AfterDawn logo

Viikon TV-muistutus: The Pirate Bay - varkautta vai vallankumousta

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
18 kommenttia

Tämän kuun alussa The Pirate Bayn (TPB) ylläpitäjiä vastaan käytävä oikeustaistelu jäi jännittävään kohtaan, kun oikeuslaitos ilmoitti antavansa ratkaisunsa ylläpitäjien syyllisyydestä vasta ensi kuun 17. päivä.

Pitkää odottelua voi kuitenkin lievittää aukaisemalla tänään television kello 21.00 FST5-kanavalle, jossa esitetään The Pirate Bay - varkautta vai vallankumousta -niminen ohjelma. FST5:n oma ohjelmaopas kuvaa ohjelman sisältöä seuraavasti: "The Pirate Bay on maailman suurin tiedostojenjakosivusto. Se on ollut piikki viihdeteollisuuden lihassa perustamisvuodestaan 2004 asti. Mutta sivusto on myös vahva symboli tekijänoikeuskriittiselle ideologialle, joka peräänkuuluttaa vapaampaa suhtautumistapaa kulttuuriin. Toimittaja: Tomas Lindh."

Jos ohjelmaa ei ehdi katsella tänään, eikä taloudesta löydy tallentavaa digiboksia, voi ohjelman katsoa uudelleen lauantaina, jolloin se uusitaan kello 16.30


PÄIVITYS:
Ohjelman voi katsoa myös Yleisradion Areena-palvelun kautta.

18 KOMMENTTIA

JasonSco1/18

Lainaus:

Jos ohjelmaa ei ehdi katsella tänään, eikä taloudesta löydy tallentavaa digiboksia, voi ohjelman katsoa uudelleen lauantaina, jolloin se uusitaan kello 16.30


Tai lataa The Pirate Baysta :)

jake19122/18

Jotenkin ei yllätä, että juuri Afterdawn.com mainostaa tätä ohjelmaa.

teppoI3/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jake1912:

Jotenkin ei yllätä, että juuri Afterdawn.com mainostaa tätä ohjelmaa.

Oletko ajatellut etsivätoimiston perustamista Lontoon Baker Streetille?

tubbana4/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jake1912:

Jotenkin ei yllätä, että juuri Afterdawn.com mainostaa tätä ohjelmaa.


Niin ja sata muuta (tieto-)tekniikkaan liittyvää sivustoa. Miks siitä sitten pitäis olla yllättynyt? En ihan keksi mitä ajat takaa...

Diazzi5/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jake1912:

Jotenkin ei yllätä, että juuri Afterdawn.com mainostaa tätä ohjelmaa.

Captain Obvious strikes back.

Eniveis, lienee luvassa aikamoista tuubaa itse sivustosta. Useimmiten töllöttimestä tulevat tietotekniikkaan liittyvät ohjelmat yksinkertaistavat asioita niin paljon, että itse asia vääristyy...

OneMember6/18

Lainaus:

maailman suurin tiedostojenjakosivusto

Siis häh? Koska TBP on mennyt Googlen edelle?

masateppo7/18

"Tallentavaa digi-boksia"

Meillä käytetään vielä VHS:iä \o/

Plasticma8/18

Hyvä dokkari meni aivan pilalle kun yllättäen tekstit ei toiminu. Ainakin joka toinen lause jäi puuttumaan. Ettei olisi vain ollut Yleltä tarkoitus peräistä :)
Onneksi on muitakin keinoja katsela ;)

Aunustico9/18

Vahongossa tuli katsottua ja tekstit toimivat moitteetta. Muutamia mielenkiintoisia ja hauskojakin yksityiskohtia oli mukana... Pääpiirteisiin ei dokumentti sinänsä uutta tietoa tuonutkaan, mutta koosti ihan mukavasti kyseisen ajanjakson yhteen pakettiin.

jartar10/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Plasticma:

Hyvä dokkari meni aivan pilalle kun yllättäen tekstit ei toiminu. Ainakin joka toinen lause jäi puuttumaan. Ettei olisi vain ollut Yleltä tarkoitus peräistä :)
Onneksi on muitakin keinoja katsela ;)


Antenniverkosta katsottaessa ei minulla ainakaan ollut ongelmia tekstien kanssa.

Hyvä dokkari oli...

vempula11/18

Ohjelman voi katsoa myös Yle areenassa.

Malboro12/18

Kerrankin kun katsoin jotain televisiosta, niin sitten tekstit ei toiminut tai / ja puoliakaan ei edes kerinnyt lukemaan ½!"#¤%&

Plasticma13/18

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Plasticma:

Hyvä dokkari meni aivan pilalle kun yllättäen tekstit ei toiminu. Ainakin joka toinen lause jäi puuttumaan. Ettei olisi vain ollut Yleltä tarkoitus peräistä :)
Onneksi on muitakin keinoja katsela ;)


Antenniverkosta katsottaessa ei minulla ainakaan ollut ongelmia tekstien kanssa.

Hyvä dokkari oli...

Antenniverkossa juurikin ei itselläni toiminut. Tallentavalla ei tullut ollenkaan tekstejä näkyviin ja tv:n omalla pätki. Onneksi on mm tuo Arena.

tubbana14/18

älkää yleä syyttäkö jos ostitte paskan digivirittimen

Freyor15/18

eniten tässä naurattaa nämä kommentit :)

yamaneko16/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tubbana:

älkää yleä syyttäkö jos ostitte paskan digivirittimen

Juuri näin, ei ollut mitään vikaa tekstien kanssa täälläkään.

Lomitettu17/18

Video löytyy näköjään Youtubesta myös:

http://www.youtube.com/watch?v=5kECwblPQYk

pernite18/18

Lainaus:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jake1912:

Jotenkin ei yllätä, että juuri Afterdawn.com mainostaa tätä ohjelmaa.

Oletko ajatellut etsivätoimiston perustamista Lontoon Baker Streetille?

hah haha hah haaa päivän paras.. sain hyvät naurut tuost kommentista. Mutta vakavempaa asiaa.. onko kukaan miettinyt miksi suomessa ajettiin läpi tämä lex nokiaksi kutsuttu urkinta laki?? onko kellään ajatuksia, itselläni on kyllä mut kommenntei kaipaan kyseiseen asiaan..

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT