tapaa :P

parazitez10/21

no nyt on sunnuntaiwarettajat pois tieltä... kiva... :)

RAZOR1911
FLT
CENTROPY
VITE
KALISTO

Solonen11/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti parazitez:

no nyt on sunnuntaiwarettajat pois tieltä... kiva... :)

RAZOR1911
FLT
CENTROPY
VITE
KALISTO

Dopeman unohtu :P

Sendo_12/21

Eiköhän se liikenne siitä aika nopeasti taas palaudu. Sama homma kävi Lex Karpelan kanssa aikoinaan. Lopputulos? Ei muutosta.

VPN-palvelut taitavat kylläkin nyt rikastua :D. Pitäisköhän laittaa oma palvelu pystyyn?

jusunakki13/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sendo_:

VPN-palvelut taitavat kylläkin nyt rikastua :D. Pitäisköhän laittaa oma palvelu pystyyn?

No siinä olis kyllä hyvä liikeidea osaavalle. Mutta onko suomessa joku laki joka vaatii lokien pitämistä? Jos on niin menee vähän pohja toltakin.

Thimon14/21

Mites sitten tämä liittyy asiaan? Kertovat, että jokin nettikaapeli olisi vahingossa katkaistu tj.

kolmis15/21

jusunakki aina voi sanoa että hakkeri tuhos logit, ei itseasiassa olis mahdotonta pistää jotakuta tekemään sitä aina tarvittaessa...

OneMember16/21

Onneksi ei meillä... Nostin juuri omaa nettinopeutta tuoon 10Mb:n luokkaan, kun ei enää pari vuotta vanha nopeus riitä mihinkään.

somebodyy17/21

Lainaus:

Netnodin julkaisemien lukujen mukaan ennen uutta lakia Ruotsissa siirrettiin ruuhka-aikoina joka sekunti noin 120 gigabitin edestä tietoa, mutta keskiviikkona tämä lukema putosi 80 gigabitin sekuntinopeuteen.

Ajatteliko ne yhtään että tuolla ei ole oikeasti vaikutusta mihinkään. Kahden miljoonan koneen ratsaus on yksinkertaisesti sanottuna tyhmää.

TPB:n mukaan he siirtävät yksistään 50 -DVD-R -levyä sekunnissa. Se on noin 235Gt/s. Heh, se on 20Tb/päivä.. kokonaisuudessaan ei mitään vaikutusta.

parazitez18/21

ipredator . vpn ja truecrypt full os . siinäs kriminalpolizei sitten bustaa .

coocie9819/21

Lainaus:

Lainaus:

Lainaus:

Jos varetus ei ole väärin, ei se ole väärin varakkaallekkaan tai sitten sen on; kaikille.

Ei waretus ole varastamista, kukaan ei menetä siinä mitään (paitsi MAFIAA:n mielestä). Jos autovaras voisi kopioida auton itselleen ja alkuperäinen säilyisi vahingoittumattomana, mielestäni se olisi täysin OK

Mutta jos oikein tarkkaan miettii kuka häviää, niin se on se auton myyjä, joka ei saa rahaa siitä kopioudusta autosta. Periaatteessahan se ei menetä mitään, mutta sen voi miettiä parilla eri tapaa :P

Tuossa vuoropuhelussa se ongelma onkin sitten aika hyvin paketissa. Seuraava vaihe onkin sitten pohtia, että kielletäänkö auton kopiointi vain todetaanko, että tekniikka on vain ylittänyt vanhan bisnesmallin :)

sikkiim20/21

Muistetaan nyt kuitenkin että kopio ei ole sama kuin aito. Jos kopioisit auton, niin alkuperäisessä olisi aluvanteet ja ilmastointi(vertaa kotelo+ kansilehdykät) näitä ei olisi kopioidussa autossa. Lisäksi voisi puuttua jotain extroja esim moottori oli 1.4 ja alkuperäisessä 2.0 ja automaatti vaihteisto olisikin manuaali.

varas ajalee kopiolla mutta huomaa että olisihan tämä hieno noilla lisäherkuilla, ajaa autokauppaan ja ostaa oman.

kSyiMUoNOEQNcjPK (vahvistamaton)21/21

Now thatÂ’s sblute! Great to hear from you.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT