AfterDawn logo

Apple ei tarjoa Blu-ray-asemaa tai HDMI-ulostuloa kannettavissaan

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
1 kommentti

Apple julkaisi eilen uudistetut MacBook-, MacBook Pro- ja MacBook Air -kannettavansa, mutta uusissa koneissa ei monien ihmisten pettymykseksi ole Blu-ray-asemaa tai HDMI-ulostuloa.

Applen toimitusjohtaja Steve Jobs kuvasi Blu-rayn tilannetta ongelmalliseksi lisensointisotkujen takia, jonka vuoksi Apple julkaisee omat Blu-ray-tuotteensa vasta sitten, kun tilanne rauhoittuu markkinoilla.

Applelta on odotettu Blu-ray-asemaa ja Blu-ray-elokuvia toistavaa toisto-ohjelmaa jo pidemmän aikaa, vaikka Jobs on itse ollut hyvin kriittinen Blu-rayn menestymisen suhteen. Applen oma iTunes-verkkokauppa tarjoaa kuluttajille ladattavaa teräväpiirtosisältöä, mutta kuvan- ja äänenlaadultaan iTunesin tarjonta ei pysty kilpailemaan Blu-rayn kanssa.


Applen tilanteen tekee erikoiseksi se, että yritys kuuluu Blu-ray-formaatin kehityksestä ja käytöstä vastaavan Blu-ray Disc Associationin (BDA) johtoryhmään, mutta yritys ei ole toistaiseksi julkaissut ainuttakaan Blu-ray-tuotetta.

Toinen elokuvaihmisiä harmittava tieto eli HDMI-ulostulon puuttuminen johtuu Jobsin mukaan siitä, ettei HDMI voi tarjota kuluttajille yhtä suuria resoluutioita kuin Applen uudistetuissa kannettavissa käytettävä Mini DisplayPort -ulostulo, joka on siis kutistettu DislayPort-liitäntä. Applen Philip Schiller sanoi DislayPortin olevan tulevaisuuden standardi tietokonekäytössä ja tämän takia myös Apple on valinnut sen koneisiinsa.

DislayPort ei ainakaan vielä ole kovin yleinen liitäntä näytöissä tai näytönohjaimissa, jonka lisäksi DislayPortin suosio tulevissa taulutelevisioissa on vielä selviämättä. DislayPort tukee HDMI:n tapaan audion kuljettamista ja HDCP-kopiointisuojausta, joten DislayPort kelpaisi ainakin tekniikan osalta HDMI:n korvaajaksi. DislayPortin etu on sen rojaltivapaus, jonka johdosta laitevalmistajien ei tarvitse maksaa ylimääräistä DislayPort-liitännöistä. DislayPort on adapterilla muunnettavissa HDMI:ksi, mutta Apple verkkokauppa tarjoaa toistaiseksi ainoastaan VGA- ja DVI-muuntimia.

1 KOMMENTTI

Aunustico1/1

Ettei vaan käy tuon Mini DisplayPortin kanssa niin, että lopulta meillä on kaksi kilpailevaa ulostuloa rinnakkain, kuten nykyäänkin on USB ja Fireware, eikä kaikista laitteista löydy tukea tai rautaa kuin toiselle tekniikoista. Tiedä häntä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT