AfterDawn logo

Halvempi Xbox 360 kiinnostaa kovasti

Lauri Jämsä Lauri Jämsä
2 kommenttia

Uutisoimme viikko sitten Microsoftin suunnitelmista laskea Xbox 360 -pelikonsoliensa hintoja koko Euroopassa. Hintalaput menivät kaupoissa vaihtoon viime perjantaina, viikon etukäteen suunniteltua aikaisemmin. Syynä ennenaikaiseen myyntihintojen pudottamiseen lienee pari viikkoa sitten internetiin vuotanut Woolworths-vähittäiskauppaketjun katalogi, joka oli varustettu uusilla hinnoilla.

Hinnanalennus on näyttänyt toimivan, sillä varsinkin Iso-Britanniassa Xbox 360:t ovat jyränneet konsolimarkkinoilla. GamesIndustry.biz kertoo Microsoftin tekeleen myynnin kasvaneen Britanniassa halvempien hintojen siivittämänä jopa 32 prosenttia. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Sonyn PlayStation 3 -konsolin myynti laski Britanniassa samaan aikaan noin kahdeksan prosenttia.


Myös Microsoft iloitsee hyvistä myyntiluvuista. Yritys kertoi juuri ohittaneensa Euroopassa Xbox 360 -konsoleillaan kuuden miljoonan myydyn laitteen rajapyykin.


Tämänhetkinen konsolimyyntitilanne:


Lähde: http://www.vgchartz.com


Suomesta Xbox 360:n halvin malli (Arcade) irtoaa tällä hetkellä edullisimmillaan 179 eurolla. Pro-paketin omistajaksi pääsee 239 eurolla, mutta Elite-mallista joutuu pulittamaan vielä kuitenkin noin 300 euroa.


2 KOMMENTTIA

aapeli951/2

Saako tuohon Arcade malliin laitettua kovalevyä

Agent_0072/2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aapeli95:

Saako tuohon Arcade malliin laitettua kovalevyä


Saa. Sekä virallinen ulkoisen kiintolevyn esim. pelitallennuksia ja demojen lataamista varten että USB-liitäntäisen massamuistin esim. musiikin kuuntelemista varten.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT