AfterDawn logo

25 000 nettijakajaa ongelmissa luvattomasta pelijakelusta Isossa-Britanniassa

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
14 kommenttia

Kerroimme tiistaina, kuinka Isossa-Britanniassa Dream Pinball 3D -tietokonepeliä luvatta netissä jaellut nainen tuomittiin noin 20 000 euron korvauksiin.

Heti tuomion ilmoittamisen jälkeen epäiltiin, että patenttioikeuden päätös avaa tulvaportit vastaaville oikeusjutuille ja uhkauskirjeille, joiden avulla pelitalot yrittävät sopia jutun epäillyn kanssa oikeuden ulkopuolella. Nyt enteilyt ovat osoittautuneet todeksi, sillä viisi pelifirmaa on palkannut lakifirma Davenport Lyonsin jahtaamaan peliensä luvattomia nettijakelijoita.

Atari, Topware Interactive, Reality Pump, Techland ja Codemasters aikovat lähettää lakifirman avustuksella 25 000 kirjettä, joissa kerrotaan, että kirjeen saaneen henkilön täytyy maksaa välittömästi 300 puntaa (noin 380 euroa) tekijänoikeuskorvauksia tai tapaus siirtyy oikeuden käsiteltäväksi. Kaikki kirjeet eivät lähde liikkeelle samanaikaisesti, ja 500 ensimmäistä henkilöä, jotka eivät maksa 300 punnan vaadittua summaa päätyvät pelitalojen mukaan varmasti oikeuteen.


Davenport Lyons on saanut oikeuden määräyksellä jo 5 000 luvattoman jakajan henkilötiedot internet-operaattoreilta, joten ensimmäiset uhkauskirjeet saapuvat perille lähiaikoina. Jakajien IP-osoitteet pelitaloille on toimittanut Logistep-niminen yritys. Suuren kirjemäärän ja inhimillisten virheiden takia on todennäköistä, että ainakin muutama jakamisiin syyllistymätön henkilö joutuu todistamaan syyttömyyttään oikeudessa, joka on monien tahojen mielestä huolestuttavaa.

Pelitaloille luvaton nettijakelu on kuitenkin ongelma ja Davenport Lyonsilla työskentelevän Roger Billensin mukaan Dream Pinball 3D -peliä myytiin ensimmäisen kahden viikon aikana vain 800 kappaletta, kun luvattomia latauksia kyseiselle pelille kertyi samassa ajassa yli 12 000 kappaletta. Codemastersin Operation Flashpoint -peliä on puolestaan ladattu yhden viikon aikana luvatta jopa 691 000 kertaa, jos Peerland-yhtiön keräämät tiedot pitävät paikkaansa.

Jos Davenport Lyonsin toimet osoittautuvat taloudellisesti kannattaviksi, liittynee haasterintamaan muitakin pelitaloja. Arvioiden mukaan Isossa-Britanniassa on noin kuusi miljoonaa ihmistä, jotka ovat jaelleet luvatta pelejä P2P-verkkojen avulla, joten haastettavia ainakin riittää saarivaltakunnassa.

Uhkauskirjeiden uskotaan vähentävän pelien luvatonta nettijakelua huomattavasti, ja pelitalot toivovat sen näkyvän myös pelien myynneissä.

Pelitalojen kirjekampanjan massiivisuutta on hankala verrata mihinkään muuhun vastaavaan toimintaan, sillä esim. musiikkiteollisuuden etuja Isossa-Britanniassa puolustavat tahot ovat haastaneet "vain" 150 ihmistä oikeuteen viimeisen kymmenen vuoden aikana luvattoman internet-jakelun takia.

14 KOMMENTTIA

jartar1/14

Niin ja tämä antaa samalla hyvän keinon pelifirmoille ansaita rahaa. Paska peli ulos ja sen livauttaa "vahingossa" jonkun peliryhmän saataville.

Kun jokainen imuuttaja/jakaja on sellainen joka sen tottakai olisi kaupasta ostanut niin saataisiin pelille ihan mukava tuotto uhkakirjeillä ja lakijutuilla...

PSP_hirmu2/14

25000 kirjettä... huhhuh.. saattaa vähän kulua paperia....

Henull3/14

Kuinkaha monta tulostinta tälläkertaa saa postia.. Jos IP-osotteella arpovat henkilöt, ni saattaa muutama viaton naapuriki saaja ikävää postia, avoin w-lani ku on niin mukava suojakeino sille syntiselle warettajalle. Mitäköhän nää tykkäis jos kukaan ei maksais tota kiristysmaksua. 25 000 oikeuskäsittelyä, tuomarit tykkää.

Xaboom4/14

Hyvä sentään että antavat tuon "maksa pikkusumma" mahdollisuuden. Ihan turhiahan tuossa on, että olisko sattunut ostaan kaupasta jos olis ollut hyvä yms. pähkäilyt.

sagel5/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Niin ja tämä antaa samalla hyvän keinon pelifirmoille ansaita rahaa. Paska peli ulos ja sen livauttaa "vahingossa" jonkun peliryhmän saataville.

Kun jokainen imuuttaja/jakaja on sellainen joka sen tottakai olisi kaupasta ostanut niin saataisiin pelille ihan mukava tuotto uhkakirjeillä ja lakijutuilla...

Mites sitä enää tarvii "vahingossa" livauttaa jos se peli on jo ulkona.

Se että ei ostaisi peliä kuitenkaan ei oikeuta jakamaan sitä, joten on ihan hyvät että saavat rangaistuksensa. Pelifirmalta ihan hyvä veto, että antavat mahdollisuuden ratkasta asian noinkin pienellä summalla.
Syyttömien syytettyjen puolesta kyllä harmittaa, ja niitähän varmasti tuommosessa määrässä syytettyjä aika läjä löytyy.

minahanse6/14

Kyllä nyt jokin parempi keino täytyy olla, entä tällainen summittainen uhkauskirjeiden lähettely.
"Latasit ehkä meidän pelin. Maksa 300 puntaa tai tullaan katkomaan polvilumpiosi.

t. mafia"

IhQnObO7/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti PSP_hirmu:

25000 kirjettä... huhhuh.. saattaa vähän kulua paperia....

Toisen maailmansodan aikana tollasta sontaa ei oltais harrastettu, mutta paska puoli on kun sillon ei ollut nettiä.

On varmaan mukavaa kirjotella "Maksa 300 puntaa tähä tilinumeroo tai saat tulla oikeutee."

OneMember8/14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Henull:

Mitäköhän nää tykkäis jos kukaan ei maksais tota kiristysmaksua. 25 000 oikeuskäsittelyä, tuomarit tykkää.


Tietenkin tykkää -> money, money!

MoZar9/14

ohhoh.. :/ on kyllä jotenkin uskomatonta. Josko niillä sitten oikeasti olisi varaa kaikkiin noihin oikeuden käynteihin. :P Tiedä siitä. Suurin osa varmaan säikähtää lappua ja kiltisti maksaa suojelurahat.

Whiitzer10/14

Kyllä tommosen jälkeen en itse ainakaan ostaisi ainuttakaan peliä miltään kyseisistä firmoista, vaan pikemminkin alkaisin karttaa näitä...

Saas nähdä mitenkä käy, mutta 100% varmaa on se, että kohta kyseiset yhtiöt "uutisoivat" kuinka heidän kampanjansa on ollut valtava menestys ja pelimyynti on kasvanu 52930928520938%:a...

Propaganda, propaganda... <3

Kellopeli11/14

Tässä tämä kauan odotettu "kuukausimaksullinen" waretus hässäkkä nyt sitten on :DD Sillä aikaa, kun tota ~0,4% väestöstä syynätään waretuksen takia niin muut warettaa letkut punasena. Sit kun napsahtaa (n. kerran 5 vuodessa) niin sit maksetaan toi 300 puntaa.

berethiel12/14

Nuo verenimijä pelifirmat menee nyt boikottiin. Toivoisin todella, että kukaan ei enää osta kyseisten firmojen tuotteita.

PERAtzy13/14

Monikohan noitten pelien warettajista olis ostanut ton pelin oikeesti ellei olisi ollut mahdollista ladata. Tässä taas lasketaan että se joka waretti pellin olis ihan 100% varmasti ostanut tuon pelin.

zya14/14

Koskahan TTVK ottaa mallia?. Toki TTVK jo nyt katkoo paljon dc hubeilla jakavien nettiyhteyksiä ja lähettää mukavan kirjeen tyyliin. Maksa 5500 euroa tai haastamme sinut oikeuteen laittomasta tiedostojenjaosta. Mafian toimintaa on aina kuulunut laiton päättäjien lahjonta ja kansalaisten laiton uhkailu ja laiton suojelurahojen kerääminen kansalaisilta. Siksi nimitys to-mafia kuvaa hyvin fasistista järjestöä, kuten TTVK, joka syntyi 1933 Italiassa.

Lainaus:

In 1933 the phonographic industry held a congress in Rome, Italy, to form an international federation. The fact that Italy had been a fascist dictatorship for eleven years under Benito Mussolini, wasn’t something that bothered them.

http://torrentfreak.com/ifpi-erases-evid...versary-080408/

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT