AfterDawn logo

TPB-blokin puuttuminen vie operaattorin oikeuteen Norjassa?

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
25 kommenttia

Tekijänoikeusjärjestöt ja mediajärjestöt eivät juuri pidä The Pirate Bay -sivustosta (TPB), jonka takia sivustolle pääsemistä on yritetty estää useissa maissa. Nyt näiden maiden joukkoon on mahdollisesti liittymässä myös Norja, kun internet-operaattori Telenoria on vaadittu estämään asiakkaidensa pääsy TPB-sivustolle.

Telenor on Norjan suurin internet-operaattori asiakkaissa mitattuna, sillä yrityksen internet-yhteyksiä käyttää ainakin 650 000 taloutta. Vaatimuksen taustalla seisovat äänitealan etuja kansainvälisesti puolustava IFPI (International Federation of the Phonographic Industry) ja Norjan elokuvajärjestöt. Nämä tahot lähettivät Telenorille toissa viikolla kirjeen, jossa halutaan yrityksen estävän asiakkaidensa pääsyn TPB-sivustolle seuraavan 14 päivän aikana. Jos asiakkaiden pääsyä TPB-sivustolle ei estetä, haastavat osapuolet Telenorin oikeuteen.

Norjassa IFPI:ä edustava Marte Thorsby uskoo Norjan lakien vastaavan Tanskan lakeja, joten ihmisten pääsyn estäminen TPB:n sivustolle pitäisi onnistua myös Norjassa. Thorsbyn mukaan heillä on todisteita siitä, että Telenorin asiakkaat jakavat tekijänoikeudella suojattua materiaalia TPB-sivuston avulla. Näiden todisteiden avulla IFPI uskoo saavansa TPB-blokin toimintaan Norjassa.

Tekijänoikeusjärjestöt uskovat asian menevän oikeuteen, koska he eivät pidä todennäköisenä, että Telenor suostuisi vapaaehtoisesti estämään asiakkaidensa pääsyn TPB:lle. Thorsby sanoo tekijänoikeusjärjestöjen yrittäneen tehdä yhteistyötä paikallisten operaattoreiden kanssa, mutta operaattorit eivät aio suostua estotoimiin ilman oikeuden määräystä.

Tekijänoikeuksia puolustavat tahot aikovat Tanskan tyyliin haastaa Norjassa oikeuteen ainoastaan yhden internet-operaattorin, koska oikeuden lopullinen tuomio asiasta koskee kaikkia paikallisia internet-operaattoreita.

Tanskassa korkein oikeus ei ole vielä antanut päätöstä maassa voimassa olevasta TPB-blokista. Todennäköisesti myös Norjassa asiasta väännetään kättä korkeimpaan oikeusasteeseen saakka.

Tanskassa ja Norjassa tehtyjen pelinavausten myötä vastaavia toimia voitaneen odottaa sekä Suomessa että Ruotsissa.

25 KOMMENTTIA

nuppi1/25

Hieno homma ja Suomen IFPI on myös haastamassa TeliaSoneraa oikeuteen samasta syystä ihan lähiaikoina. Tässä on toimiva ratkaisu, sensuroidaan kaikki tekijänoikeuksia rikkovat sivustot ja sitä kautta ongelma ratkeaa. Toivottavasti jokainen musiikin tekijä ja tuottaja ottaisi yhteyttä ja ehdottaa vastaavaa toimintaa myös Suomessa alla yhteydenotto linkki http://www.antipiracy.fi/ttvk/palaute/

Tämä keino on nopein ja helpoin keino lopettaa nettipiratismi.

CoB922/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nuppi:

Eiköhän TPB tee aina jotain rinnakkaissivustoja jos itse pääsivulle on kulkuesto :)

jusunakki3/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nuppi:

Tämä keino on nopein ja helpoin keino lopettaa nettipiratismi.

paitsi että se ei toimi koska se on lapsellisen helposti kierrettävissä, eli siis kaikki jotka osaa piratebayta käyttää, osaa toun eston myös kiertää

Sendo_4/25

Lainaus:

Tämä ei aiheuta mitään muuta kuin turhia oikeustaisteluja tehottomien estojen eteen. Sensurointi ja blokkaus kuuluvat kommunistiseen Kiinaan tai Pohjois-Koreaan. Alkoi taas päivä kunnon v***tuksella, kun saa tällaista lukea.

Attin5/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nuppi:

Hieno homma ja Suomen IFPI on myös haastamassa TeliaSoneraa oikeuteen samasta syystä ihan lähiaikoina. Tässä on toimiva ratkaisu, sensuroidaan kaikki tekijänoikeuksia rikkovat sivustot ja sitä kautta ongelma ratkeaa. Toivottavasti jokainen musiikin tekijä ja tuottaja ottaisi yhteyttä ja ehdottaa vastaavaa toimintaa myös Suomessa alla yhteydenotto linkki http://www.antipiracy.fi/ttvk/palaute/

Tämä keino on nopein ja helpoin keino lopettaa nettipiratismi.

Nuppi... sä voit kyllä ihan rauhassa tunkea mainoslinkkisi jonnekin muualle.

Ja mitä uutiseen tulee niin ei kovin lupaavalta näytä. Kuten edellinen henkilö jo totesi...

jusunakki6/25

Lainaus:

Ja mitä uutiseen tulee niin ei kovin lupaavalta näytä. Kuten edellinen henkilö jo totesi...

Niin siis ainoa huolestuttava asiahan tässä on se, jos suomessakin aletaan sensuroimaan mielivaltaisesti sivustoja, just jotain pohjois-korea meininkiä...

"Warettajat"han tässä ei taas menetä mitään, koska ei tämä heihin vaikuta mitenkään. Vois vähän käyttää järkee noi päättäjätkin

Ddarud7/25

Kohta on mainosrahoitteinen proxy kovaa bisnestä kun kaikkialla pyritään TPB blokkaamaan. Ja eiköhän se TPB tee tosiaan aivan itsekin noita kloonisivuja. Tilasin TPB paidan, pakkohan se oli BD.

OneMember8/25

Kyllä pitäisi nopeasti saada oikeudelta kieltävä vastaus noihin blokkeihin, ettei meidän estot mene Kiinaan tai Pohjois-Korean tyylisiksi.

On tuo TO-mafia saatava kuriin, jotta internetti pysyy pystyssä.

Ekaros9/25

Lainaus:

Lainaus:

Ja mitä uutiseen tulee niin ei kovin lupaavalta näytä. Kuten edellinen henkilö jo totesi...

Niin siis ainoa huolestuttava asiahan tässä on se, jos suomessakin aletaan sensuroimaan mielivaltaisesti sivustoja, just jotain pohjois-korea meininkiä...

"Warettajat"han tässä ei taas menetä mitään, koska ei tämä heihin vaikuta mitenkään. Vois vähän käyttää järkee noi päättäjätkin

Miten niin aletaan? Eikö tätä ole jo pidempää harjoitettu?

jusunakki10/25

Lainaus:

Miten niin aletaan? Eikö tätä ole jo pidempää harjoitettu?

Ei?
Paitsi tietty lapsipoke sivustojen...

Sendo_11/25

Lainaus:

Lainaus:

Miten niin aletaan? Eikö tätä ole jo pidempää harjoitettu?

Ei?
Paitsi tietty lapsipoke sivustojen...

Tais olla aika suuri kasa näistäki sivuista vissii ihan perus-pornoa tai joku hissi-firma. Taas näkee kuinka hyvin sensuuri pelittää.

Ande_12/25

Eikö tuollaisen eston pysty kiertämään kirjoittamalla palvelimen ip-osoitteen?

EliTech13/25

Hohhoi. Mitähän ne luulee saavan aikaiseksi. Ensinnäkin tuo aivan lapsellisen helppo kiertää ja toiseksi onhan nuita sivustoja muitakin kuin TPB.

Bonees14/25

Yhdyn täysin Attin kommenttiin.

theval15/25

"Norjassa IFPI:ä edustava Marte Thorsby uskoo Norjan lakien vastaavan Tanskan lakeja"
Mitenkä niin uskoo? Eikö ole perehdytty sen enempää asiaan kuin että uskotaan lakien olevan samanlaiset kuin muuallakin?.

masa9216/25

Hahaa siinähän sensuroivat. Onneksi jos tämä tulee tänne Härmään, niin itse uskoisin olevat kaikelta sensuroinnnilta suojassa, kiitos isp:ni. He ovat kaikkea tälläistä vastaan kuin kukaan vain voi olla.

LordPepsi17/25

Aaaaaaah tämä MAFIA PASKA on sitten niin ihanaa... Miks ykskä palkkamurhaaja ei vaan käy pamauttaa noitten pomoja ? :D No ei..
Mut rehellisesti sanottuna suoraan mafia leffoista tää toiminta.. Jos et tee sitä niin me tapetaan sut, mutta tässä tilanteessa 2000 luvulla ollessa me viemme sut oikeuteen ja nyhdämme sulta kaiken pois.. Ihme säätöö

jusunakki18/25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti masa92:

Hahaa siinähän sensuroivat. Onneksi jos tämä tulee tänne Härmään, niin itse uskoisin olevat kaikelta sensuroinnnilta suojassaolla.

Niin on se tärkeää masallekin päästä TPB:n sivulle jatkossakin ;)

masa9219/25

Voi kuule... Ootappas 20 vuotta niin sensuuri senkun leviää. Kohta listalle joutuvat ulkomaiset pelisivustot, sitten tiibetin vapautusta haluavat, greenpeace, punanen risti, Michael Moore... (ja lista vain jatkuu)

Sendo_20/25

Ei voi kohta enää Rick Rollata :/

Tosiaan alkaa kyllä mennä maailma sekaisin jos muut taipuu tekijänoikeus-lobbylle kaikessa.

somebodyy21/25

Lainaus:

"Warettajat"han tässä ei taas menetä mitään, koska ei tämä heihin vaikuta mitenkään. Vois vähän käyttää järkee noi päättäjätkin

Luuletko että päättäjät ymmärtävät mitään näiden asioiden eteen. He vain kuuntelevat suosituksia, näissä tapauksissa tekijänoikeus järjestöjä..

zipzap22/25

Poistettu

Janiteus23/25

Eipä tuo poista kuin satunnaiset warettelijat jos tulee TBP kielto. Suuria määriä laitonta dataa liikkuu FTP palvelimilla ja privaatti träkkereillä.. On ne niin sankareita kun kaikki pitää sensuroida, nuita torrent sivustoja ei kuitenkaan paljoa ole / tule lisää koko ajan :D

DAMN3D24/25

Minkäköhän lain nojalla he pystyvät käskemään tuota operaattoria blokkaamaan tpb:n?

zipzap25/25

Lainaus:

Minkäköhän lain nojalla he pystyvät käskemään tuota operaattoria blokkaamaan tpb:n?

Tekijänoikeuslaki!
Se on kaikki voipa. Se vaikuttaa kaikkien lakien, oikeuksien, sovinnaisuuden, kohtuuden ja järjen yläpuolella. Se ei vaadi perusteluja sen kummemmin. Se on yksinkertainen ja puhtain paha, mitä ihmiskunta on nähnyt.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT